AfterDawn logo

Archos 7 Internet Tabletin tietoja valui julki

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
1 kommentti

Viime syksynä mediasoittimistaan tuttu Archos julkaisi Android-ohjelmistoalustaan perustuvan Archos 5 Internet Tablet -laitteen, ja nähtävästi laite on kelvannut kuluttajille, sillä maaliskuussa laitteesta on tulossa ulos uusi Archos 7 Internet Table -painos.

Laitteen isoin muutos nykyiseen 5-laitteeseen verrattuna on suurempi kosketusnäyttö, jolla on nimen mukaisesti kokoa 7 tuumaa. Muita rautapuolen muutoksia ovat webbikameran lisääminen sekä stereokaiuttimien ja mikrofonin uudelleensijoittelu, joka helpottanee VoIP-puheluiden tekemistä.

Ohjelmistopuolella luvassa on lisää vakiona mukana tulevia ohjelmia, jonka lisäksi tuttuja ohjelmia on päivitetty. Mediasoitinohjelma saa päivityksessä tuen mm. APE-audiotiedostoille ja kappaleiden sanoituksien näyttämiselle. Käyttöjärjestelmä tuki on kasvanut puolestaan kattamaan virallisesti myös Mac OS X -järjestelmät.


8 gigatavun flash-muistilla varustettu malli maksaa ennakkotietojen mukaan noin 150 puntaa eli noin 175 euroa. Kokoa laitteella on 203x107x12mm. Paketissa on mukana itse laitteen lisäksi USB-kaapeli, kuulokkeet, verkkolaturi ja ohjekirja.

1 KOMMENTTI

syrtek661/1

Archos julkisti molempien internet tablettien rauta laeyrinsä systeemi kehittäjille joten on odotettavissa tosi hyvä linux porttaus lähiaikoina. Jos jossakin olisi näytillä ja sais halvalla niin vois miettiä...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT