AfterDawn: IT-alan uutiset

PS3 saa YLE Areenan ja tilavampia kiintolevyjä

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 18.8.2010 14:05 Kommentteja (2)

PS3 saa YLE Areenan ja tilavampia kiintolevyjä Saksassa käynnissä oleva GamesCom 2010 ei ole tarjonnut uuden tekniikan osalta mitään mullistavaa, mutta ainakin pieniä parannuksia on luvassa useammalle osa-alueelle. Omia suunnitelmiaan valotti eilen Sony, joka kertoi tulevien PlayStation 3 -konsoleiden saavan lisää tallennuskapasiteettia ja muutamissa maissa konsolin omistajat pääsevät käsiksi paikallisiin VOD-palveluihin.
Kauppojen hyllyille ilmaantuvat 160 ja 320 gigatavun tallennuskapasiteeteilla varustetut PS3-konsolit, jotka korvaavat nykyiset 120 ja 250 gigatavun mallit. 160 gigatavun mallin toimitukset kauppiaille ovat jo alkaneet ja 320 gigatavun malli ilmaantuu myyntiin syyskuussa samaan aikaan Move-liiketunnistusohjaimen bundle-paketin kanssa. Laitteiden suositushinnat pysyvät nykyisten mallien tasolla, joten 160 gigatavun mallista pyydetään 299 euroa ja 320 gigatavun mallista 349 euroa.

Japanissa myyntiin tulee lisäksi marraskuussa siniseksi värjätty malli, jota myydään yhdessä Gran Turismo 5 -pelin kanssa.

Konsoleiden lisäksi Sony tiedotti VOD-yhteistyöstä, joka tuo mm. Animaxin sisällön Saksaan ja YLE Areenan Suomeen. Yhteistyön myötä PS3:lle julkaistaan myöhemmin uusi katselusovellus, jonka avulla paikallisen tarjonnan katselu onnistuu. PS3:lla voi katsella YLE Areenan sisältöä nykyään konsolin internet-selaimen avulla, jonka käytettävyys ei kuitenkaan ole paras mahdollinen peliohjaimella, joten uusi sovellus helpottaa Areenan katselua PS3:n kanssa.

Edellinen Seuraava  

2 kommenttia

118.8.2010 20:42

Mahtaiskohan toimia jotenkin tai joskus alkaa toimimaan katsomo.fi tai ruutu.fi PS3:lla?

219.8.2010 14:28

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jarza83:
Mahtaiskohan toimia jotenkin tai joskus alkaa toimimaan katsomo.fi tai ruutu.fi PS3:lla?
maikkarin kanssa oli jo keväällä neuvottelut käynnissä josko bravia internet tvseen saataisiin tuo katsomo. Voi olla että kun se saadaan läpi tulee myös ps3 seen. Toiveikas täällä!
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 19.8.2010 @ 14:34

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Verkkokauppa.comin sivuille ujutettiin hakkereiden sisältöä Verkkokauppa.comin sivuille ujutettiin hakkereiden sisältöä (23.4.2018 15:08)
Verkkokauppa.comin verkkosivuille ujutettiin sinne kuulumatonta sisältöä viikonloppuna, uutisoi Iltalehti. Verkkokaupan sivuille oli lisätty GIF-animaatio, jossa näkyi jonkinlainen ninja-hahmo ....
Videoilmiö – Tekoäly sai Obaman puhumaan lööperiä Videoilmiö – Tekoäly sai Obaman puhumaan lööperiä (23.4.2018 11:09)
Vuoden alussa puhuttiin paljon feikkipornosta – eli videoista, joihin alkuperäisellä aikuisviihdepätkällä esiintyvien näyttelijöiden kasvot on korvattu jonkun toisen henkilön kasvoilla. Nyt ....
1 kommentti
Maapallon ilmiöitä voi pian seurata livenä – Bill Gates mukaan satelliittihankkeeseen Maapallon ilmiöitä voi pian seurata livenä – Bill Gates mukaan satelliittihankkeeseen (23.4.2018 10:11)
Bill Gates, Softbank ja Airbus ovat perustaneet uuden EarthNow-nimisen satelliittiyhtiön, jonka päämääränä on rakentaa Maata kiertävälle radalle satelliittimuodostelma, joka kykenee välittämään ....
Applelta maailmanlaajuinen takaisinkutsu: MacBook Pro -mallin akuissa vikaa Applelta maailmanlaajuinen takaisinkutsu: MacBook Pro -mallin akuissa vikaa (22.4.2018 19:09)
Apple on tänään julkistanut maailmanlaajuisen takaisinkutsun yhdelle MacBook Pro -mallilleen. Kyseessä on 13-tuumainen malli, josta ei löyty Touch Bar -ominaisuutta, jonka valmistusaika on lokakuun ....
Google-sovellus päivittyi: Assistant oppii lempinimiä Google-sovellus päivittyi: Assistant oppii lempinimiä (22.4.2018 18:23)
Google on päivittänyt oman nimikkosovelluksen versioon 8.0. Kyseisen päivityksen myötä Google-sovellukseen on tehty varmasti pienempiä parannuksia ja korjauksia, mutta siitä paljastuu myös yksi ....

Uutisarkisto