AfterDawn logo

R4-laitteiden lailliset käyttötarkoitukset eivät vakuuttaneet oikeutta

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
8 kommenttia

Nintendon DS-pelikonsoleilla varmuuskopioiden ja kotikutoisten pelien suorittamisen mahdollistavat R4-kasetit ja vastaavat laitteet ovat jo useamman vuoden ajan kuuma peruna. Nintendo on pyrkinyt estämään laitteiden myynnin oikeusjuttujen avulla, ja nyt se onkin saanut Britanniassa merkittävän oikeusvoiton, kun paikallinen tuomari totesi oikeusjutun yhteydessä, että kyseisten laitteiden laillisilla käyttötarkoituksilla ei ole painoarvoa puolustuksessa.

Täten R4-kasettien tai vastaavien laitteiden myynnistä tai maahantuonnista syytetyt tahot eivät voi vedota oikeudessa niiden laillisiin käyttötarkoituksiin itseään puolustaessa. Tuomarin mukaan nämä laitteet aiheuttavat Nintendolle suuria taloudellisia ongelmia, jonka takia niiden maahantuonti ja myynti pitää estää.

Syytettyinä olleet Playables Limited -yhtiö ja sitä johtava Wai Dat Chan olivat tuoneet Britanniaan yhdeksää erilaista laitetta, joita myytiin sitten kuluttajille. Viranomaiset ovat tähän mennessä takavarikoineet yli 165 000 tällaista laitetta, joita yhtiö oli tuomassa ulkomailta Britanniaan. Kuluttajille halvimmat laitteet maksavat noin 10 puntaa, joten viranomaisilla on hallussaan yli miljoonan punnan edestä kyseisiä laitteita.


Chan ei halunnut kommentoida oikeustappiota lehdistölle.

DS-konsolin lisäksi tapaus toiminee ennakkopäätöksenä myös muiden konsoleiden osalta, joten vastaavia tuotteita kauppaavien tahojen tulevaisuus ei näytä valoisalta.

8 KOMMENTTIA

tonttila1/8

Kohta konsolienkin modaus kriminalisoidaan, jopa omassa käytössä!?!

coocie982/8

Jotenkin huvittava julistus, ettei laitteen laillinen käyttötarkoitus voi toimia puolustuksena. Se on sitten toinen asia jos jotain tiettyä suojauksen-kierto-lakia on rikottu, mutta yleisellä tasolla tuollainen kommentti on kyllä täyttä sontaa.

jontsu003/8

Itellä oli joskus DS aikana kyseinen laite, ja täytyy sanoa että loistava palikka oli. ;)

Grina4/8

Ihan mielenkiinnosta: Mitä loistavaa tuollaisessa palikassa on? Mitä sillä saa tehtyä? (Laillisesti.)

avthein5/8

Lainaus:

...laillisilla käyttötarkoituksilla ei ole painoarvoa puolustuksessa.

Samalla logiikalla myöskään sananvapauden laillisilla käyttötarkoituksilla ei ole painoarvoa puolustuksessa. Ja näinhän on jo päätetty totalitaristisissa diktatuureissakin!

Syytön kunnes toisin todistetaan... Eli missä näyttöä esim. siitä ettei sovellu laillisiin käyttötarkoituksiin? Ai niin, totalitarismeissahan "oikeus" meneekin toisinpäin... syyllinen kunnes toisin todistetaan...

kolmis6/8

Vaadin autojen poistamista liikenteestä koska niillä voidaan tehdä liikennerikkomuksia joista seuraa mahdollisesti kuolleita ihmisiä!

Autoillahan siis ei tehdä muuta kuin ajellaan ihmisten ja rakennusten, yms. yli rikkomis/tappamis/tuhoamis tai vähintäänkin luonnon saattuttamis tarkoituksessa ja laillisia käyttötarkoituksia ei ole tai vaikka olisikin niin mitäs niistä sitten muka kun niillä ei ole oikeudessa painoarvoa.

jkstone7/8

Ei näin...

wHTwCxhpOIeCPfdmGBN (vahvistamaton)8/8

ThatÂ’s really shwred! Good to see the logic set out so well.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT