AfterDawn logo

Yli kaksi miljoonaa iPadia myyty alle 60 päivässä

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
33 kommenttia

Applen taianomaisen iPadin menestystarina on jatkunut odotetulla tavalla, kun yritys julkaisi tänään tiedotteen, jonka mukaan iPadeja on myyty yli kaksi miljoonaa alle 60 päivässä.

Toimitusjohtaja Steve Jobsin mukaan kuluttajat ympäri maailmaa kokevat iPadin maagisuuden ja he näyttävät rakastavan sitä. Jobs sanoo Applen valmistavan lisää iPadeja, jotta jokainen saa itselleen varmasti oman kappaleen.

Apple ei tarkentanut Wall Street Journal -lehdelle iPadin maakohtaisia myyntilukuja, mutta ainakin toistaiseksi suurin osa iPadeista on myyty Yhdysvaltoihin, sillä iPadien kansainvälinen myynti käynnistyi vasta viime viikon perjantaina.

Laitteiden myyntiluvut jäivät tiedotteen ainoaksi uudeksi informatiiviseksi tekstiksi, sillä aiemmista tiedotteista poiketen tietoja iPadia käyttävien kuluttajien suorittamista ohjelmistolatauksista tai muita vastaavia lukuja ei kerrottu tällä kertaa. Näitä tietoja Jobs kertonee ensi viikolla järjestettävässä WWDC-tapahtumassa, jossa ylistettäneen iPhone OS -ohjelmistoalustan suosiota sekä kuluttajien että ohjelmistokehittäjien keskuudessa.

Apple on aiemmin kertonut iPadien käyttäjien ladanneen yli 12 miljoonaa sovellusta App Storesta ja iBookstore-kauppa on myynyt iPadeille puolestaan yli 1,5 miljoonaa e-kirjaa.

33 KOMMENTTIA

Ranvier1/33

Onneks järkevät ihmiset näkevät Steve Jobsin ylimielisyyden yli. Mutta tyhmät imee mainospuheet. Ipadissa ei ole todellakaan vastinetta rahoille. Se on vain ylihinnoiteltu lelu. Kilpailijoilta löytyy monipuolisempia, luotettavampia ja avoimempia tuotteita edullisempaan hintaan. On se kiva jos tykkää moniajosta ja pitää useampaa akkua mukanaan niin mikäs siinä sitte auta muu ku ostaa useampi ipad. Eikä tuo ole edes liitännöiltään eikä tekniikalta huippuluokkaa mutta silti hinta hipoo stratosfääriä. Mutta voihan se olla niinkin, että paska on hyvää. 2 miljoona kärpästä ei voi olla väärässä.

bloc2/33

1:
Olet varmasti niiin oikeassa! Kokemuksesi ipadista suorastaan huokuu kommentistasi.

Ranvier3/33

@2: Kerro toki mitä tuo tekee paremmin kuin tehokkaampi kannettava tietokone, jonka saa halvemmalla, kun kerta näytät tietävän asiasta paremmin.

Aki_A4/33

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti bloc:

1:
Olet varmasti niiin oikeassa! Kokemuksesi ipadista suorastaan huokuu kommentistasi.

Jos omistaa älypuhelimen ja läppärin, niin mitä iPad tarjoaa? Ei mitään. Mielestäni on aika hulvatonta maksaa päälle 500€ siitä, että voi surffata sohvalla vähän mukavemmin.

Ranvier5/33

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Aki_A:

tai lukea e-kirjoja :D Ja kyllä tuo netissä surffaaminen on omasta mielestä mukavempaa ihan fyysisen näppäimistön kanssa.

Bluejack6/33

exlex7/33

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ranvier:

Onneks järkevät ihmiset näkevät Steve Jobsin ylimielisyyden yli. Mutta tyhmät imee mainospuheet. Ipadissa ei ole todellakaan vastinetta rahoille. Se on vain ylihinnoiteltu lelu. Kilpailijoilta löytyy monipuolisempia, luotettavampia ja avoimempia tuotteita edullisempaan hintaan. On se kiva jos tykkää moniajosta ja pitää useampaa akkua mukanaan niin mikäs siinä sitte auta muu ku ostaa useampi ipad. Eikä tuo ole edes liitännöiltään eikä tekniikalta huippuluokkaa mutta silti hinta hipoo stratosfääriä. Mutta voihan se olla niinkin, että paska on hyvää. 2 miljoona kärpästä ei voi olla väärässä.

Ärsyttää nämä lapeselliset kommentit.

Ei kannata avata suuta jos et ole käyttänyt koko laitetta. Antaa sinusta täysin ääliön kuvan.

Pelkästään se, että kommentoit tuosta moniajosta kertoo, että et tiedä laitteesta yhtään mitään. Ensinkin laitteessa on jo tällä hetkellä moniajo joka tukee tuettuja ohjelmia ja laitteeseen on tulossa päivitys muutaman kuukauden aikana (OS4:nen), jossa tulee mukana toi virallinen moniajo ja 99 muuta uudistusta OS:saan.

Se mitä sanoit, että löytyy luotettavempia laitteita, kertoo että et ole käyttänyt mitään Applen laitteita, jos väität Applen laitteita ei luotettaviksi. Itselläni oli toi iPad viikon käytössä ja se on tehty niin IDIIOTTIVARMAKSI laitteeksi, että sitä osaa käyttää vaikka Apina. Ja laite on niin luotettava käyttää, ettei mitään järkeä. En tiedä mitä oikein käytät jos sanot iPadiä ei luotettavaksi laitteeksi ja saati, kun et ole käyttänyt sitä!

En tiedä millainen PASKA kannettavan omistat, kun sulla pitää noita akkuja repullinen olla mukana. iPadissä on 10 tunnin akunkesto jatkuvassa käytössä ja lepotilassa 1 kk. Itse latasin laitteen viikonaikana 2 kertaa ja käytin laitetta melkein kokoajan. Saat etsiä läppäreitä jotka pystyvät tuohon. En ollut ikinä käyttäny kannettavaa laitetta jossa on 10 tunnin akun kesto jatkuvassa käytössä, kuten videoissa.

Sanoit myös, että kilpailijoilta läytyy monipuolisempia kosketusnäytöllisiä laitteta. Anna esimerkki valmiista laitteesta? Ei laitteesta joka saattaa olla tulossa joskus 10 vuoden sisällä.

Mainitsit myös, että laitteesta puuttuu liitännät. Laite ei ole tietokone vaan kosketusnäytöllinen internet tabletti. Ei mikään UBER tietokone, johon on integroitu kaikki laitteet sisään ja mikään ei sitten toimi sen vuoksi.

Luuletko tosiaan, että kaikki käyttäjät kuten esim. minä ollaan aivan idiootteja, jotka vain ostaa PASKAA! Mene hyvä mies itseesi ja mieti mitä kirjoittelet täällä.

Voitko yrittää perustella asioita, eikä vain kirjoittaa mitä päähäsi tulee. Yritetään pitää tämä Afterdawn laadukkaana palstana eikä pikku kakaroiden hiekkalaatikkona.

Koitetaan välttää täällä typeriä juttuja, kuten: Joo itse en tykkää ollenkaan lentää avaruusaluksella, koska autolla ajaminen on hauskempaa.". Miten tälläista voi sanoa jos ei ole ollut koskaan avaruusaluksen kyydissä saati ohjannut sitä. Sori korni esimerkki.

borje648/33

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ranvier:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Aki_A:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti bloc:

1:
Olet varmasti niiin oikeassa! Kokemuksesi ipadista suorastaan huokuu kommentistasi.

Jos omistaa älypuhelimen ja läppärin, niin mitä iPad tarjoaa? Ei mitään. Mielestäni on aika hulvatonta maksaa päälle 500€ siitä, että voi surffata sohvalla vähän mukavemmin.

tai lukea e-kirjoja :D Ja kyllä tuo netissä surffaaminen on omasta mielestä mukavempaa ihan fyysisen näppäimistön kanssa.[/

Nyt kun noita ee papereita on ruvennut saamaan Suomi Storen kautta niin kyllä julkaisu maailman suunta on tullut selväksi. Apple tekee nyt jälleen aloitteen. Kyllä tämä laite kieltämättä on sohvaperunoinnin maksimointia mutta hei, olkoon. Vielä ei päästä normi puuceesta eroon mutta lähellä ollaan. Matkalle esim . Pitkän lennon ajantappovälineeksi en voisi parempaa keksiä. Jne jne.....Ilmeisesti suuri osa "mitäs tollasella paskalla tekee" kommenteista tullee niiltä jotka eivät ole edes nähneet kyseistä vehjettä. No mitä sitä mielipide asioista vatvomaan.

borje649/33

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti exlex:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ranvier:

Onneks järkevät ihmiset näkevät Steve Jobsin ylimielisyyden yli. Mutta tyhmät imee mainospuheet. Ipadissa ei ole todellakaan vastinetta rahoille. Se on vain ylihinnoiteltu lelu. Kilpailijoilta löytyy monipuolisempia, luotettavampia ja avoimempia tuotteita edullisempaan hintaan. On se kiva jos tykkää moniajosta ja pitää useampaa akkua mukanaan niin mikäs siinä sitte auta muu ku ostaa useampi ipad. Eikä tuo ole edes liitännöiltään eikä tekniikalta huippuluokkaa mutta silti hinta hipoo stratosfääriä. Mutta voihan se olla niinkin, että paska on hyvää. 2 miljoona kärpästä ei voi olla väärässä.

Ärsyttää nämä lapeselliset kommentit.

Ei kannata avata suuta jos et ole käyttänyt koko laitetta. Antaa sinusta täysin ääliön kuvan.

Pelkästään se, että kommentoit tuosta moniajosta kertoo, että et tiedä laitteesta yhtään mitään. Ensinkin laitteessa on jo tällä hetkellä moniajo joka tukee tuettuja ohjelmia ja laitteeseen on tulossa päivitys muutaman kuukauden aikana OS4:nen jossa tulee mukana toi virallinen moniajo 99 muuta uudistusta OS:saan.

Se mitä sanoit, että löytyy luotettavempia laitteita, kertoo että et ole käyttänyt mitään laitteita, jos väität Applen laitteita ei luotettaviksi. Itselläni oli toi iPad viikon käytössä ja se on tehty niin IDIIOTTIVARMAKSI laitteeksi, että sitä osaa käyttää vaikka Apina. Ja laite on niin luotettava käyttää, ettei mitään järkeä. En tiedä mitä oikein käytät jos sanot iPadiä ei luotettavaksi laitteeksi ja saati, kun et ole käyttänyt sitä!

En tiedä millainen PASKA kannettavan omistat, kun sulla pitää noita akkuja repullinen olla mukana. iPadissä on 10 tunnin akunkesto jatkuvassa käytössä ja lepotilassa 1 kk. Itse latasin laitteen viikonaikana 2 kertaa ja käytin laitetta melkein kokoajan. Saat etsiä läppäreitä jotka pystyvät tuohon. En ollut ikinä käyttäny kannettavaa laitetta jossa on 10 tunnin akun kesto jatkuvassa käytössä, kuten videoissa.

Sanoit myös, että kilpailijoilta läytyy monipuolisempia kosketusnäytöllisiä laitteta. Anna esimerkki valmiista laitteesta? Ei laitteesta joka saattaa olla tulossa joskus 10 vuoden sisällä.

Mainitsit myös, että laitteesta puuttuu liitännät. Laite ei ole tietokone vaan kosketusnäytöllinen internet tabletti. Ei mikään UBER tietokone, johon on integroitu kaikki laitteet sisään ja mikään ei sitten toimi sen vuoksi.

Luuletko tosiaan, että kaikki käyttäjät kuten esim. minä ollaan aivan idiootteja, jotka vain ostaa PASKAA! Mene hyvä mies itseesi ja mieti mitä kirjoittelet täällä.

Voitko yrittää perustella asioita, eikä vain kirjoittaa mitä päähäsi tulee. Yritetään pitää tämä Afterdawn laadukkaana palstana eikä pikku kakaroiden hiekkalaatikkona.

Koitetaan välttää täällä typeriä juttuja, kuten: Joo itse en tykkää ollenkaan lentää avaruusaluksella, koska autolla ajaminen on hauskempaa.". Miten tälläista voi sanoa jos ei ole ollut koskaan avaruusaluksen kyydissä saati ohjannut sitä. Sori korni esimerkki.

Komppaa!

JussiFX10/33

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti exlex:

En tiedä millainen PASKA kannettavan omistat, kun sulla pitää noita akkuja repullinen olla mukana

En ole iPadia käyttänyt, mutta mielestäni Ranvier (@1) viittasi siihen että akkua ei voisi vaihtaa.

juggeli11/33

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ranvier:

Kilpailijoilta löytyy monipuolisempia, luotettavampia ja avoimempia tuotteita edullisempaan hintaan.

Innolla kyllä odottelen että Ranvier paljastaa mitä nämä tuotteet on ja mistä niitä saa :)

exlex12/33

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JussiFX:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti exlex:

En tiedä millainen PASKA kannettavan omistat, kun sulla pitää noita akkuja repullinen olla mukana

En ole iPadia käyttänyt, mutta mielestäni Ranvier (@1) viittasi siihen että akkua ei voisi vaihtaa.

Ja itse viittasin siihen, että akun vaihtamiselle ei ole tarvetta. Esim. Nokiakin on siirymässä puhelimien kanssa siihen, ettei akkuja voi vaihtaa itse, koska on laskettu, että siihen ei ole tarvetta enemmistöllä.

manuuu113/33

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti exlex:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ranvier:

Itselläni oli toi iPad viikon käytössä ja se on tehty niin IDIIOTTIVARMAKSI laitteeksi, että sitä osaa käyttää vaikka Apina..

Eihä sitä muut ostakkaan kun apinat.

SJobs14/33

"mitäs tollasella paskalla tekee"

Hmmm...katsotaanpa:

http://www.smh.com.au/digital-life/ipad/ipad-opens-a-profitable-new-chapter-20100531-wrfy.html

kikuu15/33

Kiva, että ihmiset tykkäävät laitteesta, mutta tuo nyt vain on ikään kuin köyhempi versio läppäristä.

Hinta ei kyllä mielestäni ole niin paha?

kerbo16/33

Lainaus:

Jos omistaa älypuhelimen ja läppärin, niin mitä iPad tarjoaa? Ei mitään. Mielestäni on aika hulvatonta maksaa päälle 500€ siitä, että voi surffata sohvalla vähän mukavemmin.

Nimenomaan. Itse en ainakaan ostaisi tälläistä enää tietokoneen ja älypuhelimen kaveriksi. Eihän tuolla paljoa enempää pysty mitään tekemään mitä puhelimellakaan...?? No, tekstin käsittely on varmaan ipadillä helpompaa ;)

Voisihan tuo olla ihan hauska teknolelu, mutta hinta on vähän suolainen.

perhana17/33

Nokia N900 satatuhatta laitetta 5 viikossa,
iPad kaksi miljoonaa laitetta 60 päivässä...

Entä montakohan niitä Nokian booklet miniläppäreitä on myyty?

Kyllä se iPad on paska tuote, selkeä floppi toisin kuin Nokian laitteet.

j1618/33

Itse ainakin ajattelin tätä vanhemmilleni. Uskon tämän toimivan monen sellaisenkin ihmisen kädessä jotka eivät tietokoneita oikein osaa. Jos olisi rahaa niin appiukollekin tällaisen laittaisin, niin hänkin oppisi käyttämään spotia ja interwebsiä.

Michelola19/33

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Nokia N900 satatuhatta laitetta 5 viikossa,
iPad kaksi miljoonaa laitetta 60 päivässä...

Entä montakohan niitä Nokian booklet miniläppäreitä on myyty?

Kyllä se iPad on paska tuote, selkeä floppi toisin kuin Nokian laitteet.

Electrolux Compact kuivausrumpu 100 laitetta 5 viikossa,

Kyllä se iPad on paska tuote, selkeä floppi toisin kuin Electroluxin laitteet.

Ergopad20/33

Jos hinta olisi pari sataa, tällaisen voisi ostaa leluksi, mutta kun on jo älypuhelin, pikku kannettava ja pöytäkone, niin miksi ihmeessä maksaisin tästä yhtä paljon kuin suunnilleen näistä muista yhteensä?! Ja kaikilla noilla mun muilla vehkeillä kun vielä voi tehdä enemmän asioita kuin tällä tabletilla, niin sekään ei nosta innostusta ostaa sitä.

Flr- (vahvistamaton)21/33

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ergopad:

Maailmasta varmasti löytyy aika monta miljoonaa ihmistä joilla ei ole sekä älypuhelinta että läppäriä, mikä myyntiluvuista näkyykin :) Se että AD:n lukijoilla (joiden voisin jopa väittää omistavan keskimääräistä enemmän tietotekniikkaa) ei välttämättä ole tällaiselle tarvetta, ei tarkoita ettei laitteella kohderyhmää ole.

Tyhmät ihmiset, jotka ostavat tuotteita joita eivät tarvitse vain koska Steve Jobs, ovatkin sitten asia erikseen.

perhana22/33

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Michelola:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Nokia N900 satatuhatta laitetta 5 viikossa,
iPad kaksi miljoonaa laitetta 60 päivässä...

Entä montakohan niitä Nokian booklet miniläppäreitä on myyty?

Kyllä se iPad on paska tuote, selkeä floppi toisin kuin Nokian laitteet.

Electrolux Compact kuivausrumpu 100 laitetta 5 viikossa,
iPad kaksi miljoonaa laitetta 60 päivässä...

Kyllä se iPad on paska tuote, selkeä floppi toisin kuin Electroluxin laitteet.

heh jos tässä nyt jotenkin yrität viisastella sillä kuinka eri sarjaan kyseiset laitteet kuuluvat, niin ymmärrän kyllä että sillä kuivausrummalla ei juurikaan netissä surffailla eikä sähköpostia lueta, mutta ymmärrätkö itse kuinka samoille markkinoille nuo N900, iPad, ja Booklet loppujen lopuksi on suunnattu?

psp199223/33

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ergopad:

Jos hinta olisi pari sataa, tällaisen voisi ostaa leluksi, mutta kun on jo älypuhelin, pikku kannettava ja pöytäkone, niin miksi ihmeessä maksaisin tästä yhtä paljon kuin suunnilleen näistä muista yhteensä?! Ja kaikilla noilla mun muilla vehkeillä kun vielä voi tehdä enemmän asioita kuin tällä tabletilla, niin sekään ei nosta innostusta ostaa sitä.

Kaikilla muilla ei ole älyluuria, läppäriä ja/tai pöytäkonetta kuten vaikka itselläni joten tässä on potentiaalinen korvike osalle näistä. Miksi pitää tulla tänne toteamaan suutuksissaan ettei tykkää Applen tavaroista ja ettei kyseistä tuotetta osta?!

Itse ainakin suunnitelmissa olisi iPadin osto jossain vaiheessa kun nyt on vain psp ja iPod nano kannettavana medialaitteena.

EET24/33

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ergopad:

Jos hinta olisi pari sataa, tällaisen voisi ostaa leluksi, mutta kun on jo älypuhelin, pikku kannettava ja pöytäkone, niin miksi ihmeessä maksaisin tästä yhtä paljon kuin suunnilleen näistä muista yhteensä?! Ja kaikilla noilla mun muilla vehkeillä kun vielä voi tehdä enemmän asioita kuin tällä tabletilla, niin sekään ei nosta innostusta ostaa sitä.

...ja kaikki maailman ihmiset ovat samanlaisia kuin minä; tekevät samoja asioita ja ajattelevat samalla tavalla?

Thimon25/33

Geminissä on enemmän potentiaalia monellakin osalla iPadiin verrattuna.

Susanoo26/33

Mielenkiintoinen laite, mutta täysin järjetön hinta.

EET27/33

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Susanoo:

Mielenkiintoinen laite, mutta täysin järjetön hinta.

Suomessa, mutta se on halpa esim. jenkeissä.

jandede28/33

Hemmetti, kun tuottaa hyvin! Ite en ainakaan painajaisessakaan maksaisi noin paljoa tommosesta!

yussef29/33

Osaisiko joku sitä käyttökokemusta omaava sanoa, mitä hyötyä tästä laitteesta on?

Tähän asti olen saanut vastauksia vain siitä, mitä tämä ei ole (kuten miniläppäri, pöytäkone tai älypuhelin)

EET30/33

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti yussef:

Se riippuu vain ja ainoastaan siitä mitä teet.

psp199231/33

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti yussef:

Osaisiko joku sitä käyttökokemusta omaava sanoa, mitä hyötyä tästä laitteesta on?

Tähän asti olen saanut vastauksia vain siitä, mitä tämä ei ole (kuten miniläppäri, pöytäkone tai älypuhelin)

Kaikilla on vähän eri tarkoitukset. Toiset hankkivat viihdesyistä, toiset kannettavuuden takia tai vaikka opiskelijalle muistiinpanojen kirjoitukseen sekä kannettvaksi netiksi.

Raattis32/33

Eikö iPhone 4 tee tämän lähes tarpeettomaksi? Molemmissa melkeen sama resoluutio, ja iPad kuitenkin on vaan isompi iPhone ilman puhelintoimintoa, eikä mahdu taskuun. Tai no iPhonessa ei varmaan ole mahdollisuutta käyttää suurempaa resoluutiota hyödyksi käyttämällä esim pienempiä kuvakkeita.

Jos on huono näkö tai nakkisormet niin kaikin mokomin. Itse suosin fyysisiä näppäimiä ja vähemmän valvottua alustaa puhelimissani sekä muissa hilavitkuttimissa.

jkstone33/33

Eihän tähän uutiseen voi muuta sanoa, kun Miksi?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT