AfterDawn logo

Google ja Mozilla paikkasivat selaimiaan ennen Black Hat -tapahtumaa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
4 kommenttia

Selainkehittäjät ovat jälleen pinteessä, sillä Yhdysvalloissa käynnistyy huomenna Black Hat -tapahtuma, jossa hakkerit ja muut asiansa osaavat kaverit esittelevät mm. ohjelmistoista löytyviä tietoturva-aukkoja, joiden avulla selainten tietoturva voidaan vaarantaa.

Selainvalmistajista ainakin Google ja Mozilla ovat varautuneet tapahtumaan huolella, sillä molemmat valmistajat ovat julkaisseet selaimiinsa tietoturvapäivityksiä muutaman päivän sisällä, jonka lisäksi molemmat tahot ovat valmistautuneet pikapäivityksiin, jos tapahtumassa esitellään kyseisiin selaimiin liittyviä vakavia tietoturva-aukkoja.

Chrome-selaimen kohdalla viimeisimmät päivitykset julkaistiin eilen, kun 5.0.375.125-versiolla paikattiin mm. kaksi kriittistä tietoturva-aukkoa ja kolme korkean uhkaluokituksen saanutta ongelmaa.


Firefoxin kohdalla viimeisin päivitys kantaa versionumeroa 3.6.8 ja siinä korjattiin yksi kriittinen tietoturva-aukko. Black Hat -tapahtumassa mahdollisesti esiteltäviä ongelmia korjataan Firefoxin 3.6.9-versiossa.

4 KOMMENTTIA

Divisor1/4

Onpas mielenkiintoinen tapahtuma :O

Bluejack2/4

Chromehan tuon tiettävästi tulee viemään tänäkin vuonna, mutta opera loistaa poissa olollaan(ko) vieläkin?

PJL783/4

Tällaiset tapahtumat on mahtavia, pitäisi olla käyttöjärjestelmille myös, siis mobiililaitteille ja pöytäkoneille. Näiden hyödyt on mittaamattomia, mielettömät hyödyt tulevat nopeasti suoraan kuluttajille, eikä reikiä hyödyntävät rikolliset välttämättä edes kerkeä käyttämään reikiä hyödyksi. Muita hyötyjä on sellaimien kehityksen boosti, kyllä pitää selaimen kehittäjät varpaillaan. IE tulee varmaan taas tippumaan jonnekin suohon, ei reagoi mitenkään tällaisiin tapahtumiin. Operastakaan kuulunut, mutta tiedetään jo, että päivityksiä on tullut aikaisemmin mukavaa tahtia. Chrome päivittyy lähes viikotain, joten se tulee voittamaan taas. Mozilla tiimin puolellakin olen, toivon parasta sinne =) Firefoxin otan takaisin käyttöön, kun 4.0 versio julkaistaan valmiina.

Kaikki selaimet on kehittynyt todella nopeasti kuluvien vuosien aikana, kiitos Mozillan ja Googlen, ilman heitä, maailma olisi synkkä ja tuomittu =)

Bluejack4/4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti PJL78:

Tällaiset tapahtumat on mahtavia, pitäisi olla käyttöjärjestelmille myös, siis mobiililaitteille ja pöytäkoneille.

(Pwn2Own)
http://cansecwest.com/

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT