AfterDawn logo

Panasonic ja Sony taikoivat lisää tallennustilaa Blu-ray-levyille

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
6 kommenttia

Blu-ray-levyille tallentamisessa voi tapahtua pian pieni edistysaskel, sillä Panasonic ja Sony ovat kehittäneet yhdessä uuden virheentunnistuskeinon, jonka avulla Blu-ray-levyn yhdelle kerrokselle voitaisiin tallentaa 33,4 gigatavun edestä dataa.

i-MLSE-nimellä kulkeva tekniikka perustuu Maximum Likelihood Sequence Estimation -algoritmiin, jonka avulla levyjen virheenkorjausta voidaan tehostaa huomattavasti. Tekniikan hyödyntäminen ensimmäisessä Blu-ray-määrityksessä ei ollut kuitenkaan mahdollista, koska sen vaatimaa laskentatehoa ei olisi ollut saatavilla kaikissa laitteissa, mutta viimeaikaisten edistysaskelin myötä tekniikka voidaan nyt liittää osaksi Blu-ray-standardia.

Keksinnön paras puoli on se, että toimii ainakin teoriassa useimmissa nykyisissä Blu-ray-soittimissa ja -asemissa, koska levyn lukemiseen tarkoitettua optiikkaa ei tarvitse vaihtaa, vaan tarpeellisen laskentatehon omaavat laitteet voidaan päivittää yhteensopiviksi ohjelmistopäivityksen avulla. Sony lobbaakin parhaillaan i-MLSE:tä mukaan seuraavaan Blu-ray-määritykseen, jotta tekniikka saataisiin pian käyttöön.


Kaksikerroksisille levyille dataa voitaisiin uuden tekniikan avulla tallentaa 66,8 gigatavun verran, joka olisi eduksi erityisesti tulevien 3D-elokuvien kanssa, koska ne vaativat enemmän tallennustilaa kuin nykyiset 2D-elokuvat. Elokuvien lisäksi suuremmasta tallennuskapasiteetista hyötyisivät esim. PlayStation 3 -pelikonsolin pelit.

6 KOMMENTTIA

kukkuu (vahvistamaton)1/6

Mihin virheenkorjausta tarvitaan? Eli levyt on jo alkuaan susia ja vuosien mittaan käyttökelvottomia.

trolli (vahvistamaton)2/6

@1 Eipä kannata huudella kun ei asiasta mitään ymmärrä :D

kane_k3/6

ehkäpä tämän tekniikan sivutuotteena saadaan taas jokin uusi kopiosuojaustekniikka

bfr4/6

Huoh. Parasta jättää koko tekniikka väliin, rönsyilee tuo kehitys verran pahasti. Varmaan kymmenen sukupolvea jo vanhentunut vaikka pari vuotta vasta ollut edes levyjä kaupassa.

LaLLi805/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kukkuu:

Mihin virheenkorjausta tarvitaan? Eli levyt on jo alkuaan susia ja vuosien mittaan käyttökelvottomia.


Muistan lukeneeni, että tavallisen CD levynkin lukemisessa virheenkorjaus tekee tuhansia korjauksia sekunnissa. BL levyissä määrä on varmasti suurempi tiheämmän datan vuoksi.

windown6/6

No, elokuviin ei nykyrsesoilla tarvitse lisää tilaa. Blu-Ray kehitettiin MPEG-2 silmällä pitäen. H.264 lisättiin mukaan myöhemmin. Harvemmin edes tuota yhtä kerrosta käytetään läheskään loppuun. (HDVD olisi ollut ihan kelpo ja halvempi 2D-HD teräväpiirrolle)
Jotkut levyjen tekijät voivat mennä monesti itseensä, jotkin elokuvat muovitettu törkeästi surkeilla kohinanpoistosuodattimilla.

Pelit ovat sitten eri asia? Vai käytetäänkö niissäkään läheskään kaikkea tappiin asti?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT