AfterDawn: IT-alan uutiset

Wallin kuoppasi kiistellyn tekijänoikeuksien muutosehdotuksen

Kirjoittaja Lauri Jämsä @ 18.12.2009 08:58 Kommentteja (5)

Wallin kuoppasi kiistellyn tekijänoikeuksien muutosehdotuksen Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin (r.) ei vie kiisteltyä Opetusministeriön valmistelemaa ehdotusta tekijänoikeuslain muuttamisesta eteenpäin, Uusi Suomi kertoo. Viime viikolla muun muassa useat suomalaiset huippuartistit hyökkäsivät Vasemmistoliiton avustuksella työsuhdeolettamaa käsittelevää lakiehdotusta vastaan. Muutosesityksen myötä työnantaja olisi saanut oikeudet teokseen tai teoksen esitykseen, joka on syntynyt tai tapahtunut työaikana. Työnantajalla olisi ollut myös lupa muunnella ja käyttää teosta sekä luovuttaa sen käyttöoikeudet eteenpäin, vaikka taiteilija ei olisi siihen omaa suostumustaan antanut.
"Lausuntoja ehdotuksesta tuli lähes kolme sataa. Poikkeuksellisesti tutustuin niihin kaikkiin itse. Tulin siihen tulokseen, että osapuolten kannat ovat erittäin kaukana toisistaan", Stefan Wallin kertoi tiedotustilaisuudessa eilen torstaina.

"Esittelevän ministerin täytyy olla hyvin varma siitä, että annettava esitys kirkastaa vallitsevia olosuhteita eikä hämmennä niitä edelleen. Jos tästä ei ole varma, niin sitten ei pidä esitystä antaa", Wallin summasi.

Nykyään on tietyillä aloilla varsin normaalia, että työntekijät luovuttavat tai myyvät teoksensa oikeudet kokonaan tai ainakin osittain. Yritysmaailmassa erityisesti mediayhtiöt ovat toivoneet oikeuksia teoksiin kokonaan itselleen. Lakiehdotus, joka olisi taannut tämän oikeuden työnantajille, herätti suurta vastustusta muun muassa taiteilijoiden, toimittajien ja professoreiden keskuudessa. Muutosta vastaan kerättiin yli 16 000 nimen adressi.

Kohulakiesitys on nyt kuitenkin kuopattu, ainakin toistaiseksi. Wallinin mukaan asiaa koskeva valmistelu ei jatku enää tämän hallituksen aikana.

Edellinen Seuraava  

5 kommenttia

123.12.2009 8:41

Valveutunut poliitikko!!!!

226.12.2009 2:44
Croft
Inactive

Nostan hattua!

326.12.2009 9:12

Oli alusta lähtien hiukan epäreilut lähtökohdat. Teet itse musiikin ja joku toinen saisi siihen oikeudet automaattisesti?

426.12.2009 10:10

En tunne asian lähtökohtia, mutta luulen ettei se ollut musiikkiala, jonka vuoksi muutosta on valmisteltu. Ja toisekseen harvemmin musiikkia luodaankaan vieraan palveluksessa työskenneltäessä, ellei sitten ole kysymyksessä työpaikka, johon alunperinkin on haettu säveltäjää työsuhteeseen.
- Kuinkas silloin suu pantaisiin?!

527.12.2009 1:11
ahiahifi
Inactive

Uskomatonta mutta totta!!
Poliitikko, joka tunnusti, että kaikki ei mennytkään oikein ja veti esityksensä takaisin! Eipä ole tainnut kovin usein viime vuosina tällaista tapahtuneen Suomessa?

Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki Wallinille!

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 27.12.2009 @ 01:13

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Nokia X5 julki – iPhone X:stä tuttua designia pikkurahalla Nokia X5 julki – iPhone X:stä tuttua designia pikkurahalla (19.7.2018 18:25)
HMD Global on esitellyt Kiinan markkinoille Nokia X5 -älypuhelimen, jolla pyritään vetoamaan tyylikästä ja edullista puhelinta etsivään kansanosaan. Nokai X5:n muotoilussa noudatetaan aiemmin ....
3 kommenttia
Google vihjailee – Android ei välttämättä pysy ilmaisena jos EU:n tahto menee läpi Google vihjailee – Android ei välttämättä pysy ilmaisena jos EU:n tahto menee läpi (19.7.2018 18:13)
Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichai tuntuu olevan hyvin järkyttynyt Euroopan komission eilen julkistamasta 4,3 miljardin euron sakosta. Komission mukaan Google on käyttänyt määräävää markkina-asemaa ....
4 kommenttia
Älypuhelimen näyttö rikki? Uusi lasi kestää entistä kovempaakin käsittelyä Älypuhelimen näyttö rikki? Uusi lasi kestää entistä kovempaakin käsittelyä (19.7.2018 18:08)
Yhdysvaltalainen lasivalmistaja Corning on ottanut uuden harppauksen älypuhelimien näyttöjen suojana käytettävissä Gorilla Glass -lasien kehityksessä. Yhtiö on esitellyt seuraajan nykyisissä ....
Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin (18.7.2018 20:02)
Samsung kehittää seitsemän tuumaista mobiililaitetta, jonka voisi taittaa keskeltä pienemmäksi – samaan tapaan kuin lompakon. Suunnitelmista uutisoi Wall Street Journal. Kyseessä olisi yksi ....
5 kommenttia
Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää (18.7.2018 17:27)
Toukokuussa Suomessa myyntiin tulleelle Honor 10 -älypuhelimelle on luvassa kaksi mainittavaa muutosta elokuun 3. päivä ilmestyvän päivityksen mukana. Honor 10:n omistajien saataville on ....
2 kommenttia

Uutisarkisto