AfterDawn: IT-alan uutiset

Pioneer One -sarja luottaa P2P-jakelun ja fanirahoituksen voimaan

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 20.6.2010 23:11 Kommentteja (5)

Pioneer One -sarja luottaa P2P-jakelun ja fanirahoituksen voimaan Internetin kautta jaeltavien TV-sarjojen tarjonta kasvoi muutama päivä sitten uudella tulokkaalla, kun The Lionshare -elokuvasta parhaiten tunnetut Josh Bernhard ja Bracey Smit laittovat Vodo-palvelun kautta jakoon uuden Pioneer One -scifisarjan ensimmäinen osan.
Sarjan ensimmäinen tuotantokausi käsittää seitsemän osaa, jotka tehdään valmiiksi sarjan faneilta tulevien lahjoitusten turvin. Ensimmäisen hieman päälle puolituntisen osan tuotantokustannukset olivat noin 6 000 dollaria ja seuraavan kolmen jakson kohdalla budjetti on asetettu 20 000 dollariin. Tällä hetkellä lahjoituksia on tullut noin 5 500 dollarin edestä, joten sarjan seuraavien osien valmistuminen on edelleen epävarmaa.

Sarjaa voivat seurata kaikki halukkaat tahot aivan ilmaiseksi lataamalla ensimmäisen jakson itselleen joko H.264 Matroska -tiedostona tai XviD AVI -tiedostona BitTorrent-yhteensopivan P2P-ohjelman avulla.

Tekijät ottavat lahjoituksia vastaan Paypalin kautta, ja esim. 5 dollaria lahjoittanut taho saa itselleen korvaukseksi sarjan teemakappaleen MP3-muodossa. 100 dollarin lahjoituksella saa puolestaan nimensä seuraavan jakson lopputeksteihin.

Sarjan tekijät ovat luottavaisia sarjan menestymiseen. Bernhard kertoi TorrentFreak-sivustolle, että hän toivoo miljoonan latauksen rajan menevän rikki lähiaikoina, joten ainakin katselijoita pitäisi löytyä.

Tavallisten katselijoiden lisäksi rahoitusta otetaan vastaan tuotantoyhtiöiltä ja muilta tahoilta, mutta maksajasta huolimatta sarjan kaikki osat luvataan tekijöidensä mukaan julkaista Vodon kautta ilmaiseksi, joten mahdollinen kaupallinen avustus ei poista sarjaa nettijakelusta.

Edellinen Seuraava  

5 kommenttia

120.6.2010 23:16

Kai mä sit oon tyhmä, mut en tajuu mistä ton teeman saa imutettua. Huijjataanko meitä lahjoittajia?

221.6.2010 8:44

Täytyypä tarkistaa. Muutamat independent-elokuvat ovat yllättäneet erittäin positiivisesti viime aikoina.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 21.6.2010 @ 13:42

321.6.2010 8:53

No tuonhan voi imuttaa http://vodo.net/pioneerone tuolta

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 21.6.2010 @ 09:02

421.6.2010 12:18

Noh tuo täytyy kyllä tarkistaa tuo jakso, kun vielä h.264:nä saa... :P

521.6.2010 17:25

Kuvan häntiminen oli ikävä yhdistelmä nykyhollywoodtyylin kameranheiluttamiseen yhdistettynä mutta muuten vaikutti katsottavalta sarjalta vaikka se eräs puhelukohtaus tuntuikin kymmeneltä minuutilta.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Nokia X5 julki – iPhone X:stä tuttua designia pikkurahalla Nokia X5 julki – iPhone X:stä tuttua designia pikkurahalla (19.7.2018 18:25)
HMD Global on esitellyt Kiinan markkinoille Nokia X5 -älypuhelimen, jolla pyritään vetoamaan tyylikästä ja edullista puhelinta etsivään kansanosaan. Nokai X5:n muotoilussa noudatetaan aiemmin ....
3 kommenttia
Google vihjailee – Android ei välttämättä pysy ilmaisena jos EU:n tahto menee läpi Google vihjailee – Android ei välttämättä pysy ilmaisena jos EU:n tahto menee läpi (19.7.2018 18:13)
Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichai tuntuu olevan hyvin järkyttynyt Euroopan komission eilen julkistamasta 4,3 miljardin euron sakosta. Komission mukaan Google on käyttänyt määräävää markkina-asemaa ....
9 kommenttia
Älypuhelimen näyttö rikki? Uusi lasi kestää entistä kovempaakin käsittelyä Älypuhelimen näyttö rikki? Uusi lasi kestää entistä kovempaakin käsittelyä (19.7.2018 18:08)
Yhdysvaltalainen lasivalmistaja Corning on ottanut uuden harppauksen älypuhelimien näyttöjen suojana käytettävissä Gorilla Glass -lasien kehityksessä. Yhtiö on esitellyt seuraajan nykyisissä ....
Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin (18.7.2018 20:02)
Samsung kehittää seitsemän tuumaista mobiililaitetta, jonka voisi taittaa keskeltä pienemmäksi – samaan tapaan kuin lompakon. Suunnitelmista uutisoi Wall Street Journal. Kyseessä olisi yksi ....
5 kommenttia
Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää (18.7.2018 17:27)
Toukokuussa Suomessa myyntiin tulleelle Honor 10 -älypuhelimelle on luvassa kaksi mainittavaa muutosta elokuun 3. päivä ilmestyvän päivityksen mukana. Honor 10:n omistajien saataville on ....
2 kommenttia

Uutisarkisto