AfterDawn logo

Warneria syytetään antipiratismitekniikan luvattomasta käytöstä

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
9 kommenttia

Elokuvateattereissa näytettäviä elokuvia on jo vuosien ajan merkitty erilaisilla tunnistuskeinoilla, joiden avulla voidaan jäljittää elokuvien luvattomat kopiot tiettyihin elokuvateattereihin. Nähtävästi kaikki tahot eivät kuitenkaan kehittäneet käyttämiään tunnistustekniikoita aivan itse, sillä Saksassa toimiva Medien Patent Verwaltung (MPV) syyttää Warner Bros. -elovastudiota heidän kehittämänsä vesileimaustekniikan luvattomasta käyttämisestä.

MPV on käynnistänyt Warneria vastaan oikeusjutut sekä Saksassa että Yhdysvalloissa, ja MPV:n jättämien papereiden mukaan keksijä Gerhard Lehmann oli esitellyt Warnerille kehittämäänsä tekniikkaa suljettujen ovien takana vuonna 2003. Lehmannin ideoimassa ratkaisussa elokuvan ääniraitaan kätketään tiettyjä tunnistetietoja, joiden avulla voidaan selvittää elokuvan alkuperä.

Warner ei kuitenkaan ostanut tai lisensoinut käyttämäänsä tekniikkaa MPV:ltä, vaan haasteen mukaan elokuvastudio palkkasi TS Provide -yrityksen kehittämään identtisen ratkaisun, joka otettiin käyttöön vuonna 2004. Warner ole toistaiseksi maksanut MPV:lle minkäänlaisia korvauksia, eikä se ole vastannut MPV:n lähettämiin kirjeisiin.


MPV:n onneksi yritys sai tekniikalleen patentin, jonka avulla MPV koettaa nyt tyhjentää Warnerin kassavaroja.

Warnerin lisäksi juttu koskee Technicolor- ja Deluxe Entertainment Services Group -yrityksiä, mutta toistaiseksi syytetyt eivät ole kommentoineet tapausta.

9 KOMMENTTIA

p2pman1/9

Ironista.

badmf2/9

Joo-o..jännää miten yhtiö "piratisoi" antipiraatti-tekniikan estääkseen piratisointia..Pientä kaksinaismoraalia.. :)

mjk3/9

Heh, ironista todellakin :p.

Shagrath_4/9

Ai piru että sai hyvät naurut. :)
Kieltämättä nyt jos josku osui piratismikikkailu omaan nilkkaan. :D

olinn5/9

Sitten vaan niitä linnatuomioita ja miljoona sakkoja.

eikös se noin toimi nykyään.

mniskane6/9

Musta Warnerin netti yhteys pitäisi katkaista. Missä se Kotilainen oikein on kun sitä tarvitaan????

kane_k7/9

vie kyllä hitusen uskottavuutta tekijänoikeuksien tärkeyden toitotuksesta

yussef8/9

Warnerkin näytti jäävän kiinni tekijänoikeuksilla varustetun materiaalin luvattomasta käytöstä.

Mikä tässä on erona tavallisen "Matti Meikäläisen" tekemään elokuvan kopiointiin?

Warner on yritys, joka hyödyntää tekijänoikeuksilla suojattua tekniikkaa bisneksen teossa. Minun ymmärtääkseni tämä on huomattavasti henkilökohtaista, "ei ansiotarkoituksessa" tehtyä toimintaa vakavampaa.

Joku ehkä kysyy "Entä sitten".
Mietitäänpä mitä tarkoittaa (tai pikemminkin, mitä tämän pitäisi tarkoittaa) toiminnasta aiheutuvan sakon kannalta. Elokuvateatterissa filmin kännykkäkamerallaan kuvannut kaveri saa 100000€:n sakon ja pahimmillaan lisäksi vankeusrangaistuksen. Sakko on 10-kertainen nuoren miehen tuloihin nähden.

Paljonko teidän mielestänne (näillä perusteilla) tulisi satoja miljoonia euroja vuodessa tienaavan yrityksen sakkojen olla? Entä (kuulemma suuren vastuun omaavien) yritysjohtajien vankeusrangaistusten?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT