AfterDawn logo

IFPI: Bulgariassa takavarikoitiin 120 teratavun edestä levytilaa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
8 kommenttia

Tekijänoikeuksia kansainvälisesti puolustava IFPI (International Federation of the Phonograph Industry) on jälleen saanut yhden sulan hattuunsa, kun järjestö kertoi maanantaina Bulgarian suurimmasta iskusta piraattisivustoja vastaan.

Poliisin suorittamien ratsioiden seurauksena neljä lataussivustoa (nanoset.net, rapidadd.com, 4storing.com ja afasta.com) suljettiin ja poliisi takavarikoi myös 120 teratavun edestä kiintolevyjä, joille oli tallennettu luvatta tekijänoikeudella suojattua sisältöä, jota palveluiden käyttäjät pystyivät lataamaan. Lisäksi poliisin haltuun päätyi kirjanpitoa toiminnan pyörittämisestä.

IFPI:n mukaan kyseiset sivustot jakelivat luvatta eteenpäin mm. ohjelmia, pelejä, musiikkia, elokuvia ja e-kirjoja. Sivustojen pyörittämisestä vastaa kuulemma järjestäytynyt rikollisuus, joka on netonnut palveluiden käyttäjiltä tuloja noin 2,5 miljoonan euron edestä. Lisätuloja sivustot olivat vielä tienanneet mainoksia näyttämällä.


Bulgarian heikon taloudellisen tilanteen myötä luvaton nettilataaminen on maassa erittäin suosittua, ja IFPI:n mukaan Bulgariassa äänilevyjen myynti on Euroopan heikointa. Myös laillisten digitaalisten musiikkilataamojen suosio on alhaalla, joten luvattomasti kopioidun musiikin osuus on maassa IFPI:n mukaan noin 100 prosentin luokkaa. Operaation toivotaankin parantavat laillisten musiikkikauppojen tilannetta Bulgariassa.

Poliisille sivustojen toiminnasta vinkkasi paikallinen tekijänoikeusjärjestö BAMP (Bulgarian Association of the Music Producers), joka edustaa IFPI:n tavoin musiikkiteollisuuden etuja. Operaatiossa olivat mukana maan sisä- ja kulttuuriministeriöt.

8 KOMMENTTIA

J-lalli1/8

Lainaus:

"Operaation toivotaankin parantavan laillisten musiikkikauppojen tilannetta Bulgariassa."

Miten se siitä paranee, jos sitä rahaa ei edelleenkään ole???

muppis2/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti J-lalli:

Lainaus:

"Operaation toivotaankin parantavan laillisten musiikkikauppojen tilannetta Bulgariassa."

Miten se siitä paranee, jos sitä rahaa ei edelleenkään ole???

Sinä sen sanoit..

mjk3/8

Heh, ... 100 %...eli ei levykauppoja ollenkaan? ei helv...ifpi nyt taisi tulla paskaa tuutin täydeltä jos joku "ostaa" levyn niin silloin ei voi olla 100% millään ainiin nyt onkin kyse to-mafiasta...nooh sanottiinhan siellä n. 100% luokkaa :p.

jkstone4/8

Hmm... Muutama kovo..

Asentaja123 (vahvistamaton)5/8

Ihan turhaa resurssien tuhlausta tuollainen, kun ei se levyjen myynti siitä kuitenkaan parane, musiikin kuuntelijoiden määrä vain laskee.

Jzw6/8

Mitähän ne tekee noille kovoille käytettyään niitä ensin todisteina noita vastaan tms, jakaisivat niitä edes köyhemmille joita tuolla taitaa riittää

jkstone7/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti muppis:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti J-lalli:

Lainaus:

"Operaation toivotaankin parantavan laillisten musiikkikauppojen tilannetta Bulgariassa."

Miten se siitä paranee, jos sitä rahaa ei edelleenkään ole???

Sinä sen sanoit..

Niin ja maan ainoatkin kovot takavarikoidaan..

Ibanez908/8

Veikkaisin kyllä että ihmiset radiosta ym. kuuntelee musiikkia jos ei ilmaiseksi saa ladattua. Nuo priva trackerit on onneksi semmoisia mihin en ikinä ite koskisi maksujen ym. paskan takia joita osassa on niin hyvä vaan että kaatuilee :) Tuleepahan publiceille enemmän käyttäjiä :-)

Eikös muuten joskus sanottu että jos on rekisteröitynyt jonnekkin tuommoiselle sivulle ei ole mitään mahdollisuutta väittää ettei tiennyt sen olevan laitonta kun käyttöehdoissa jo siitä mainitaan?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT