AfterDawn logo

Toshiban työntekijä myi kopiointisuojauksien kierto-ohjelmaa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
3 kommenttia

Tietyissä maissa kopiointisuojauksien kiertoon tarkoitettujen työkalujen myynti ei ole laillista, ja tämän seikan huomasi myös 39-vuotias Tetsuya Masumura, joka pidätettiin keskiviikkona Ehimen prefektuurissa Japanissa, koska hänen epäillään myyneen kopiointisuojauksien kiertoon tarkoitettua ohjelmaa.

Syytösten mukaan Masumura kauppasi ihmisille Japanissa käytettävän Dubbing 10 -suojauksen kiertämiseen käytettävää ohjelmaa, jota hän myi CD-levyillä ja internet-latauksina. CD-versiosta hän oli veloittanut 850 jeniä (~6,6 euroa) ja latausversiosta 650 jeniä (~5,1 euroa). Masumuran epäillään myyneet ohjelmaa ainakin 712 asiakkaalle ja toiminnallaan hän on tienannut ainakin 493 000 jeniä (~3 800 euroa).

Masumura ei kiistänyt asiaa, vaan hän kertoi hankkineensa toiminnallaan hieman taskurahaa. Päivätyökseen mies työskentelee Toshiban Sakun tehtaassa, jossa valmistetaan ladattavia pattereita. Masumura kuitenkin kertoi poliisille, ettei hän ole itse tehnyt kyseistä ohjelmaa, vaan ainoastaan myynyt sitä eteenpäin. Samaa jälleenmyyntiä harrasti tiettävästi myös yksi Masumuran asiakkaista, joka myi kyseistä ohjelmaa eteenpäin ainakin 240 ihmiselle ansaiten noin 145 000 jeniä (~1 100 euroa).


Dubbing 10 -suojaus on Japanissa käytössä tallentavissa DVD-soittimissa, ja se rajoittaa digi-TV-tallenteiden kopiointia DVD-levyille. Suojaus otettiin käyttöön vuonna 2008, kun aiempi vain yhden kopion sallinut rajoitus todettiin hankalaksi kuluttajien kannalta. Kierto-ohjelman käyttämisen myötä tallentavat DVD-soittimet eivät enää pidä kirjaa kopiointikerroista, jonka myötä TV-ohjelmia ja elokuvia voi kopioida loputtomasti DVD-levyille, joka ei luonnollisesti miellytä maan mediajättejä.

3 KOMMENTTIA

Arzka0071/3

Kuka luuseri nyt haluaisi siirtää digiboksi-tallenteita DVD:lle?

Kannattaa ostaa digiboksi joka osaa tallentaa USB-kovalevylle, ja kun levy on täynnä, sen voi laittaa kirjahyllyyn (ja uusi tyhjä levy digiboksiin kiinni).

Siinä on meinaan paljon suurempi valikoima ohjelmatallenteita paljon pienemmässä tilassa, ja ilman "kahteen kertaan nauhoittamisen" vaivaa.

(No tietysti voi tulla ongelma jos digiboksi joskus pamahtaa ja uusi boksi ei osaakaan lukea edellisen boksin tallennusformaattia... Toisaalta ei ne itsepoltetut DVD:tkään mitään ikuisia ole...)

syrtek662/3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Arzka007:

Kuka luuseri nyt haluaisi siirtää digiboksi-tallenteita DVD:lle?

Kannattaa ostaa digiboksi joka osaa tallentaa USB-kovalevylle, ja kun levy on täynnä, sen voi laittaa kirjahyllyyn (ja uusi tyhjä levy digiboksiin kiinni).

Siinä on meinaan paljon suurempi valikoima ohjelmatallenteita paljon pienemmässä tilassa, ja ilman "kahteen kertaan nauhoittamisen" vaivaa.

(No tietysti voi tulla ongelma jos digiboksi joskus pamahtaa ja uusi boksi ei osaakaan lukea edellisen boksin tallennusformaattia... Toisaalta ei ne itsepoltetut DVD:tkään mitään ikuisia ole...)

Kaikilla ei nyt ole tähän mahdollisuutta. Sinänsä idea on hyvä, USB kovalevyt ei nyt ole niin tilaa vieviä...

------------
'Intellectual property is the oil of the twenty first century' - Mark Getty
- This can be also say in one word: 'War'.

supize3/3

Kylläpä oli taas uutiskynnyksen ylittävä uutinen. Mieshän työskentelee patteritehtaalla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT