AfterDawn logo

Seuraava Apple TV on iPhone OS -pohjainen ja hinta vain 99 dollaria?

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
7 kommenttia

Internetin laajan sisältötarjonnan tuominen televisioon on osoittautunut hankalaksi tehtäväksi, sillä toistaiseksi markkinoilla ei ole nähty vielä ainuttakaan kyseistä ideaa toteuttavaa tuotetta, joka olisi myyntilukujen perusteella varsinainen hittituote. Applen ensimmäinen yritys asian tiimoilta oli heikosti menestynyt Apple TV, joka on nyt saamassa Engadget-sivuston mukaan uuden seuraajan edullisen ja pienen sisarmallin muodossa.

Huhujen perusteella tuleva laite perustuisi pian julkaistavaan iPhone 4 -puhelimeen ja Apple on kuulemma työstänyt projektia jo pidemmän aikaa. Laite on vuotaneiden tietojen perusteella hyvin pelkistetty, sillä näyttöä laitteessa ei ole lainkaan, jonka lisäksi HDMI-ulostulo ja virtaliitin ovat tiettävästi laitteen ainoat johtoliitännät.

Suorituskyvystä vastaa A4-suoritin ja sisäänrakennettua flash-muistia laitteessa on 16 gigatavua. Videoiden osalta laite jaksaa toistaa 1080p-resoluution materiaalia. Verkkoliikenne hoidetaan todennäköisesti WLAN:in avulla, mutta laitteen mahdollisesta ohjauksesta esim. kaukosäätimen avulla ei ole mainintaa.


Laitteen käyttöjärjestelmänä toimii tiettävästi iPod toucheista, iPadeista ja iPhoneista tuttu iPhone OS, joten ainakin teoriassa laitteelle on jo olemassa runsaasti sovelluksia, joiden käyttäminen ilman kosketusnäyttöä on kuitenkin hyvin hankalaa.

Hintaa uutukaisella pitäisi olla 99 dollaria, mutta mitään tietoja laitteen myyntiin tulosta tai mahdollisesta ensiesittelystä Engadget ei kertonut. Laitetta ei kuitenkaan nähdä kesäkuun WWDC-tapahtumassa, koska kyseinen tapahtuma keskittyy Engadgetin mukaan pelkästään tulevaan iPhoneen.

Nykyinen Apple TV tuli markkinoille vuonna 2007, ja se sisältää Intelin x86-suorittimen sekä muokatun Mac OS X -käyttöjärjestelmän, joten jos huhut pitävät paikkaansa, on Apple tekemässä radikaaleja muutoksia sekä laitteiston että ohjelmiston osalta.

7 KOMMENTTIA

Darce1/7

Voit katsoa tällä vain videoita joita ostat meidän ****** kalliista kaupasta.

Larexu2/7

Apple on aika turha maksaa kun mikä

nervuli3/7

1080p hyödyntää luultavasti näytönohjainta ja täten 1080p MKV tiedostojen kunnollinen toisto lienee utopiaa :(

arcanix4/7

Ja taas lisää näitä karsittuja iPhone OS laitteita. Eiköhän tuokin jailbreakata niin saa toistettua mitä vaan, en tosin tiedä riittääkö A4:ssa potku 1080p purkuun softalla jossa ei ole rautatukea.

Diazzi5/7

Mitä vikaa "karsituissa" iPhone OS-laitteissa on? Varsin pätevä alusta se on arm-prosessorilla toimivalle vehkeelle. Samaten kuten Android.

Tälle tulee varmasti aivan oma ohjelmistotarjontansa, ja ko. laatikko ei välttämättä ole millään tasolla yhteensopiva iLuurien kanssa, lukuunottamatta median jne. synkkausta.

Toivottavasti tähän tulee myös DVB-T/C-viritin ja edes pari usb-liitintä jotta saa tv-ohjelmat tallenneltua. Ei kauheasti innostaisi pitää montaa laitetta kun yksi voisi hoitaa kaiken.

exlex6/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arcanix:

...en tosin tiedä riittääkö A4:ssa potku 1080p purkuun softalla jossa ei ole rautatukea.

No tuskin ne siitä hitaampaa on tekemässä, kuin vanhasta Apple TV:stä, kun vanhakin toistaa 1080p:tä

LIMPLAD7/7

Suomessa hinta 700€.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT