AfterDawn logo

Torrent.is hävisi oikeustaistelun

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
6 kommenttia

Islannin suurimpana torrent-sivustona aikanaan tunnettu Torrent.is on kokenut kovan takaiskun, kun se hävisi maan korkeimmassa oikeudessa käydyn oikeusjutun.

Tappion myötä sivustoa pyörittänyt Svavar Kjarrval joutuu korvaamaan paikalliselle tekijänoikeusjärjestö STEF:ille oikeudenkäyntikuluja 3 350 dollarin edestä ja hän ei saa enää päästää ihmisiä Torrent.is-palveluun.

Torrent.is on aiemmin pärjännyt menestyksekkäästi oikeudessa, sillä sivusto on voittanut kaksi alemman oikeusasteen käsittelyä ja yhden korkeimman oikeuden käsittelyn. Kjarrvalin osalta asia on nyt kuitenkin ohi, koska hänellä ei ole enää varaa taistella asiasta oikeudessa taloudellisten seikkojen takia.

Ensimmäisen kerran Torrent.is suljettiin vuoden 2007 marraskuussa, kun SMAIS-tekijänoikeusjärjestö nosti sivustoa vastaan oikeusjutun.

Kansainvälisellä mittapuulla Torrent.is ei ollut suuri torrent-sivusto, sillä se palveli vain 26 500 aktiivista käyttäjää, ja sivustolle pääsi sisään vain Islannista käsin. Paikallisena sivustona Torrent.is oli kuitenkin valtaisan suosittua, jos sitä vertaa maan asukaslukuun (320 000 asukasta).

6 KOMMENTTIA

himpo1/6

Pahat korvaukset sai maksaa, lol :)

Islannissa taitaa olla maan tapa tuo waretus kun noin suuri osa väestöstä käytti palvelua.

Tai eiköhän tuo liene tapana jo koko maailmassa...

mbsjoblom2/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti himpo:

Eihän tuo ole kymmentä prosenttiakaan. En kutsuisi sitä suureksi.
En myöskään kutsuisi tätä waretukseksi kutsumaasi informaation jakelua "(maan) tavaksi" vaan normaaliksi tietoyhteiskunnan toiminnaksi jota tietyt vanhoilliset tahot pyrkivät sabotoimaan.

himpo3/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mbsjoblom:

Mutta jos luvusta jätetään lapset ja vanhukset pois ja keskitytään ikäryhmään joka osaa toimia tietoyhteiskunnassa normaalisti, niin sanoisin että ryhmän w-penetraatio on massiivinen.

Anestic4/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mbsjoblom:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti himpo:

Pahat korvaukset sai maksaa, lol :)

Islannissa taitaa olla maan tapa tuo waretus kun noin suuri osa väestöstä käytti palvelua.

Tai eiköhän tuo liene tapana jo koko maailmassa...

Eihän tuo ole kymmentä prosenttiakaan. En kutsuisi sitä suureksi.
En myöskään kutsuisi tätä waretukseksi kutsumaasi informaation jakelua "(maan) tavaksi" vaan normaaliksi tietoyhteiskunnan toiminnaksi jota tietyt vanhoilliset tahot pyrkivät sabotoimaan.

Kunhan tuo informaation jakaminen ei aiheuta muille taloudellisia tappioita niin sitä ei tarvitse sabotoida. Jos joku tekee myyntiin tuotteen ja toinen ottaa sen ilman lupaa ilmaiseksi niin sitä kutsutaan varastamiseksi.

Todennäköisesti musiikkibisneksen tuotteiden laadun lasku johtuu osaksi piratismista kun vaikea myydä muuta kuin "hitti"-kamaa.

Jaahas23 (vahvistamaton)5/6

Jos ostan jotain kaupasta laillisesti pitäisi minulla olla oikeus tehdä sille mitä haluan (koska se on omaisuuttani), mutta eipä ole

Lainaus:

En myöskään kutsuisi tätä waretukseksi kutsumaasi informaation jakelua "(maan) tavaksi" vaan normaaliksi tietoyhteiskunnan toiminnaksi jota tietyt vanhoilliset tahot pyrkivät sabotoimaan.

-samaa mieltä

stillborn6/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Anestic:

Todennäköisesti musiikkibisneksen tuotteiden laadun lasku johtuu osaksi piratismista kun vaikea myydä muuta kuin "hitti"-kamaa.

Laatuhan on noussut, kun itsenäiset ja pienet yrittäjät ovat löytäneet internetin jakelukanavakseen ja kustannukset ovat pudonneet. Etsi, kuuntele, löydä ja tue.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT