AfterDawn logo

Nintendo: Ei teräväpiirtoa tai Blu-ray-asemaa Wiille

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
2 kommenttia

Uuden sukupolven pelikonsoleista Nintendon Wii on ainoa laite, joka ei pysty näyttämään kuluttajille teräväpiirtosisältöä. Tämän johdosta useat analyytikot ovat povanneet jo parin vuoden ajan, että luvassa olisi jossain vaiheessa uusi Wii HD -konsoli, jossa teräväpiirtoasiat olisi otettu paremmin huomioon ja mukana saattaisi olla jopa Blu-ray-tuki.

Nintendon Yhdysvaltojen toimintoja johtava Reggie Fils-Aime on kuitenkin nyt kiistänyt nämä huhut jyrkästi, ja hänen mukaansa ensi vuonna markkinoille ei tule uutta Wii-mallia.

Fils-Aimen mukaan analyytikko Michael Pachter on ainoa henkilö, joka jaksaa edelleen uskoa ensi vuonna julkaistavaan Wii HD -konsoliin, ja häntä voi olla vaikea vakuuttaa siitä, ettei Wii HD olla tekemässä. Aiemmin Pachter kertoi Gametrailers-sivuston Bonus Round -ohjelman yhteydessä, että hän uskoo Wii HD:n saapuvan markkinoille vuoden 2010 syksyllä, mutta mitään varsinaisia todisteita uskomuksiensa tueksi Pachter ei esittänyt.


Pachterin tapa ennustella asioita on saanut aiemmin monet tahot lähes raivon partaalle, joten Fils-Aimen piikittely Pachterin sokeasta uskosta lämmittänee monia ihmisiä.

Vaikka teräväpiirtotukea ei Wiille saada, olisi konsolista mukava saada HDMI-liitännällä varustettu malli, jolloin konsolin liittäminen nykyisiin taulutelevisioihin helpottuisi huomattavasti.

2 KOMMENTTIA

Sokar801/2

Ei taida se New super Mario bros tai Wii fit plus yhtään sen paremmalta näytä vaikka muutama polykoni olis lisää

Digi expo 2009 tapahtumasta n:5m kankaalla Full-HD tykistä kyllä Wii reso sen kesti

Phoenix432/2

Lainaus:

Uuden sukupolven pelikonsoleista Nintendon Wii on ainoa laite, joka ei pysty näyttämään kuluttajille teräväpiirtosisältöä.


Syntax error.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT