AfterDawn logo

Adoben kehittäjä haistattaa pitkät Applelle

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
59 kommenttia

Aikuisten ihmisten hiekkalaatikkokinastelut karkaavat joskus lapasesta, ja yleensä lopputulos ei ole kaunista katseltavaa. Tämän pisteen on nyt saavuttanut Applen ja Adoben välinen kinastelu, jossa viimeisen hiekkakakun rikkoi Adobella työskentelevä Lee Brimelow, joka avautuu viimeisimmässä blogikirjoituksessaan Applen toimista.

Ensimmäiseksi Brimelow kritisoi Applen uusia iPhone OS 4:n julkaisun yhteydessä muutettuja kehitysehtoja, joiden mukaan ainoastaan C-, C++- ja Objective-C-ohjelmointikielillä toteutetut ohjelmat saavat käyttää iPhone OS 4:n tarjoamia rajapintoja. Tämän muutoksen myötä esim. Java- tai Flash-ohjelmien ajaminen iPhonessa rikkoo Applen asettamia ehtoja.

Brimelowin mukaan tällaisessa päätöksessä ei ole mitään järkeä, ja hän uskoo monien Applen työntekijöiden vastustavan kyseistä muutosta. Mutta koska Applen työntekijät eivät saa ilmaista mielipiteitään yrityksen toimista esim. blogien avulla, ei työntekijöiden ääni tule kuuluviin, ja tätä Brimelow pitää kaiken avoimuuden vastaisena toimintana.


Brimelow sanoo, ettei Adobe aio kostaa, vaikka useat tahot ovatkin toivoneet, ettei Adobe julkaisi Creative Suite -paketteja enää Applen laitteille. Brimelowin mukaan tällaisessa toiminnassa ei olisi mitään järkeä, eikä Adobe aio tehdä Applen tapaan loppukäyttäjistä ja ohjelmistokehittäjistä pelinappuloita, joilla vahingoitetaan muita yrityksiä.

Brimelow ei aio enää omien sanojensa mukaan ostaa mitään Applen tuotteita. Tämän päätöksen peruminen vaatisi kuulemma muutoksia Applen johtoportaaseen, joita ei todennäköisesti nähdä aivan heti.

Kirjoituksensa Brimelow päättää sanoilla "Go screw yourself Apple", joten todennäköisesti Steve Jobs ei lähetä ensi jouluna Brimelowille joulukortteja.

Luonnollisesti Brimelowin sanat eivät edusta Adoben virallista kantaa, mutta todennäköisesti firman sisällä on runsaasti muitakin henkilöitä, jotka näkevät asiat samalla tavoin.

Ensimmäisen kerran Brimelow avautui Applen toimista tammikuussa, kun selvisi ettei iPad sisällä lainkaan Flash-tukea.

59 KOMMENTTIA

OILgame1/59

Kuka oikeasti haluaa käyttää flashilla tehtyä ohjelmaa? Tai edes kehittää, jos on kerran mahdollisuus tehdä järkevillä kielillä?

superkick2/59

Jos vaihtoehtona on applen kuristusote niin flash alkaa kuulostaa jo ihan hyvältä.

Abexi (vahvistamaton)3/59

Adobe vaan ei osaa tai halua tehdä Flashista sellaista millainen sen PITÄISI olla.

QoS4/59

Pata kattilaa soimaa...
Adobella on jatkuvasti tietoturvaongelmia pdf:n kanssa. OS Xässä Flash playeri kaatuilee turhan usein, tiedä sitten miten muilla alustoilla.

muppis5/59

Sori Brimelow, vaikken Apple Fanboy olekkaan, kyllä Flash on sellaista kuraa, että se pitäisi kieltää lailla. Jatkuasti Player nenällään jossain nurkassa ja sivujen käyttö on tuskaa. Onneksi ei vie koko selainta mukana, se saisi jo minutkin lähettelemään epämääräisiä kirjeitä.

Lisäys:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti QoS:

OS Xässä Flash playeri kaatuilee turhan usein, tiedä sitten miten muilla alustoilla.


Itse käytän sekä linuxia, että Windowsia ja.. noh, lue ylempää.

user (vahvistamaton)6/59

>Kuka oikeasti haluaa käyttää flashilla tehtyä ohjelmaa?
Mikäs olis hyvä korvaamaan ?

Ei se kaikkeen sovellu, monesti kuitenkin hyvä vaihtoehto vs java, on muitakin mutta ei niin vahvoja, vahvasti tulossa MS:n silverlight

arsipaani7/59

Nyt ei ole kyse siitä onko flash kuraa vai ei.

Lee Brimelow on oikeassa, mikä järki on rajoitaa ohjelmoijien työkaluja ? Esim. koodigeneraatorit, Unity3D ja MonoTouch eivät ole käytettävissä.

exlex8/59

Itselläni on viimevuosilta todella huonoja kokemuksia Adoben ohjelmista. Mm. en käytä enää Adoben Acrobatia, koska se on todella iso ja raskasohjelma. Se myös kaatuilee. Olen ostanut Windowsille viimevuosina mm. Adoben Premier elementsien uudet versiot kaksi kertaa ja ovat olleet todella epävakaita ja kaatuilivat jatkuvasti. Myös vanhemmilla on ollut kyseisten ohjelmien kanssa todellapaljon ongelmia. PhotoShop on oikeastaan ainut ohjelma mikä on ollut hyvä mutta maksaa ihan liikaa.

WumWum9/59

joo.. samaa mieltä. Adoben Flash on todella syvältä. Onneksi sen tarve on häviämässä. Kaiken lisäksi Adobesta on tullut kauttaaltaan liian raskas ohjelmisto. Kilpailijoilla on jo kevyempiä toteutuksia. Viittaan tällä esim. Adobe Readeriin, jota en ole käyttänyt kohta kymmeneen vuoteen.
Gimp on vielä jonain päivänä parempi kuin Photoshop. Väitän. Onhan se jo nyt joltain osin aivan loistava.

OILgame10/59

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user:

>Kuka oikeasti haluaa käyttää flashilla tehtyä ohjelmaa?
Mikäs olis hyvä korvaamaan ?

Ei se kaikkeen sovellu, monesti kuitenkin hyvä vaihtoehto vs java, on muitakin mutta ei niin vahvoja, vahvasti tulossa MS:n silverlight

Tässä nyt on kyse ihan perus ohjelmista (ei web-ohjelmista), mitkä uutisenkin mukaan voi koodata vaikka C++:lla.

Ja web-ohjelmissakin JS:llä ja HTML5:sella pääsee hyvin pitkälle. Tässä käytössä sentään flashin ymmärrän jotenkin, kun firmat haluaa ohjelman toimaan myös IE-pellejen koneilla, mutta työpöytäohjelmiin flashiä :|

Ergopad11/59

Jaahas, onpas se mukava että Apple miettii asiat valmiiksi jopa kehittäjille. Flashihan on raskas ja buginen, mutta ehdottomasti se helpoin kehitystapa. Samoiten Java on paljon helpompaa kuin C++.

renttu112/59

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ergopad:

Jaahas, onpas se mukava että Apple miettii asiat valmiiksi jopa kehittäjille. Flashihan on raskas ja buginen, mutta ehdottomasti se helpoin kehitystapa. Samoiten Java on paljon helpompaa kuin C++.

Tässä taas tämä vanha juttu. Yritetään tehdä helpolla, kun taidot ei muuten riitä. Tulee mieleen sanonta "Hyvää ei saa halvalla". Samoin pätee ohjelmistokehityksessä: "Hyvää ei saa helpolla".

oscar80813/59

Jaahas, voin sanoo suoraan et Flash ei ole kovin hyvä... Raskas..Buginen.. Vaikka olen Apple käyttäjä niin voin sanoa että kyllä Applekin joskus tyhmä on ;) HTML5 menee flashin edelle, ei vielä, mutta jonain päivänä.

Stonik14/59

Alkaa olemaan kyllä jo vähän off-topicia, mutta itselläni ei ole Flash kaatanut selainta varmastikaan vuosikausiin. Chromella on tullut surffailtua melkein siitä asti kun se ilmestyi, ja tuossahan jokainen tabikin on omassa hiekkalaatikossaan eikä kaada koko selainta - saati konetta.

Mutta siitä huolimatta en oikein ymmärrä sitä että playeri olisi "nenällään jossain sivun nurkassa".

EL515/59

Tuokin kehittäjä voisi keskittyä työhönsä tuollaisten epäoleellisten kiukutteluiden sijaan.
Voisi vaikka ajankuluksi tehdä 64-bit flashin...
Ja sitten kun seuraavan kerran alkaa tuntua että on liikaa aikaa niin vois vaikka korjailla niitä bugeja siitä roskasta..
( Tänään kolme kertaa flash kaatunut itselläni )

exlex16/59

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Stonik:

Alkaa olemaan kyllä jo vähän off-topicia, mutta itselläni ei ole Flash kaatanut selainta varmastikaan vuosikausiin. Chromella on tullut surffailtua melkein siitä asti kun se ilmestyi, ja tuossahan jokainen tabikin on omassa hiekkalaatikossaan eikä kaada koko selainta - saati konetta.

Mutta siitä huolimatta en oikein ymmärrä sitä että playeri olisi "nenällään jossain sivun nurkassa".

Itselläni on tänään viimeksi tilttaillut toi flashin rieska. Video rupes pyörimään, mutta sitä ei voinut sammuttaa tai tehdä mitään. Piti käyttää selain alhaalla.

jackoff (vahvistamaton)17/59

kyllä nyt hajottaa

hotwheelx18/59

En tiedä miksi teillä jumittelee flash. Itsellä todella pitkä aika kun viimeksi kaatui tai jumittu. Surkeat kellotukset? Nuhapumppu? Mac?

Itse kyllä tykkään yleensä kahtoa flash pohjaisia videoita kuin mitä wmp/vlc:llä.

iKnow (vahvistamaton)19/59

@7
ainut järkevä kommentti. Ihan sama kuinka kuraa, mutta Applen diktatuuri lähentelee naurettavuutta. Kohta pitää devejen kysyä Applelta lupa päästä kakille. Kommenteista päätellen moni ei varmaan edes tajunnut mitä tämä juttu oikeasti tarkoitti.

mikko (vahvistamaton)20/59

@ 12

eli nyt ollaankin tultu tilanteeseen jossa iphonen kehitystyö on hyvää sen takia että se on tehty niin vaikeaksi?

malliesimerkki siitä mihin mielenkiintoisiin loogisiin kuperkeikkoihin tuo apple fanitus johtaakaan.

Dollarinen (vahvistamaton)21/59

@19

Sitä että sinä ja Lee Brimelow ootte idiootteja. Kaiketi laitevalmistaja päättää, mitä se laitteisiinsa ottaa. Jos joku ei adoben kuraa halua, niin voi itku ja parku.. Uutinen koski adoben tyypin itkupotkuraivareita, ei muuta.

... (vahvistamaton)22/59

Ei minua haittaa vaikka iPhonelle ei flash sälää tule, mutta tuon uusimman SDKn EULA sisältää sellaista tekstiä että appStore on kohta lähes tyhjä paikka jos ne alkavat pitämään kiinni EULAsta tarkemmin.

Suuri osa vähänkin monimutkaisemmista peleistä käyttää jotain scripti enginejä pelin sisäisesti, onkin mielenkiintoista nähdä onko applella nyt sitten munaa EULAn tekstien mukaan alkaa heittämään nämä pelit/ohjelmat pois appStoresta vai ei. Voisinpa vaikka pistää rahani sille että EI.

superkick23/59

Kukaan ei olisi kiinnittänyt asiaan mitään huomiota ellei apple olisi taas alkanut laittaa mielipiteitä käyttäjiensä päähän.

abacaca (vahvistamaton)24/59

@22, sehän siinä onkin ideana että pannaan niin tiukat säännöt että käytännössä minkä tahansa ohjelma voidaan tulkita rikkovan niitä, eli jos Jobs haluaa niin mikä hyvänsä softa voidaan nakata pois AppStoresta ilman oikeaa syytä. Sitä sitten roikotetaan developpaajien päiden päällä damokleen miekkana.

Jobs johtaa firmaansa kuin Hitler tai Stalin konsanaan. Se on sisäisesti aina ollut niin mutta nyt kehittäjätkin yritetään saada painostuksen piiriin.

Irvokkainta hommassa on se, kun muistelee niitä klassisia 1984-vaikutteisia mainoksia joissa Apple oli edustavinaan sankaria joka vapauttaa kansan pahan PC-standardin vallasta... Siis alustan jolla kuka tahansa saa tehdä mitä tahansa ilman mitään lupia tai lisenssejä, samaan aikaan kun omat kehittäjät ovat sellaisen rautanyrkin puristuksessa ettei pahemmasta väliä.

user (vahvistamaton)25/59

10@
>Tässä nyt on kyse ihan perus ohjelmista (ei web-ohjelmista), mitkä
>uutisenkin mukaan voi koodata vaikka C++:lla.

Miten teet alustariippumattoman C++lla, jaka lähelläkään sitä mitä muut vaihtoehdot.

Puppek26/59

Heh, kaikki jotka valittavat Flashista, käyttävät sitä kuitenkin. :) Tehkää palvelus itsellenne ja poistakaa Flash Player - teidän mukaannehan pärjää hyvin ilmankin.

emagdnim27/59

Puppek, **ska on sitä itteää, vaikka sen maton alle lakaisiskin ;)

FrostRose28/59

Taas rönsyilee kommentit henkilökohtaisista mielipiteistä parista koodauskielestä. Jutun jujuhan oli että C/C++ ja objective-C -koodikielien lisäksi ei voi muilla koodata. Ihmisillä on erilaisia mieltymyksiä koodikieliin. Käyttivät he sitten Pythonia, javaa tai mitä tahansa muuta kuin noita kolmea kieltä, niin Applen laitteella niitten käyttäminen ei ole "laillista". Tuollaiset reajoitteet ovat sinänsä kehityksen tiellä.

Toisaalta Apple ei ole (vielä) monopoli asemassa, että pakkohan Applen laitteille ei ole vielä kehittää mitään. Tosin on ihmisiä jotka pitävät "vähän" kalliimmista laitteista, jotka on rakennetty leikkimään standardia. Itse olen windows/linux-sekakäyttäjä. Applen laitteisiin en ole ajatellut koskevani jos ei sitten työnpuolesta joskus.

Puppek29/59

@27 En kyllä ihan tajunnut vertausta.

Applefaneille kaiken pitäisi olla täydellistä ennen kuin sitä voi käyttää. Internet on täynnä kaikkea ikävää, mutta käytän (ja te käytätte) sitä silti. Flash ei ole täydellinen, mutta parempaa vaan ei toistaiseksi ole.

Miten vaan, ainut syy, miksi Apple ei Flashia laitteisiinsa salli, on raha - kaikki tulee ostaa Appstoresta. Samasta syystä laitteista on rampautettu bluetooth, usb ja monta muuta - että kaikki musiikki menee varmasti itunesin kautta.

http://blogs.zdnet.com/Apple/?p=5922

"Apple will probably never implement Flash, USB, expandable memory or Bluetooth transfer profiles in the iPhone/iPod/iPad because its a threat to its profit and control."

Minä en tuollaisia rahastustuotteita osta.

ville (vahvistamaton)30/59

@29 mitä oon jo pidemmän aikaa tätä flash vääntöä seurannu niin steve on sanonu, että eniten mitä applen koneita kaatuu ni syynä on flash ja tätä on sanoneet monet apple käyttäjät, jos oikein muistan myös steve oli valmis ottamaan flashin luuriin jos sitä muutetaan, (teki listan mitä pitää parantaa) mutta ei olla tähä päivään mennessä muutettu?

Mulla ei oo flashista mitää pahaa sanottavaa, ikinä ei oo mun konetta kaatanu (pc) eikä myöskää hidastellu, tosin nyt ku oon laittanu tän win7 ni kaikki flash videot pätkii koko ruudulla, en oo vielä jaksanu perehtyä syyhyn.

Mutta toivon html5 tekniikan yleistymistä kovaa vauhtia, koska tällä hetkellä en voi flash materiaalista nauttia luurillani (nettitv:t)

Jos flashia ei tuu rahastussyistä iphoneen, niin miten sitten tuo html5, eikö sillä voi yhtälailla tehdä esim pelejä nettiin? En ole perehtynyt, mutta ainaki tossa os 4.0 keynotessa oli html5:llä tehty peli/sovellus mitä steve mainosti, että sillä tehty :)

ja miten toi usb liitty rahaan?, eikai apple siitä mitää rahaa jos siirrän koneella oleviani biisejä itunesia välissä käyttäen

EL531/59

@29

Just just, älä osta. Äläkä tutustu, mutta jatka puhumista niinkuin tietäisitkin jotain..

Noin 27% appstoren ohjelmista ja peleistä on ilmaisia ($0,99 ohjelmia on n. 34%).
Miten tämä on mahdollista! Eihän Apple salli ilmaista sisältöä! ...

Piuhaa pitkin musiikin joutuu ajamaan sisään iTunes ohjelmalla (tai muulla sellaisena esiintyvällä), mutta ei sitä musiikkia tarvitse iTunes storesta ostaa..

Brimelow on itse sanonut että he eivät saa Flashiä pyörimään siedettävästi iPhonessa ilman että Apple päästää heidät erityisasemaan ja sallii sen liittämisen syvemmälle käyttikseen kuin muut ohjelmat. (On se kumma kun 3D pelit eivät tuollaista kuitenkaan tarvitse..)

"Number one cause of crashes in OS X is browser plugins (read: Flash)" Bertrand Serlet @ WWDC'09 Keynote

Puppek32/59

@31 Vaikka olisi 99% appstoren ohjelmista ilmaisia, niin haluan silti <b>vapauden</b> asentaa niitä muutakin kautta - aivan kuten olen tottunut PC:llä ja Nokialla tekemään.

Kuulin vähän aikaa sitten, että iPhonella <b>ei voi ladata netistä tiedostoja</b> (kuvia lukuunottamatta). Niitä ei voi lähettää bluetoothilla toiseen puhelimeen. iPhoneen ei voi siirtää mitään ilman iTunesia. Viiden euron muistitikkukin toimii paremmin.

Samsungilta näyttäisi olevan jo tarjolla paljon parempaa kuin mitä Applen rahastustuotteet: http://www.puhelinvertailu.com/uutiset.c..._s_kasittelyssa

ville (vahvistamaton)33/59

@32

"Kuulin vähän aikaa sitten, että iPhonella <b>ei voi ladata netistä tiedostoja</b> (kuvia lukuunottamatta). Niitä ei voi lähettää bluetoothilla toiseen puhelimeen. iPhoneen ei voi siirtää mitään ilman iTunesia. Viiden euron muistitikkukin toimii paremmin."


kannattaa ensi selvittää huhujen paikkaansa pitävyys ennen ku niitä tänne tulee laukoo "totuuksina"

Tosin toi bluetooth taisi mennä oikein, siitä en osaa sanoa

unkulunkulu34/59

Jengi ei oo nyt ilmeisesti ihan tajunnut mistä tässä on kyse. Tuo Applen rajoitus on nimenomaan tehty Adoben Flash CS5:een suunniteltua iPhone-kääntäjää vastaan. Eli tämä ei liity siihen, että iPhone ei tue Flashia vaan sitä että jatkossakaan ActionScript-kieltä ei voi käyttää iPhone-ohjelmien kirjoittamiseen. Suunniteltu iPhone-kääntäjä siis kääntää ActionScriptin iPhonen ymmärtämään konekoodiin, eikä sitä todellakaan ajeta Flash Playerilla.

Suurin osa niistä paskabannereista, yms. Flash-ohjelmista joiden kanssa ihmisillä on ongelmia, on tehty vanhoilla Flash-ohjelmointitekniikoilla, joiden käyttö ei edes ole mahdollista iPhone-kääntäjän kanssa. ActionScript-kielen kolmosversio on lähempänä Javaa kuin JavaScriptiä, vaikka perustuukiin samaan ECMAScript-standardiin kuin JavaScript. Toisin sanoen puhdas olio-ohjelmointikieli. Eli ActionScriptillä on yhtä helppoa tai vaikeaa tehdä huonoja ohjelmia kuin Javalla.

Ja tähän nimenomaiseen asiaan Lee Brimelowinkin avatuminen liittyi.

Puppek35/59

33. Kerta näytät tietävän, niin voiko iPhonen selaimella ladata tiedostoja puhelimen muistiin? Vaikkapa "tiedosto.hv":n? Vai tarvitseeko ensin murtaa luuri, sitten jonkun lataussofta, sitten tietokoneeseen jokin purkusofta ja... miten se menee? :D

Nokialla se tapahtuu niin, että selaimella (Nokia/Opera/muu) lataa tiedoston. Sitten lähettää sen langattomasti bluetoothilla tai kytket luurin massamuistina mihin tahansa tietokoneeseen ja kopioit tiedoston. Wou, mageeta eiks je? Ja on onnistunut jo vuosikausia.

Menee kyllä offtopic tämä ikuinen vääntö. Applen vehkeet on vaan vaan niin kuluttajien kuin kehittäjien kyykytystä & rahastusta.

jartar36/59

Suosittelen nyt näille apple fanaajille että rupeaisitte ajattelemaan itse ettekä uskoisi kaikkea mitä Steve-setä sanoo.

Flash tuen puute tähtää vain tuottojen maksimointiin ja kontrollointiin applen suunnalta.

On aivan naurettava tekosyy väittää että flashia ei tueta siksi että se kaataa laitteet. Google pystyi tekemään selaimen mitä flash ei pysty kaatamaan. Miten on mahdollista että apple ei siihen pysty?

ville (vahvistamaton)37/59

"Downloads" is a fully featured download manager that allows you to download files to your iPhone or iPod touch, you can then view the downloaded files right on your iPhone or iPod touch, or transfer them to your computer"

Tossa vaihtoehtona lähettää tiedosto joko sähköpostina, ftp tai wlanin yli. Varsin monipuolinen ohjelma kaiken kaikkiaan, pystyy availee rarrit ja zipit ja mitä ny mieleen tuleekaan


ja toho tiedostojen luuriin siirtämiseen:
kaikki muut filet paitsi musa ja videot tulee siirrettyä luuriin netin yli dropboxilla, myös videot ja musankin kyllä voi, mutta ei siinä oo oikee järkee, ku ei niitä saa siihen ipodin omaan listaan sitten ja muutenkin leffan siirtäminen netin välityksellä o vähä hidasta puuhaa

Mitä ihmeen rahastusta? en oo puolenvuoden aikana luurin oston jälkeen laittanu yhtään turhaa euroa applelle ja luulis, että kehittäjätkin tienaa eniten rahaa kehittämällä ohjelmiaan just applelle, koska niin monella on iphone

ville (vahvistamaton)38/59

@36

Jännä jos se tähtää vaan tuottojen maksimointiin, ku monet jättää iphonen/ipadin hankkimatta koska siinä ei ole flashia. Kai ne ny flashin luuriin nappais jos haluu maksimoida voiton? Kuinkahan paljo enemmän iphoneja myytäis jos siinä flash olis?

ja mistä se raha olis pois jos olis flash? pelattais kosketusnäytöllä flash pelejä mitkä on melkein kaikki suunniteltu niin, että ne vaatii hiiren tai näppäimistön ja samantasoset pelit mitä flash pelit on ni löytää appstoresta useita ilmasia.

ja pelaa ny vaikka tosiaan puhelimelle esim. jotai farmvilleä, sen luokan diaesitys, ku se on sitä iha ok tietokoneillakin ;)

Steve ei halua ihmisten pelailevan iphonellaan pätkiviä flash pelejä, vaan tarjoavat iphonelle tehdyn vastikkeen mikä toimii sulavasti, esim. farmvillestä on iphonelle tehty oma käännös joka ei pätki yhtään ja on hauska pelata, ainii ja sanoinko, että tämäkin on ilmainen ;)

ZZboy39/59

Kuuntelin just markkinointimiesten vaikerrusta Flashin tiimoilta. iPhone/iPad on muuttanut maailmaa sen verran, että jos meinaat mainoksia myydä Apple faneille, niin ajattele kahdesti. Kun joka klikkaus on rahan arvoinen ja web sivujen houkutus on jo paljon kiini siittä näkyykö ne kunnolla iTuotteissa, niin on viisasta pudottaa Flash pois. Noin todella on myös tapahtumassa, varsinainen rysis on jo käynnissä.

Heitin yhteen väliin jotain Apple fanboy juttua ja vastaus napsahti heti: "Kuule, suurin osa on sellaisia käyttäjiä jotka eivät edes sisäistä, että iPhone on Applen tuote". OHO! Tai no, maailmassa on varmaan paljon mummoja ja vaareja, jopa pikku tyttöjä jotka eivät ehkä välitä mikä logo laitteessa on.

Tuopa on todella ajattelemisen arvoista, jos olet esim. mainostaja, tulet pakostakin ajatelleeksi teetkö aivan turhaa työtä, jos kohderyhmä ei kuitenkaan nää mitä yrität heille tarjota.

ville (vahvistamaton)40/59

http://www.prosessori.fi/uutiset/uutinen2.asp?id=55570

Siitä se lähtee, eniten toivon, että nyt suomalaiset nettitelkut tekis tämän saman, saas nähdä kauanko siihen menee aikaa. Ipadin saapuessa suomeen varmasti näidenkin tarvitsee miettiä tilannetta uusiksi, koska ipad olisi erittäin hyvä tapa nauttia nettitv:stä

Sokar8041/59

Lainaus:

OS Xässä Flash playeri kaatuilee turhan usein, tiedä sitten miten muilla alustoilla.

Itellä Win 7 eikä XP aikana Flash playeri kaatunut tai mulla on Firefox flash plug in

90% sivuista käyttää flash playeri joten mulle se on ihan sama mikä flash playeri on

YouTube on kait ainut joka kohta tukee HTML 5 nyt on beta menossa

Jos kaikki netti sivut siirtyy HTML 5 niin ihan hyvä

En ole Ipad fani itte asiassa olen monesti haukkunut et opas mokoma turhake

Lauantaina kävin Kuva & Kamera messuilla ja yhellä esittelijällä oli tuo Ipad sitä sai kokeilla

En vieläkään keski omaa käyttöä Ipadille mut olihan se ihan kiva lelu josta voi esim valokuvia katsoa hyvä IPS paneeli näytti kyllä hyvältä

Phiideer42/59

Yksi ydinasia, joka tavallliselle käyttäjälle ei tässä ole selvä, on ohjelmien kehittäminen (en nyt itsekään ammattilainen).
Kommentit #25, #28 ja #34 valottaa tätä asiaa hyvin.

Ja tähän aiheeseen liittyen...

Ville(#37):
"-- ja luulis, että kehittäjätkin tienaa eniten rahaa kehittämällä ohjelmiaan just applelle, koska niin monella on iphone."

Väärin. Kehittäjä tienaa eniten rahaa kehittämällä ohjelmiaan kaikille...paitsi ei varmaan siinä tapauksessa, jos joutuu kehittämään kaikille (alustoille) erikseen oman.

Phiideer43/59

Lisätään vielä, että #7 on myös tärkeä kommentti tuohon yhteen ydinasiaan.

@12
Tiedätkö paljoakin ohjelmistokehityksestä? Tai ohjelmistokehityksestä usealle alustalle?

Stonik44/59

Flashia ei kuopata ainakin mitä Googleen on uskominen, sillä nykyisin Chromen kanssa tulee Flash-plugari mukana. Ja jos olette esimerkiksi Youtuben HTML5 betaa testanneet, sen jälkeen vertaatte sitä rautakiihdytettyyn 10.1 RC Flash-playeriin, niin ero on aika huima. Tehonkulutus HTML5-tilassa on jotain aivan järjetöntä, eli työmaata tulee vielä olemaan.

Tässä vielä niille jotka pitävät Flashia suljettuna formaattina:

There was also this from contributor Troy: "How is Flash not an open standard? The bytecode format of [Shockwave] SWFs is published. There are open-source tools for producing SWFs. The tool chain is open-source and free. The player is available on the three major desktop OSs, and now on many mobile devices, as well as several video game consoles. Its virtual machine is open-sourced. Sure, it's not standard-certified by some international organization, but neither is HTML 5 (yet) nor is CSS3 (yet). It is a de facto standard, used by more Web sites and users than HTML 5, CSS3, Canvas, etc. Come on, folks, let's be pragmatic."

Tämä lainaus ihan hyvästa artikkelista Technews Worldista (http://www.technewsworld.com/story/Chrome-Flies-Its-Flash-Flag-69739.html).

Ja kyllä HTML5:llekin tilaa on, se nyt vain ei vielä ole valmis.

ville (vahvistamaton)45/59

joo tuattanoinnii ootte kaikki väärässä.. Apple on oikeessa. ;)

miksuh246/59

Kyse ei nyt ole pelkästään flashistä, vaan Applen tekemä päätös vaikuttaa kaikkiin muihinkin ohjelmointikieliin, jotka ei ole Applen hyväksymien listalla.

Itse ohjelmoijana olen sitä mieltä, että Applen päätös on erittäin typerä ja tälläinen sulkeutuminen ja eristäytyminen johtaa vain siihen että Apple ampuu itseään jalkaan. Mobiilialustojen välisessä kisassa ei tulla pärkäämään eristäytymällä, vaan olemalla avoin. Nykysellä menolla Apple ajaa kehittäjät muille alustoille, vaikka yritys kai on sitoa kehittäjiä Applen omaan alustaan. Vähän tulee tunne, että onko Apple jo niin peloissaan kiristyvästä kilpailusta, että paniikissa yrittävät näinkin hölmöä siirtoa.

Mites (vahvistamaton)47/59

Mites mainokset html5 videoissa? JS:llä toteutettut mainokset on varmasti helpompi disabloida kuin flash-soittimeen rakennettu.

Toinen ongelma on videon codekki, siitä ei ole päästy vieläkään yhteisymmärrykseen. Suurimmat firmat tosin pyrkii ajamaan läpi vahvasti patentein suojattua codekkia ja Mozilla säätiö niistä vapaata. Vaikka tuo patentein suojattu taitaakin olla vuoden tai pari vielä vapaa lisenssimaksuista, tulevaisuudesta ei ole takuuta. Ongelma tosin taitaa olla palveluntarjoajien, ei niinkään kuluttajien, mutta niin se taisi youtubekin pienestä ponnistaa. Katostaan vaikuttaako Googlen On2 ostos asiaan jotenkin.

Sokar8048/59

Lainaus:

ootte kaikki väärässä.. Apple on oikeessa




Nyt etsin hyviä aurinko laseja ilman flash playeriä en näkis yhtään kuva

Esim Ipadillä sivulla olis pelkkä teksti mut ei kuvaa

Lainaus:

Applen päätös on erittäin typerä ja tälläinen sulkeutuminen ja eristäytyminen johtaa vain siihen että Apple ampuu itseään jalkaan.

Apple yrittää tehdä omilla ohjelmilla 100% vakaata käyttistä joka on osittain onnistunut esim Iphone 3G kanssa

Mut koska se on niin " suljettu " käyttis netti onkin täynnä Jailbreak ohjeita

Itellä on Windows 7 ja Sympian S60 v5 ei täydellisiä ole mut ne tarjoo sen mitä itse haluan

Täydellistä laitetta tai ohjelmaa ei ole aina jokin on jollekin huonosti

ZZboy49/59

http://www.icoke.cn/ näkyykö? Siinä kuulema vanha, tässä uusi http://cokeusa.com joskin ei vielä valmis. http://www.pepsi.com.cn/ oli kuulema ollut hauska tilanne, kun joku noista Pepsin isoista pomoista oli saanut iPadin ja ensi töikseen katsonut tuon uuden futis sivun. Mitenhän käy, lentääkö iPad nurkkaan vai lähteekö soitto flashmestarille. Pepsiltä on tulossa joku iPhone/iPad promo taas kesäksi. Henk. koht toivoisin kyllä kokiksen tulevan mukaan. No molemmissa on samaa HFCS myrkkyä, joten ei sillä ehkä ole niin väliä.

miksuh250/59

"Mut koska se on niin " suljettu " käyttis netti onkin täynnä Jailbreak ohjeita "


Tuo puhelimen ohjelmiston murtaminen voi ola vaihtoehto harrastajille, mutta se ei ole mikään vaihtoehto ammattimaisesti koodaaville. On erittäin vaikeaa uskoa, että kukaan ammattimainen ohjelmoija tai ohjelmointiyritys alkaisi tuottamaan ohjelmia sillä periaatteella, että sen asentamiseksi puhelimen ohjelmisto pitää murtaa. Ammattimaisessa toiminnassa on ihan tarpeeksi riskejä muutenkin ilman, että alettaisiin turvautumaan tuollaiseen purkkaratkaisuun. Sitäpaitsi murretusta puhelimesta ei sitten koskaan tiedä mitä sillä pyörii ja ei ole mitään takeita toimiiko sillä ohjelmat oikein. Eli ohjelmoijat saisi selvitellä outoja ongelmia joita ei pitäisi olla, mutta johtuvat murretusta puhelimesta ja siihen asennetusta epämääräisestä ryönästä.

miksuh251/59

Sitäpaitsi yritys, joka alkas tuottamaan tarkotuksella softaa murretuille iPhonelle joutuisi varmasti Applen hampaisiin ennemmin tai myöhemmin.

user (vahvistamaton)52/59

49@
>oli kuulema ollut hauska tilanne, kun joku noista Pepsin isoista
>pomoista oli saanut iPadin ja ensi töikseen katsonut tuon uuden
>futis sivun.

Vaikka täällä nyt ei ole aiheena www sivut, niin hyvä poiminta, iPad on jo senverran iso laite että käyttäjät odottavat että sillä toimii rupusetkin sivustot.

**

Jos jokin nettipalvelu vaatii sovelluksen asiakaslaitteessa, niin tietenkin käytetään jotain alustariippumatonta, paitsi mainetsemasi iApple käyttäjät jäävät ilman palvelu, kunnes sitä varten koodataan iki oma ohjelma ja anotaan että se pääsee appStoreen .... jos käyttäjä käy sen sitten lataamassa. Tätä sovellusta ei voi käyttää muissa laitteissa.

ZZboy53/59

"Jos jokin nettipalvelu vaatii sovelluksen asiakaslaitteessa, niin tietenkin käytetään jotain alustariippumatonta, paitsi mainetsemasi iApple käyttäjät jäävät ilman palvelu, kunnes sitä varten koodataan iki oma ohjelma ja anotaan että se pääsee appStoreen .... jos käyttäjä käy sen sitten lataamassa. Tätä sovellusta ei voi käyttää muissa laitteissa."

Noin sen pitää mennä, muutama viikko sitten yhden tutun "tavaratalo" tili imuroitiin tyhjäksi. Ei auttanut vaikka käytössä oli USB salasanatikku. Koska kyseessä oli pankin ylempi toimihenkilö asia sai julkisuutta ja kysyinkin miten tuo voidaan välttää.

-Ratkaisu löytyy kännyköistä, esim. Applen iPhone johon pankki tekee oman sovelluksen ja voi tavallaan tuoda käyttäjän pankin sisään. Salasanoista voidaan myös tehdä paljon monimutkaisempia kun niihin lisätään sormella piirrettävä kuva, objektivalinta, puheentunnistus tms. Pelikllä selaimilla toimivat pankkisivut ovat tulossa tiensä päähän.

Noin varmaan käykin mutta milloin? Eikös noita Nokiakin ole tarjottunut jo vuosikausia.

user (vahvistamaton)54/59

> muutama viikko sitten yhden tutun "tavaratalo" tili ....

Miten tavaratalon tilit tähän liittyy ?

> -Ratkaisu löytyy kännyköistä, esim. Applen

Applen politiikan mukaan pitää tehdä iAppleen erikseen oma sovellus, se nostaa kustannuksia, vie aikaa ja sen myötä nostaa kynnystä tehdä joka asiasta iApple versio.

jartar55/59

@38

Voitot perustuukin ohjelmistokauppaan. Asiakkaiden on pakko hommata kaikki tarvitsemansa ohjelmansa appstoresta.

ZZboy56/59

Pankille on halvempi tehdä iPhone App kuin edes korvata tuon yhdenkin "tunarin" pankkitililtä häipyneet rahat. Hän on kuitenkin sen verran viisas, että pitää erillistä pankkitiliä perheen tarvitsemiin ostoihin tavarataloista. Maailmassa on kaiken maailman tumpeloita joilla ei ole kuin yksi tili ja jos se tyhjennetään, niin siinä todella tyhmyys palkitaan. Pankkien syyttäminen ei näet aina onnistu. Yht'äkkiä Applen iPhone softat ja Flashin dumppaaminen alkavatkin tuntua tosi järkeviltä. Kuka hullu sitä nyt käyttää jotain matoista PCtä jonkun hakkereiden kansoittaman web sivun kans, jos kerran voi käyttää esim. kaupan, sairaalan tai pankin omaa iPhone sovellusta.

Sokar8057/59

Lainaus:

iPad on jo senverran iso laite että käyttäjät odottavat että sillä toimii rupusetkin sivustot.

Lainaus:

Yht'äkkiä Applen iPhone softat ja Flashin dumppaaminen alkavatkin tuntua tosi järkeviltä.

Suurin ongelma tässä kait on liian monta eri ohjelma alustaa josta neljä suurinta on Windows mobile - Sympian S60 - iPhone OS - BlackBerry OS

Kun katsoo tätä sivua jokaisessa puhelimessa on jokin ohjelma

Kun joku tekee jonkun asian oli se sitten fyysinen laite tai ohjelma se haluua et se myy josta saa rahaa

Eli pitää valita mille alustalle sen tekee vaikka tekis hyvän ohjelman mut " väärälle " alustalle harva ostaa sen ja koko työ menis melkein hukkaan

Phiideer58/59

Tai ehkä syyt löytyy mobiilimainoksista:
(muuten: tyhmä otsikko tuossa)
http://advice.cio.com/tom_kaneshige/1003...e_in_the_making

1234556678 (vahvistamaton)59/59

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti OILgame:

Kuka oikeasti haluaa käyttää flashilla tehtyä ohjelmaa? Tai edes kehittää, jos on kerran mahdollisuus tehdä järkevillä kielillä?

Kuka oikeasti haluaa käyttää laitetta joka ei tue edes flashia?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT