AfterDawn logo

Googlen toimistolle ratsia WLAN-tietojen takia

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
9 kommenttia

Tämän vuoden toukokuussa Google myönsi keränneensä vahingossa tietoja WLAN-verkoista Street View -katunäkymäpalvelun kuvausautoilla. Googlen ilmoituksen myötä useat eri valtiot käynnistivät tutkimuksia asiasta, ja nähtävästi joissain maissa tutkimukset ovat vielä kesken, sillä Etelä-Koreassa poliisit tekivät jutun takia ratsian yrityksen toimistoon Soulissa muutama päivä sitten.

Viranomaiset takavarikoivat ratsian yhteydessä juttuun liittyviä todisteita ja samalle he esittivät Googlelle pyynnön luovuttaa luvattomasti kerätyt WLAN-tiedot. Poliisin epäilysten mukaan hakujätti on saattanut syyllistyä luvattomaan tiedon keräämiseen ja tallentamiseen. Google ilmoitti jo aiemmin tekevänsä yhteistyötä viranomaisten kanssa asian tiimoilta, ja sama käytäntö koskee luonnollisesti myös Etelä-Korean tutkimuksia.


Koska WLAN-tietojen keräämisen laillisuus vaihtelee maittain, on Googlea rangaistu jossain maissa ja toisissa maissa yritys ei ole saanut mitään seuraamuksia. Helpolla Google pääsi mm. Hongkongissa, jossa virallisia tutkimuksia ei edes käynnistetty, koska Googlen keräämät tiedot eivät sisällä mitään merkityksellisiä yksityiskohtia. Australiassa tuomio oli kuitenkin karumpi, sillä yrityksen piti pyytää julkisesti anteeksi, jonka lisäksi Googlen on kerrottava seuraavan kolmen vuoden ajan paikallisille viranomaisille tietoja yrityksen tulevista tuotteista, jotta vastaavia epäkohtia ei tapahtuisi jatkossa.

Street Viewin saamasta negatiivisesta julkisuudesta huolimatta palvelun toiminta jatkuu myös tulevaisuudessa, mutta jatkossa käytettävät kuvausautot eivät sisällä WLAN-skannaukseen tarvittavia laitteita. Lisäksi kuluttajille annetaan jatkossa paremmat vaikutusmahdollisuudet palvelussa esiintyvien kuvien poistamiseen, joten julmat ihmiset eivät enää välttämättä pääse levittelemään Street View -linkkejä naapurin huonosti hoidetusta nurmikosta.

9 KOMMENTTIA

larson801/9

Mitenkähän W-Lan -tietoja kerätään "vahingossa"? Ilmeisesti vahingossa myös asensivat ne laitteet autoihin.

xbkrypt0n2/9

Eivät varmaankaan pelkästään keränneet WLAN tietoja vaan myös yhdistivät näihin ja kävivät koluamassa koneitten sisältöjä. Muuten en oikein tiedä miten olisivat esim. ihmisten salasanoja saaneet tietää.

jkstone3/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti xbkrypt0n:

Eivät varmaankaan pelkästään keränneet WLAN tietoja vaan myös yhdistivät näihin ja kävivät koluamassa koneitten sisältöjä. Muuten en oikein tiedä miten olisivat esim. ihmisten salasanoja saaneet tietää.

Juuri näin.

xbkrypt0n4/9

Kokeilin pari kuukautta sitten Chromea. Kokeilu jäi lyhyeksi kun havaitsin porttiskannauksen ja seuraavanlainen hammerointi alkoi:


(not logged in) (66.249.66.119)> Connected, sending welcome message...

(not logged in) (66.249.66.119)> USER anonymous
(not logged in) (66.249.66.119)> 331 Password required for anonymous
(not logged in) (66.249.66.119)> PASS googlebot@google.com
(not logged in) (66.249.66.119)> 530 Login or password incorrect!
(not logged in) (66.249.66.119)> QUIT
(not logged in) (66.249.66.119)> 221 Goodbye
(not logged in) (66.249.66.119)> disconnected.
(not logged in) (66.249.66.119)> Connected, sending welcome message...
(not logged in) (66.249.66.119)> USER anonymous
(not logged in) (66.249.66.119)> 331 Password required for anonymous
(not logged in) (66.249.66.119)> PASS googlebot@google.com
(not logged in) (66.249.66.119)> 530 Login or password incorrect!
(not logged in) (66.249.66.119)> QUIT
(not logged in) (66.249.66.119)> 221 Goodbye
(not logged in) (66.249.66.119)> disconnected.


66.249.66.119 = crawl-66-249-66-119.googlebot.com

En yhtään ihmettele jos käyttäisivät väärin suojaamattomista WLAN yhteyksistä saatuja salasanoja ja muita henkilökohtaisia tietoja.

readyEddy5/9

Tuollaiset ahkerat kävijät kuin

crawl-66-249-66-110.googlebot.com
tai
b3090796.crawl.yahoo.net

ovat hakukoneitten toiminnalle välttämättömiä crawlereita. Ei niihin liity mitään salamyhkäistä. En ymmärrä miten Chromen käytöllä olisi jotain tekemistä hakukoneen indeksointirobotin kanssa.

FrostRose6/9

Muuten vain kopioitiin sekä SSID, että murrettiin niitä asemia lennosta ohjelmalla, ja kopioitiin kaikki raakadata, mitä ilmassa liikkui. Saatettiin "vahingossa" napsia parit pankkitiedot ja salasanat. Data on tällä hetkellä analysaattorissa, ja kryptauksen murtajassa, että tiedettäisiin millainen vahinko saatiin aikaan. Autamme poliisia kaikin tavoin jos löydämme CP:tä tiedostoistanne. [/pessimistinen_spekulointi]

Ei pitäis kyllä olla tuollainen aivopieru käynyt tämän kokoista touhua suunnitelleelta insinööriltä. Oiskohan käsky käynyt vähän ylempää.

Ibanez907/9

Google luulee olevansa lain yläpuolella. Toivottavasti sanktiot on kovat.

Bluejack8/9

Jos tuota dataa oikeasti kerättiin "analysaattoreihin yms muuhun arkistoon" niin meinaatte tosiaan että jälkiä ei olisi vaivauduttu tuolloin peittelemään paremmin vaikka käytöstä löytyisi jo keräämiseen noinkin vakuuttava tekniikka ja tietotaito? miksihän..? juu,foliohattua vaan soikeelle ja internet yhteyttähän ei voi edes ajatella mikäli salaliittoteoriasta on edes kuullut xd

ufojätkä9/9

Ja Google tekee nykyään lakejakin:
http://www.tietokone.fi/uutiset/google_n...obiiliverkoissa

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT