AfterDawn logo

YouTube: Viacom lähetti palveluumme salaa videoita ja haastoi sitten oikeuteen

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
8 kommenttia

Videopalvelu YouTuben ja mediajätti Viacomin välinen oikeusjuttu ei ole tähän mennessä edennyt vielä kovin pitkälle, mutta yllättäviltä syytöksiltä jutussa ei ainakaan tulla välttymään, sillä YouTuben blogin mukaan Viacom laittoi videopalveluun salaa videoita, jonka jälkeen se haastoi YouTuben oikeuteen vedoten tekijänoikeusloukkauksiin.

Blogikirjoituksen perusteella Viacom palkkasi ainakin 18 mainostoimistoa, joiden työntekijöiden tehtävänä oli täyttää videopalvelun tarjontaa Viacomin sisällöllä, eikä tästä saanut hiiskua kellekään. Työntekijät rekisteröityivät YouTubeen väärillä tiedoilla ja he muokkasivat hieman alkuperäisiä videoita ennen niiden siirtämistä YouTubeen, jotta ne näyttäisivät varastetuilta tai vuodetuilta.

Viacomin ohjeistuksessa neuvottiin myös käyttämään esim. FedExin toimipisteistä löytyviä julkisia tietokoneita videoiden lähettämiseen, jotta näitä videoita ei voisi jäljittää takaisin Viacomiin.


YouTuben mukaan mediajätin toiminta toimi yllättävän hyvin, ja lopulta edes Viacomin työntekijät eivät enää tienneet mitä sisältöä he olivat laittaneet "salaa" YouTubeen. Viacomin työntekijät lähettivät jatkuvasti YouTubelle poistopyyntöjä Viacomin sisällöstä, mutta tiettävästi joitain lähetettyjä poistopyyntöjä peruttiin, kun työntekijät tajusivat kyseisen videon siirtyneen YouTubeen heidän omien toimiensa seurauksena.

Blogikirjoituksen perusteella Viacomin haasteeseen liitetty videolista pitää sisällään sen omien työntekijöiden jakamia videoita, joten Viacom on siis lisännyt palveluun omia videoitaan ja haastanut sitten YouTuben oikeuteen.

Jos YouTuben esittämät tiedot pitävät paikkaansa, näyttää Viacomin toiminta erittäin kaksinaamaiselta ja myös asian käsittely oikeudessa ei pääty Viacomin kannalta hyvin, jos YouTube voi todistaa väitteensä.

Vuonna 2007 Viacom haastoi YouTuben oikeuteen ja tuolloin esitetty korvausvaatimus oli miljardi dollaria.

8 KOMMENTTIA

Sendo_1/8

Valehtelisin jos väittäisin ettei tämä ole käynyt mielessä.

joumään (vahvistamaton)2/8

Valehtelisin jos väittäisin että olisin yllättynyt

Gilbertt3/8

Vuonna 2007 Viacom haastoi YouTuben oikeuteen ja tuolloin esitetty korvausvaatimus oli miljardi dollaria.

Hyvältä kuulostaa.

ArttuH5N14/8

Paskiaiset... Tosin kyllä itsekkin aika äärimmäiseen juttuihin olisin valmis miljardista. Mutta silti, itse lähetää videoita ja sitten haastaa oikeuteen miljardista. Hyvä homma.

mjk5/8

Noniin alkaahan näitä isojakin firmojen kähminnät tuleen julki...jossakin olin lukeneeni että pelipuolella olisi EA js Activision itse "päästänyt" ladattavaksi muutamia pelejä...oli jossakin jenkkisaitilla, täytynee koittaa kollata muistiani mistä sitä luin.

akse6/8

No kyllähän sitä bisnestä voi tolleenkin tehdä.

TuPP37/8

En kyllä ymmärrä miksi joku voisi haastaa Youtuben oikeuteen siitä että se on avoin videopalvelu, johon kuka tahansa voi laittaa mitä tahansa.

Sama kuin haastaisi www:n keksijät oikeuteen jos joku tekee sivun jossa jaetaan luvatonta materiaalia.

wipe20008/8

Oikeuteenhan voi haastaa kenet vaan ja mistä vaan (varsinkin jenkeissä), mutta se, voittaako jutun on eri asia. USA:ssahan on ihan maan tapa haastaa kilpailijoita, varsinkin huonon talouden omaavia, oikeuteen vaikka miten keksityillä syillä. Muutaman vuoden ja miljoonan oikeustaistelu kaataa helposti pikkufirman jo ennen oikeudenkäynnin päättymistä, jolloin lopputuloksella ei ole väliä. Ja isoilta firmoilta taas voi saada isot korvaukset, jos sattuu voittamaan jutun. Kun haastaa kymmenen ja yksi tärppää...

Useimmissa maissa avoinkaan videopalvelu ei saa jakaa tekijänoikeuden alaista materiaalia ilman tekijän lupaa. Jenkeissä tosin laki käsittääkseni suojaa tuollaisia videopalveluja niin, ettei niitä voida syyttää, jos ne poistavat videon palvelusta pyydettäessä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT