AfterDawn logo

Kongressi antaa 30 miljoonaa dollaria piratismin kitkemiseen

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
16 kommenttia

Yhdysvaltain kongressi on antanut tekijänoikeusjärjestöille mieluisan joululahjan, sillä kongressi antaa maan viranomaisille uuden 30 miljoonan dollarin lisärahoituksen, jonka avulla on tarkoitus estää tekijänoikeusrikoksia ja piraattituotteiden myyntiä.

Rahoista noin 20 miljoonaa päätyy erinäisten osavaltiokohtaisten laitosten toimintaan, 8 miljoonan dollarin potin nappaa puolestaan liittovaltion poliisi eli FBI (Federal Bureau of Investigation), joka kouluttaa rahoilla uusia tekijänoikeusrikoksiin keskittyviä työntekijöitä ja lopun 2 miljoonaa saa oikeusministeriön tekijänoikeuksiin keskittyvä osasto.

Elokuvateollisuuden etuja puolustavan MPAA:n (Motion Picture Association of America) johdossa työskentelevä Dan Glickman oli lisärahoituksesta mielissään, ja hänen mukaansa kongressi on ottanut ison askeleen eteenpäin. Glickman sanoo rahoituksen suojelevan yhdysvaltalaisten työpaikkoja ja luovuutta, kun viranomaiset pystyvät nappaamaan kiinni yhä useampia elokuvien kopioijia.


Glickmanin tilastotietojen mukaan tekijänoikeudella suojattujen tuotteiden luvaton kopiointi ja myynti maksaa Yhdysvalloille vuosittain 26,2 miljardia dollaria. Työpaikkoja tämän takia menetetään vuosittain 375 000 kappaletta ja palkansaajat menettävät täten vuodessa 16 miljardin dollarin tulot.

MPAA:n ja ääniteteollisuutta puolustavan RIAA:n (Recording Industry Association of America) viimeisin voitto luvatonta kopiointia vastaan tuli viime viikolla, kun Holiday Hoax -operaation myötä viranomaiset takavarikoivat Yhdysvalloissa 79 796 väärennettyä CD-levyä ja 79 610 väärennettyä DVD-levyä. Takavarikoiden yhteydessä pidätettiin lisäksi seitsemän ihmistä.

16 KOMMENTTIA

BaldAngel1/16

jakaako kongressi miljoonatukia myös muiden työntekijöiden työn ja palkan turvaamiseksi? Artistit on kuitenkin aika helvetin pieni ihmisjoukko, joten jos heitä suojellaan 30 miljoonalla niin nortsi duunarit saa varmaan 300 miljardin tukia? Eikö???

Samakot2/16

Lainaus:

Glickmanin tilastotietojen mukaan tekijänoikeudella suojattujen tuotteiden luvaton kopiointi ja myynti maksaa Yhdysvalloille vuosittain 26,2 miljardia dollaria. Työpaikkoja tämän takia menetetään vuosittain 375 000 kappaletta ja palkansaajat menettävät täten vuodessa 16 miljardin dollarin tulot.

Niin tuo raha mitä ei nyt käytetä elokuviin ja musiikkiin jää tietysti sukanvarteen homehtumaan. Samalla rahalla ei varmaankaan hankita ruokaa, bussilippuja, autoja, televisioita, leffalippuja, konserttilippuja, vaatteita, puhelimia jne.

Työpaikat ei siis vähene vaan siirtyvät osittain alalta toiselle.

Potelius3/16

Olis varmaa ollu parempiiki kohteit laittaa rahaa. Jossai afrikas kaikil ei oo ruokaa eikä puhdast vettä. Ajattelisivat ees vähä.

Samakot4/16

En pysty muokkaamaan omaa viestiä kun muokkaa nappi on mennyt Poteliuksen viestiin: http://dl.dropbox.com/u/2390594/afterdawn.png

Vastaa napit ei myöskään toimi. Olisin laittanut tämän palautteen kautta, mutta miksi se on tehty niin vaikeaksi. Olisi pitänyt täyttää sähköpostit ja jotain kuva-arvoituksia. En ymmärrä palautteen laittamista noin veikeaksi ja vielä erityisesti kun olen kirjautuneena niin tehän tiedätte jo kuka olen ja etten ole mikään spämmirobotti.

Jauni5/16

Työpaikkojen menetyksellä varmasti viitattiin piraattikopioiden myyjiin kaduilla.

LordPepsi6/16

ei saatana mitä perseilyy kongressis.....

Escaladus7/16

Tottakai ne auttaa rikkaille ihmisille :D

Samakot8/16

Lainaus:

Työpaikkojen menetyksellä varmasti viitattiin piraattikopioiden myyjiin kaduilla.

Ei se raha piraattikopiomyyjien sukkaankaan jää. Tässä tosin tulee jo oikeatakin tapoiota, siinä olet oikeassa.

Junafani9/16

20 miljoonaa jaettuna osavaltioille ei kuulosta mitenkään kovin suurelta summalta, kun niitä osavaltioita on kuitenkin 50...

kasperus10/16

Jos varat oikeasti käytetään piraattikopioiden valmistuksen ja myynnin kitkemiseen eikä musiikkia lataavien kotiäitien metsästäminseen niin mielestäni ovat kyllä oikealla asialla.

ufojätkä11/16

Jenkeissähän on "muutama" slummi ja "pari" koditonta. Onneksi he eivät saa mitään.

SandboX12/16

Enpä oo oikee koskaan tajunnu vapauden patsaan ja vapaa maa käsitystä usan kohdalla,toinen puoli ihmisistä istuu linnassa ja toinen puoli ruokkii niitä.

horgh13/16

Näinä aikoina tuollainen rahamäärä täysin naurettavaan tarkoitukseen. Voisi vaikka rahoittaa valtion selviytymistä lamasta, tai vaikka sijoittaa nuo ilmastonmuutoksen torjuntaan tai vaikka ruokkia asunnottomia, joita USA:ssa riittää. Siis ihan mihin vain.

Täysin käsittämätöntä, että valtio asettuu tällä tavoin tukemaan yhtä pientä ihmisjoukkoa, etenkin kun on niin, ettei toiminnasta, jota vastaan tämä raha suunnataa ole tällä ihmisjoukolle mitään todellista haittaa. Milloin nuo oppivat noissa naurettavissa laskuissaan sen yksinkertaisen asian, etteivät kaikki kopion ladanneet todellakaan olisi ostaneet tuotetta koskaan!!

Jauni14/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Samakot:

Lainaus:

Työpaikkojen menetyksellä varmasti viitattiin piraattikopioiden myyjiin kaduilla.

Ei se raha piraattikopiomyyjien sukkaankaan jää. Tässä tosin tulee jo oikeatakin tapoiota, siinä olet oikeassa.

Tarkotin sitä, että kaupallista piratismia harrastavat menettävät työpaikkansa. :P

Jeijotsu15/16

Iso pulju = valtio avustaa
Pieni pulju = valtio kusettaa
Normi meikäläinen = valtio paskoo päälle

Bluejack16/16

30 miljoonaa doltsua on kyllä minunkin mielestä todella vähän.Enemmän saat jenkkinä 50 kpl mp3:n jakelusta nykyään tuomiota..
8 miljoonan dollarin potti FBI:lle..

Onko tuo 8 miljoonaa sitten se ns. gloobaaliin työhön suoletun rahan osuus?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT