AfterDawn: IT-alan uutiset

BBC:n iPlayer laajenee maailmalle

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 31.8.2010 08:45

BBC:n iPlayer laajenee maailmalle BBC:n iPlayer-mediapalvelu on niittänyt suurta suosiota kotimassaan heti sen julkaisusta lähtien. Sen heikkoutena on ollut palvelun rajoittuminen ainoastaan Britannian rajojen sisäpuolelle, jolloin ulkomailla elävät britit eivät ole voineet käyttää sitä. Toisaalta ulkomaalaisetkaan eivät ole päässeet luvallisin keinoin sisältöön käsiksi. BBC:n pääjohtaja Mark Thompson kertoi MediaGuardian Edinburgh International Television Festival -tilaisuudessa, että iPlayerin kansainvälinen versio tuodaan tarjolle ensi vuoden aikana.
Thompson valotti vielä, että kansainvälinen versio tulee olemaan kaupallisesti rahoitettu (kotimaan versio rahoitetaan TV-luvilla). Epäselväksi kuitenkin jäi se, että onko palvelusta tarkoitus tehdä mainosrahotteinen vai pitääkö käyttäjän maksaa erikseen sisällöstä. Muunlaisetkin keinot ovat tietysti mahdollisia.

Samalla Thompson totesi, että kuuliaiset TV-luvan maksajat pääsevät käsiksi iPlayerin brittiversioon käsiksi mistä päin maailmaa tahansa. Teknisestä toteutuksesta ei kuitenkaan saatu selvyyttä. Britannian itsenäisiä mediayhtiöitä edustavan Pactin (Producers Alliance for Cinema and Television) toimitusjohtaja John McVay on jo ehtinyt tiedottaa että he aikovat vastustaa tätä kehitystä, koska BBC ei ole yrittänyt sopia asiasta heidän kanssaan.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Verkkokauppa.comin sivuille ujutettiin hakkereiden sisältöä Verkkokauppa.comin sivuille ujutettiin hakkereiden sisältöä (23.4.2018 15:08)
Verkkokauppa.comin verkkosivuille ujutettiin sinne kuulumatonta sisältöä viikonloppuna, uutisoi Iltalehti. Verkkokaupan sivuille oli lisätty GIF-animaatio, jossa näkyi jonkinlainen ninja-hahmo ....
Videoilmiö – Tekoäly sai Obaman puhumaan lööperiä Videoilmiö – Tekoäly sai Obaman puhumaan lööperiä (23.4.2018 11:09)
Vuoden alussa puhuttiin paljon feikkipornosta – eli videoista, joihin alkuperäisellä aikuisviihdepätkällä esiintyvien näyttelijöiden kasvot on korvattu jonkun toisen henkilön kasvoilla. Nyt ....
1 kommentti
Maapallon ilmiöitä voi pian seurata livenä – Bill Gates mukaan satelliittihankkeeseen Maapallon ilmiöitä voi pian seurata livenä – Bill Gates mukaan satelliittihankkeeseen (23.4.2018 10:11)
Bill Gates, Softbank ja Airbus ovat perustaneet uuden EarthNow-nimisen satelliittiyhtiön, jonka päämääränä on rakentaa Maata kiertävälle radalle satelliittimuodostelma, joka kykenee välittämään ....
Applelta maailmanlaajuinen takaisinkutsu: MacBook Pro -mallin akuissa vikaa Applelta maailmanlaajuinen takaisinkutsu: MacBook Pro -mallin akuissa vikaa (22.4.2018 19:09)
Apple on tänään julkistanut maailmanlaajuisen takaisinkutsun yhdelle MacBook Pro -mallilleen. Kyseessä on 13-tuumainen malli, josta ei löyty Touch Bar -ominaisuutta, jonka valmistusaika on lokakuun ....
Google-sovellus päivittyi: Assistant oppii lempinimiä Google-sovellus päivittyi: Assistant oppii lempinimiä (22.4.2018 18:23)
Google on päivittänyt oman nimikkosovelluksen versioon 8.0. Kyseisen päivityksen myötä Google-sovellukseen on tehty varmasti pienempiä parannuksia ja korjauksia, mutta siitä paljastuu myös yksi ....

Uutisarkisto