AfterDawn logo

Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
40 kommenttia

Pitkään ja hartaasti odotettu Symbian-alustoille tarkoitettu Spotify-sovellus on vihdoin täällä, kun Spotify AB julkaisi lupaustensa mukaan tänään kyseisen sovelluksen.

Spotifyn blogikirjoituksen mukaan sovellus toimii miljoonissa puhelimissa ja virallisen listan mukaan tuettuja puhelimia on tällä hetkellä 24 eri mallia. Suurin osa näistä puhelimista on Nokian valmistamia, mutta mukaan mahtuu myös kaksi Samsungin valmistamaa puhelinta (GT-I7110 ja i8910 Omnia HD) sekä Sony Ericssonin Satio.

Muiden matkapuhelinversioiden tapaan, myös Symbian version käyttäjät joutuvat hankkimaan itselleen Spotify Premium -tilauksen, jonka hinta on 9,99 euroa kuukaudessa, jotta musiikin kuuntelu onnistuu puhelimella. Kuukausimaksun myötä puhelinversiossa ei siis kuulla mainoksia.

Symbian versiossa tuettuina ovat mm. omat soittolistat, hakutoiminto, soittolistojen synkronointi tietokoneversion kanssa sekä musiikin tallennusmahdollisuus offline-käyttöä varten. Tutustumme ohjelman Symbian versioon myöhemmin vielä erillisen testin muodossa.

Symbian-puhelimien lisäksi Spotify on julkaissut aiemmin sovelluksesta versiot sekä iPhone- että Android-alustoille.

Alla lista tuetuista puhelinmalleista

  • Nokia 5230
  • Nokia 5320 XpressMusic
  • Nokia 5530 XpressMusic
  • Nokia 5800 XpressMusic
  • Nokia 6220 classic
  • Nokia 6710 Navigator
  • Nokia 6720 classic
  • Nokia 6730 classic
  • Nokia E51
  • Nokia E52
  • Nokia E63
  • Nokia E66
  • Nokia E71
  • Nokia E75
  • Nokia N78
  • Nokia N85
  • Nokia N86 8MP
  • Nokia N95
  • Nokia N95 8GB
  • Nokia N96
  • Nokia N97
  • Samsung GT-I7110
  • Samsung i8910 Omnia HD
  • Sony Ericsson Satio

40 KOMMENTTIA

tubbana1/40

ou jea!

ake (vahvistamaton)2/40

Ruotsalaiset on fiksuja! Toisin kuin monet kateelliset suomalaiset.

EmDzei3/40

Oleellinen rajoitus on vaade Spotify Premium tilistä, jonka hinta on 9,99 euroa kuukaudessa, 119,88 vuodessa. Flopin ainekset..

Rode (vahvistamaton)4/40

Hyvin toimii...käyttötuntuma sama kuin iPhonen-versioissakin. Vaikuttavaa ruotsalaiset.

Rode (vahvistamaton)5/40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti EmDzei:

Oleellinen rajoitus on vaade Spotify Premium tilistä, jonka hinta on 9,99 euroa kuukaudessa, 119,88 vuodessa. Flopin ainekset..

Ilmaiseksiko pitäisi kaikki saada? Olen ollut premium jäsen jo kohta vuoden ja hyvin tyytyväinen olen ollut. Varsinkin sen jälkeen kun Windows-clienttiin tuli myös offline-mahdollisuus, joka aiemmin jo esiteltiin iPhone-versioissa.

OILgame6/40

E90? Ei ois kyllä muutenkaan tullut hommattua.

Jsusi7/40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti EmDzei:

Oleellinen rajoitus on vaade Spotify Premium tilistä, jonka hinta on 9,99 euroa kuukaudessa, 119,88 vuodessa. Flopin ainekset..

Mitäs ne köyhät sielä munkustaa taas? Nimenomaan ilmaiskuuntelu on se Spotifyn ennenpitkää kaatava tekijä; joko mainoksia on tultava tajuttomasti lisää tai pummitileistä on tehtävä enemmän epähoukuttavia. Artistitkin haluais mielellään kannattavan siivun kakusta...

mikko (vahvistamaton)8/40

mitä spotify tarjoaa kympin kuukausimaksua vastaan sellaista mitä ei löytyisi markkinoilla jo olevista musatilauspalveluista kuten cwm:sta?

user (vahvistamaton)9/40

> mitä spotify tarjoaa kympin kuukausimaksua vastaan sellaista mitä
> ei löytyisi markkinoilla jo olevista musatilauspalveluista

Hyvän käyttöliittymän, ja yhteisöllisyyden, offline käytön ja yllättävän laajanmobiili tuen.

> kuten cwm:sta?

Nokialla on olemassa CWMää enemmän Spotify mainen palvelu, CWM poikkeaa niistä siinä että teokset voipitää sopimuksen jälkeen, poikkeaa myös siinä että teoksia voi kuunnellä erilaisilla sovelluksilla ja laitteilla.

CWMssä idea on että lataat haluamasi kappaleet, Spotifyn idea on että kuuntelet haluamiasi kappaleita.

Hankinta tapa ja hinnoittelu myös eroaa kovasti.

Jeims_10/40

Ja tätä kyllä sai odottaakkin.. Mutta vaikuttaa todella hyvältä! Hitainkin DNA:n 3G -paketti näyttää streamaavan Tampereen alueella kappaleet täysin nykimättä! Tämä varmistaa kyllä Spotifyn premium-jäsennyyteni jatkossakin!

mcmopo11/40

Ihme kyllä että ei ole saatu E90:stä tuohon listaan.

user (vahvistamaton)12/40

> Ihme kyllä että ei ole saatu E90:stä tuohon listaan.

Spotifyyn tehty oma UI, niin ei ole tehty markinaalituotteeseen omaan UIta. En näe etteikö voisi toimia, mutta UIn osalta voi olla rajoittunut.

Teku00713/40

On suolanen kyllä hinta opiskelijalle kun tommosta alat opintotuella maksamaan. Tuli muute mielee et jos prerium maksais 5€ nii preriumkäyttäjien määrä vois moninkertaistua, mut riittäisköhän tuplaamaan käyttäjien määrän, et jäis spotify ab omilleen... mitä ootte mieltä?

Divisor14/40

Kuinkahan pitkään ja hartaasti saamme odottaa ilmaisversiota Spotifysta symbianiin? :|

mikko (vahvistamaton)15/40

jäi kyllä vähän epäselväksi miksi joku spotifyn valitsisi suhteessa cwm:n. eli spotifyissa on kyseessä yhteisöllisestä musiikkistreamauksesta kun taas cwm:ssä haetaan musaa omalle laitteelle sen mukaan miten kukin itse haluaa?

teku, spotifyilla on menoja jotka riippuvat käyttäjien määrästä ja siitä kuinka paljon musiikkia kulutetaan. eli vaikka tuplaantuva käyttäjämäärä toisi liikevaihtoa puolella hinnalla kuten ennen, nostaisi se kuluja kuten musiikintekijöille maksettavia korvauksia. spotify:n tulot eivät jäisi ennalleen vaan romahtaisivat.

g00mah16/40

E90 toimii, mutta ei ilman ongelmia. Kokeilin muutamaa eri versiota, mutta totesin N97 asennusversion toimivan parhaiten.
Ääni toistuu 512 yhteydellä täysin ongelmitta. Minkäänlaista nykimistä ei esiintynyt edes bussissa. Kaikki soittolistat on heti käytettävissä, joten musiikin kuunteluun pääsee nopeasti. Suurin ongelma tulee eteen, kun koitaa hakea jonkin uuden kappaleen. Hakutoiminto ei hyväksy muita merkkejä, kuin numeroita. E90 käyttäjät joutuvat siis toistaiseksi tekemeään listansa tietokoneella ennen kuuntelun aloittamista. Aluksi grafiikan kanssa oli ongelmaa, mutta tämäkin korjaantuu, kun ei vain poistu sovelluksesta kesken kaiken. Jos esimerkiksi puhelun takia joudut kuitenkin pienentämään spotifyn, käynnistä ikkuna uudelleen asennusvalikosta. Tällä tavalla grafiikkaongelmat eivät vaivaa. Toivottavasti saataisiin tuki myös E90, vaikka marginaalissa ollaankin.

asdaggff (vahvistamaton)17/40

Niin eikös tämä niin mene että mitä enemmän käyttäjiä sitä enemmän nämä ketkä mainostavat laittavat rahaa tähän?

tubbana18/40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Divisor:

Kuinkahan pitkään ja hartaasti saamme odottaa ilmaisversiota Spotifysta symbianiin? :|

Ei sellaista ole tulossakaan. PC:nkin "ilmaisversio" eli mainosversio on lähtemässä pois

tomuaivo19/40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tubbana:

Huh?!Onko ajankohdasta tietoa?Yritin Googlettaa,mutten keksinyt järkeviä hakusanoja...

Yesse20/40

Kuulosti hyvältä kunnes näin, että pitäisi hankkia premium.

tubbana21/40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tomuaivo:

Huh?!Onko ajankohdasta tietoa?Yritin Googlettaa,mutten keksinyt järkeviä hakusanoja...

Mainosversio ei ole kannattava, sillä vaan houkutellaan asiakkaita tutustumaan palveluun.

tomuaivo22/40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tubbana:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tomuaivo:

Huh?!Onko ajankohdasta tietoa?Yritin Googlettaa,mutten keksinyt järkeviä hakusanoja...

Mainosversio ei ole kannattava, sillä vaan houkutellaan asiakkaita tutustumaan palveluun.

Se siitä vatauksesta piratismiin.Vaikkei se sitä ollutkaan,jonkun sentin osan tunsi heittävänsä johonkin suuntaan.

elbac23/40

yllättävän paljon pätkii N97:n kanssa. Miniläppärillä (eec) ei ole ollut mitään ongelmia saman simmin kanssa...

cyka24/40

Onko akku paljonkin nopeammin tyhjä jos streamaa?

Mietin, että jos Nokian CoWiMu:a käyttää, niin sehän ei tarvitse olla 3G -tilassa koko ajan. Tosin Spotifykin tallentaa ne offline tilaan halutessa.

Tosiaan se erohan CWM:iin on, että sulla ei sitten vuoden kuluttua ole enää mitään. Nokialaisen ostettua sinulla on vieläkin ne kaikki kappaleet mitkä olet viittiny ladata vuoden aikana. Siinähän saa ne fyysisesti itselle (vaikkakin DRM -muodossa).

Samakot25/40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tubbana:

PC:nkin "ilmaisversio" eli mainosversio on lähtemässä pois

Onko tämä vain oma tulkintasi, vai onko tästä jopa todisteita jossain? Miksi Spotify poistaisi noin halvan markkinointi keinon kokonaan?

tubbana26/40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Samakot:

Miksi Spotify poistaisi noin halvan markkinointi keinon kokonaan?

koska spotify ei ole hyväntekeväisyysjärjestö?

onhan sellainenkin vaihtoehto että mainosten määrä 50-kertaistuu ja muutenkin vähän rampautetaan vielä, mutta ei se ole sen parempi vaihtoehto

Samakot27/40

Tuo oli siis oma päätelmäsi vain? Tarkoitin tuolla markkinointikeinolla ihan spotifya itsessään, eli itseään mainostavat tuolla ilmaisella palvelulla. Jos saavat miljoona kuuntelijaa parilla satasella, niin sehän on lähes ilmaista mainosta itse Spotifylle. Tuskin sen odottivatkaan olevan mikään rahahana.

user (vahvistamaton)28/40

> Jos saavat miljoona kuuntelijaa parilla satasella, niin sehän on
> lähes ilmaista mainosta itse Spotifylle.

Paljonko arvioit yhden ilmaistilin maksavan mainosten jälkeen keskimäärin kuussa Spotifylle ? kympin, vitosen, euron ?

Paljonko arvioit yhden maksullisen tilin myyntikatteen olevan ?

Spotifyn suosi kuitenkin persutuu noihin kutsuihin ja olisi aika tärkeää että jonkinlainen maksuton versio säilyisi jatkossa, vaikka sitten rajoitetulla viikko/kk/a kuuntelulla

tubbana29/40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Samakot:

Tuo oli siis oma päätelmäsi vain? Tarkoitin tuolla markkinointikeinolla ihan spotifya itsessään, eli itseään mainostavat tuolla ilmaisella palvelulla. Jos saavat miljoona kuuntelijaa parilla satasella, niin sehän on lähes ilmaista mainosta itse Spotifylle. Tuskin sen odottivatkaan olevan mikään rahahana.

katsos kun spotifyn pitää maksella vielä levy-yhtiöillekkin suuria summia, ja kuten lähiaikojen uutisista voit päätellä, he eivät ole kovin tyytyväisiä...

Tekniikkaa30/40

Tulipa testattua tuota ja kirjoitettua myös pieni artikkeli.
http://www.tekniikkaa.com/testi_spotify-symbian-s60/

jehu8031/40

Itsekin epäilen, että Spotify tulee kaatumaan jos nykyinen suuntaus jatkuu. Juuri kukaan ei maksa ja se ei voi toimia. Premium tilistä pitäisi saada houkuttavampi, mutta nykyisellään mielestäni esim. Nokian musiikkikauppa on Spotifyta parempi vaihtoehto - jos siis ajatellaan, että käytetään maksullista versiota.

jannej32/40

Tuli vastaan pikku probleema. Olen premium käyttäjä ja nyt latasin tämän ohjelman kännykkääni nokian 5800:een. Sisäänkirjautuessani huomasin että ohjelman virtuaalinäppäimistö ei tue merkkiä "]". Ja sehän tietenkin nimimerkistäni löytyy joten en pääse palveluun sisälle. Fiksua ruottalaiset!

zacksa33/40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jannej:

kirjoita nimimerkkisi jossain toisessa ohjelmassa ja copy+paste se tuohon spotifyyn.

roka (vahvistamaton)34/40

@32
Suomalaiset eivät edes koko vastaavaa ohjelmaa olisi pystyneet ideoimaan.

user (vahvistamaton)35/40

>Suomalaiset eivät edes koko vastaavaa ohjelmaa olisi pystyneet
>ideoimaan.

Eiköhön ideoita ole täälläkin ollut, jopa noita idioottimaisia ideoita tehdä omaa pakottavaa UIta ilman pakottavaa syytä ja näin aiheuttaa toimimattomuutta eri kokoonpanoissa.

Idea kaupallinenpuoli ei tässä vahvassa Teosto maassa olisi varmaan saanut riittävästivoimia ja vaikka olisi saanut niin rahoitus olisi voinut alla vaikeaa.

jannej36/40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti zacksa:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jannej:

Tuli vastaan pikku probleema. Olen premium käyttäjä ja nyt latasin tämän ohjelman kännykkääni nokian 5800:een. Sisäänkirjautuessani huomasin että ohjelman virtuaalinäppäimistö ei tue merkkiä "]". Ja sehän tietenkin nimimerkistäni löytyy joten en pääse palveluun sisälle. Fiksua ruottalaiset!

kirjoita nimimerkkisi jossain toisessa ohjelmassa ja copy+paste se tuohon spotifyyn.

No ohjelmassahan on oma virtuaalinäppäimistö ja se ei tue copypastea, joten ei onnistu tuokaan. Laitoin jo spotifyn kavereille sähköpostia, toivottavasti asia korjaantuisi piakkoin.

jusunakki37/40

ekana tulee kyllä mieleen että miks helvetissä nimimerkissä pitää olla ]-merkki

kerbo38/40

Onko Symbian versiossa radiota? Android versiosta en sitä ainakaan löytänyt...

Radio saisi kyllä löytyä, koska itse ainakin sen avulla bongailen uusia bändejä. Olisi ollut mukava etsiä niitä Herollakin ;)

Tekniikkaa39/40

kerbo: Ei ole Symbian versiossa radiota.

Tekniikkaa40/40

Pitipä tuosta itekki väsätä video :)

http://www.youtube.com/watch?v=Kz2w3jVCP5Q&hd=1

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT