AfterDawn logo

Radiohead: Nettirajoitukset ainoa lääke piratismiin

Matti Robinson Matti Robinson
40 kommenttia

Musiikkiteollisuus pyrkii estämään piratismia kaikilla mahdollisilla -- ja mahdottomilla -- toimilla, mikä on luonnollista ja suurilta osin myös ymmärrettävää. Jotkin keinot eivät kuitenkaan tulisi toimimaan tulevaisuuden internetissä. Radiohead-yhtyeen Ed O'Brien kertoo ITN Newsin haastattelussa, että hänen mielestään ainoa tapa saada laitonta tiedostonjakamista vähennettyä on rajoittaa internetliittymien nopeutta. Revivl.com huomauttaa, että rajoittamisella olisi kuitenkin suuria negatiivisia vaikutuksia useiden internet-palveluiden käyttöön ja toimintaan.

Revivl.comin kommenttiin on helppo yhtyä, mikäli seuraa yhtään tarkemmin internet-käytön kasvua ja kehittymistä. Valtavan suuri osa internet-liikenteestä koostuu paitsi laittomaan sisällön lataamisesta ja jakamisesta, niin myös laillisten video-, televisio- ja musiikkipalveluiden käytöstä. Kaistarajoitukset heikentäisivät väistämättä esimerkiksi YouTuben tai Hulun kaltaisten palveluiden toimintaa, puhumattakaan erilaisista IPTV-palveluista.

Kaistan ja liikenteen rajoittaminen on toki helppo tapa vähentää piratismia, mutta samalla vähennetään myös hyödyllistä ja laillista toimintaa internetissä. Kuten Revivl kertoo, lopullista, toimivaa ratkaisua ongelmaan ei ole vielä löytynyt. Kuitenkin yksi, mielestäni musiikkialaa mullistanut tuote on jo nähnyt päivän valon. Spotify antaa käyttäjille mahdollisuuden kuunnella mainosrahoitteisesti musiikkia, mutta mukana on myös suoraviivaisempi tapa maksaa musiikista artisteille ja levy-yhtiöille. Kyseinen palvelu ei varmasti tyystin lopeta musiikkipiratismia, mutta se on osoitus siitä, että oikealla toimintamallilla on mahdollisuus vähentää piratismia merkittävästi.


Jäämmekin edelleen odottamaan levy-yhtiöiden aktiiviista ja innovatiivista tuotekehitystä.

40 KOMMENTTIA

Anestic1/40

Itse ainakin painotan uusien levyjen etsimisen tuonne spotifyhin tänä päivänä. Enkä varmasti ole ainoa. Ei yksinkertaisesti ole varaa ostaa kymmeniä levyjä kuukaudessa joten se on joko laiton lataus tai spotify/vastaava. Ehdottomasti vähentää piratismia, saman tyylinen jakelu myös elokuville/sarjoille.

SerZo2/40

Uutista lukiessa ei voi välttyä "ajatukselta" että edellämainituilla toimenpiteillä koetetaan vain hidastaa-estää viihdeteollisuuden sopeutumista muuttuneisiin olosuhteisiin - eli raskaita rakenteita olisi syytä purkaa ja liiketoimintamalleja muuttaa.

Yleisesti ottaen ns. kaistanrajoittaminen kuulostaa älyttömältä ratkaisulta ja tuskin tapahtuu.

Pihlis123/40

Tossa videossa muuten tuo Ed O'brien todistaa usein käyttämäni väitteen siitä miksi bändit kuten NIN ja Radiohead tekevät ilmaisia julkaisuja.

Yesse4/40

Nojoo vaikka en itse piratismia oikeen harrasta niin pitää sanoa, että netti rajoituksilla olisi pahempi kuin Windows Vista.

friis5/40

Lainaus:

Radiohead-yhtyeen Ed O'Brien kertoo ITN Newsin haastattelussa, että hänen mielestään ainoa tapa saada laitonta tiedostonjakamista vähennettyä on rajoittaa internetliittymien nopeutta.

kyllä sitä musiikkia tuli imuteltua myös modeemi/ISDN aikoina... Että mitenkäs paljon sitä kaistaa pitäiskään rajoitaa?

SandboX6/40

Onkohan toi Ed jotain kouluja käyny vai luonnostaan noin tyhmä?

masa927/40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SandboX:

Onkohan toi Ed jotain kouluja käyny vai luonnostaan noin tyhmä?

Keksi ite parempi keino... Keinoja siis ei ole piratismin salliminen, koska silloin viedään artisteilta pienimmätkin tulot pois, kun kaikki vain lataa.

ahet8/40

Voitaisiin vaikka koko internet sulkea, koska siellä tapahtuu niin paljon laitonta. Ei haittaa vaikka kukaan laillinen käyttäjäkään ei voisi sitä enää käyttää. Ei haittaa yhtään.

Laskisivat hintoja niin piratismikin vähenisi, niin yksinkertaista. Ja ei sitä, että ostat sikaa säkissä, kun ostat levyä.

Internetin hidastuksen seurauksena ei varmaan niitä ostamiaan kappaleidenkaan latautumista jaksa odottaa. Olisihan se myös mukava antaa YouTubessa 3min videon ensin latautua sen 10min. IHANAA

Euphemos9/40

"lopullista, toimivaa ratkaisua ongelmaan ei ole vielä löytynyt"

...ja sehän olisi levy-yhtiöiden totaalinen eliminointi yhtälöstä. Siksi sitä ei välttämättä ihan lähivuosi(kymmeni)in suostuta löytämäänkään.

SandboX10/40

Masa92 olen itekki muusikko ja tunnen myötä häpeää Ediä kohtaan,mikä tahansa ratkaisu olis parempi.

SandboX11/40

Tähän vois vielä lisätä että, ku Radiohedin kaltanen bändi tekee sopimuksen 1,2,3 levyn tekemisestä ,bändi saa jo sillon melko tukun rahaa,sitte viel royaltit päälle myynnistä,eli kyse ei ole enää siitä että artisti maksaa kaiken,häviäjä on useimmiten levy-yhtiö tässä tapauksessa.Pienemmät bändit on sit enemmän tulos vastuullisia.

Michelola12/40

Lainaus:

Keinoja siis ei ole piratismin salliminen, koska silloin viedään artisteilta pienimmätkin tulot pois, kun kaikki vain lataa


Se on kuitenkin ainoa toimiva keino.

Muuttakoon artistit toimintamallejaan jos on tähän mennessä leipänsä saanut levy-yhtiön levymyynnin jämistä. Ei ne tehdastyöläisetkää valittaneet että "vittu ropotit pitää kieltää lailla kun ne vie meiltä työt"...tai varmaan valitti mutta QQ moar

DraReb13/40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti masa92:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SandboX:

Onkohan toi Ed jotain kouluja käyny vai luonnostaan noin tyhmä?

Keksi ite parempi keino... Keinoja siis ei ole piratismin salliminen, koska silloin viedään artisteilta pienimmätkin tulot pois, kun kaikki vain lataa.

Heh, kyllä saa olla aika tyhmä että luulee rajoittamisen auttavan musiikin lataamiseen. Kyllä se varmasti vaikuttaisi teräväpiirron lataamiseen ja streemaus palveluihin, mutta musiikin lataamiseen ei todellakaan. Parempi keino on itsestäänselvä pistetään koko internetti pois niin ei enään voida kuin postilla lähtettää muistikortteja kavereille.
Noin muutenki idea on ihan toivottomana syntynyt, että yhden pienen teollisuusalan annettaisiin rajoittaa kaikkia muita. Mutta toisaalta niin tehdään jo nyt pitkälti lainsäädännössä että en ihmettelisi vaikka tämäkin turhuus menisi päättäjille läpi.

kolmis14/40

Ei siinä mitään kyllä se postikin tietoa kuskaa, jos haluavat sulkea internetin niin mikäs siinä kukaan ei varmaan pistä pahakseen jos posti/itella ja matkahuolto menestyy paremmin?

ahet15/40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kolmis:

Ei siinä mitään kyllä se postikin tietoa kuskaa, jos haluavat sulkea internetin niin mikäs siinä kukaan ei varmaan pistä pahakseen jos posti/itella ja matkahuolto menestyy paremmin?

Onhan se kiva vaikka CoD:ia pelata postin välityksellä.
Kirjeetkään tuskin niin luotettavasti tulee perille.

Michelola16/40

Lainaus:

Onhan se kiva vaikka CoD:ia pelata postin välityksellä.
Kirjeetkään tuskin niin luotettavasti tulee perille.


no se on voivoi, pitäähän levy-yhtiöiden rahaa saada

dRD17/40

Piratismia oli jo kauan ennen modeemienkaan yleistymistä. Muinainen termi "swappaus" tarkoitti piraattikamaa sisältävän lerppu-/korppuvuoren postitse lähettämistä toiselle osapuolelle, joka lähetti vastaavan vuoren, eri sisällöllä, takaisin. Postimaksut hoidettiin erilaisilla "luovilla" tavoilla. Myös termi "copy party" oli käytössä muinaisina esihistorian aikoina.

Lähinnä "suuren yleisön" kohdalla piratismiin voidaan vaikuttaa ahdistelukampanjoilla, nettinopeuksien rajoittamisella, jne. Mutta toisaalta "suuri yleisö" on myös täysin valmis siirtymään Spotifyn, Hulun ja vastaavien käyttäjiksi.

Tietty marginaali piratisoi musiikkia, ohjelmia ja elokuvia vaikka ne tiedostot pitäisi kuskata fyysisesti bussikyydillä itse perille :-)

ExogenBoy18/40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SerZo:

Uutista lukiessa ei voi välttyä "ajatukselta" että edellämainituilla toimenpiteillä koetetaan vain hidastaa-estää viihdeteollisuuden sopeutumista muuttuneisiin olosuhteisiin

Sama tuli mieleen minullakin. Tuntui jopa siltä että O'Brian ei itsekään uskonut koko hommaan mutta oli mitä ilmeisimmin valittu artistien puhemieheksi. Argumentin perustelulla ja ratkaisuehdotuksella ei niin ilmeisesti ole mitään tekemistä keskenään: "Tiedämme, että lataajat voivat halutessaan anonymisoitua. Leikataan siis kaistaa."

Ketola19/40

Kuulostaa todellakin eriskummalliselta ajatukselta alkaa hidastamaan nettiyhteyksiä jonkin yksittäisen tahon etujen nimissä. Todennäköisesti istuttaisi edelleen kynttilänvalossa lukemassa papyrustekstejä, jos kynttilänvalmistajat olisivat päässeet lobbaamaan sähkön puskiessa markkinoille.

friis20/40

Lainaus:

Ei ne tehdastyöläisetkää valittaneet että "vittu ropotit pitää kieltää lailla kun ne vie meiltä työt"...tai varmaan valitti mutta QQ moar


pitäisköhän ne robotit laittaa musisoimaan? Niiden kun ei tarvitse syödä...

Lainaus:

Piratismia oli jo kauan ennen modeemienkaan yleistymistä. Muinainen termi "swappaus" tarkoitti piraattikamaa sisältävän lerppu-/korppuvuoren postitse lähettämistä toiselle osapuolelle, joka lähetti vastaavan vuoren, eri sisällöllä, takaisin. Postimaksut hoidettiin erilaisilla "luovilla" tavoilla. Myös termi "copy party" oli käytössä muinaisina esihistorian aikoina.

Piratismista on tullutkin ongelma vasta vähän aikaa sitten. vanhaan hyvää aikaan kun tavara liikkui levyllä ihmiseltä ihmiselle ja BBS:ssät olivat käytössä (aijai niitä puhelinlaskuja...), olivat alan harrastaja määrät niin pienet ettei mitään todellista vahinkoa sattunut peli/softa valmistajille. Vielä internetin alkuaikoina, kun tavara löytyi ratio FTP serveiltä ja usenetistä, homma pysyi joten kuten aisoissa. Vasta p2p verkkojen tulo ja nettiyhteyksien nopeuksien kasvaminen nosti käyttäjä määrät niin korkeiksi, että todellinen piratismi ongelma syntyi.

somebodyy21/40

Painukoot muualle keksintöineen! Mitä jos laitettaisiin tulokatto noille artisteille, tai tehtäisiin maailmanlaajuinen verotus, joka rajoittaisi heidän tulojaan?

Ei nopeuksien laskemisesta mitään tulisi. Jos ei pysy kehityksessä mukana niin jääkööt pojs.

On muuten surkeä bändi tuo Radiohead, samanlaista juttua on tullut siltä toiselta artistilta - mikä lie olikaan - kun ei omat taidot riitä kilpailuun niin sitten tullaan ruinaamaan siitä uutisten muodossa.

Mitä te edes kirjoitatte tällaisia uutisia?

kolmis22/40

ihan sen takia varmaan kirjoittavat että päästään täällä huutamaan, haistattelemaan ja heiluttelee huilua... :D

n1pa23/40

Täälläpäin ollaan oltu viis vuotta megan netin päässä ja silti waret pyörii ;)

tonttila24/40

Täytyy vain ihmetellä noiden artistien saamia korvauksia, joku madonna tienaa 100 miljoonaa vuodessa mut se heittää keikkaa(liput satasen). Siinä ei piratismi jyllää mitenkään. Lähtis radiohead lavalle eikä olettais että raha tulee kotiin. Toi netin rajoitus oli kyllä tyhmin idea aikoihin. Piratismi on vain ajan henki, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Itse jätän uutuudet hyllyyn ja odottelen alehintoja. Sieltä on tarttunut hyllyyn useampi sata dvd-elokuvaa muunmuassa, musiikki ei niinkään kun en sitä henk.koht juuri kuuntele. Mielestäni viihdeteollisuus hinnoittelee itsensä ulos tästä pelistä nykymeiningillä.

kolmis25/40

Itellä puolen megan yhteys sekä ylös että alas, ei sillä että siinä mitään wareja olis ladattu ellei vaan puhuta vaikkapa softwaresta... :)

Olen samaa mieltä tonttilan kanssa tuosta hinnoittelusta

zipzap26/40

Poistettu

Shadown27/40

Eikös tämä ole sama tyyppi, joka vielä äsken oli messias kun jakoi ilmaiseksi levyään? Ei kai messias huomannut, että ilmainen levitystapa ei lyö leiville?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti friis:

Lainaus:

Ei ne tehdastyöläisetkää valittaneet että
Piratismista on tullutkin ongelma vasta vähän aikaa sitten. vanhaan hyvää aikaan kun tavara liikkui levyllä ihmiseltä ihmiselle ja BBS:ssät olivat käytössä (aijai niitä puhelinlaskuja...), olivat alan harrastaja määrät niin pienet ettei mitään todellista vahinkoa sattunut peli/softa valmistajille. Vielä internetin alkuaikoina, kun tavara löytyi ratio FTP serveiltä ja usenetistä, homma pysyi joten kuten aisoissa. Vasta p2p verkkojen tulo ja nettiyhteyksien nopeuksien kasvaminen nosti käyttäjä määrät niin korkeiksi, että todellinen piratismi ongelma syntyi.

Aijai niitä aikoja. Itsellänikin oli BBS-purkki ja warea jaossa. Käytin vielä PCBoardia...warena sekin.

stillborn28/40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:

Eikös tämä ole sama tyyppi, joka vielä äsken oli messias kun jakoi ilmaiseksi levyään? Ei kai messias huomannut, että ilmainen levitystapa ei lyö leiville?

Samaa ihmettelin..Olisi tyytyväinen siihen myyntin minkä saa, eikä taistelisi mahdotonta vastaan.

Xanadu29/40

Rattijuoppokin saa ajokieltoa joten piraateille sama kohtelu. Ja tässä nettinopeuksien laskemisessa ollaan vielä sentään silkkihansikasosastossa. Rattijuopolta otetaan autonavaimet ja kortti kuivumaan. Piraatilta nettiyhteydet poikki jos sana ei mene muuten perille.

tonttila30/40

Ihan mielenkiinnosta, milloin laiton lataaminen/jakaminen on vanhentunut rikoksena ja mikä nyt siis sattuukin olemaan se virallinen "rikos"nimike tekijänoikeusmateriaalin levittämiselle?

Ja toisaalta, onhan se ymmärrettävää ettei musabisnes halua voittojensa pienenevän, täytyyhän heidän vastata teoistaan osakkeenomistajille mutta puree se lama tai waretus muihinkin aloihin ja täytyy niidenkin keksiä uusia toimintamalleja pärjätäkseen edes jotenkin niin miksei viihdeteollisuus kuuluisi samaan junaan?

Hinnat alas ja kulutus ylös :)

PeteTK31/40

Matalammat hinnat saisivat ehkä waretuksen vähentymään?

SandboX32/40

Miten joku voi edes verata rattijuoppoa ja piraattia ,ei hemmetti kyllä pitää olla jo epätoivonen asenne .Se nyt vaan on niin että,kehityksen kulkua ei voi pysäyttää.Kovasti laitetaan hanttiin ,mutta loppujen lopuksi se on ihan turhaa.

friis33/40

Lainaus:

Se nyt vaan on niin että,kehityksen kulkua ei voi pysäyttää.Kovasti laitetaan hanttiin ,mutta loppujen lopuksi se on ihan turhaa.


Eli kaikki vaan ilmaiseksi kaikille...? Kyllä minusta on kiva saada palkka joka kuukausi tilille. Oletko sinä valmis antamaan oman palkkasi/opintotukesi/viikkorahasi vaikkapa minulle?

SandboX34/40

Musiikki teollisuuden pitäisi löytää keinot muuttuvaan tilanteeseen,sama se on ollut joka alalla melkein, koneet on korvannut ihmiset,ja ei niistäkään tälläistä meteliä ole pidetty.
En kannata piratismia sanoin vaan faktat.

SandboX35/40

Ja tähän vois vielä lisätä ,että ite muusikkona en ole huomannut waretuksen vaikuttavan "palkkaani" mitenkään ,se on ihan yhtä surkee ku ennenkin.

SerZo36/40

zipzap@

Niin mitä yrität sanoa jäi hiukan epäselväksi, koska koko viestisi oli lainauksessa.

Sen mitä ymmärsin niin liittyi mainintaani "raskaita rakenteita olisi syytä purkaa ja liiketoimintamalleja muuttaa" tuolla tarkoitin kuvainnollisesti perinteisen levyteollisuuden liiketoiminta mallia - en niinkään aineellista rakennetta.

Lainaus:

Musiikkiteollisuden olisi helppo muttaa toimitamallejaan, koska ei ole raskaita rakenteita, pelkkä ahneus kun poistuisi. Asiaa ei hidasta kuin oma tahto.
Jos tänä päätettäisi jostain positiivisesta muutoksesta, huomenna se jo olisi toiminnassa.

Asia ei taida olla noin yksinkertainen varsinkaan nykyisessä talousjärjestelmässä, jossa voiton maksimointi on ainoa kriteeri.

Lainaus:

Liikaa lukenut raskaita talousuutisia

Tuon kohdalla putosin kärryiltä...

ramu200037/40

Nettirajoitukset on kyllä yksi huonoin ratkaisu ikinä. Se estää muuta kehitystä todella paljon. Se myös estää heidän kehitystään myös.
Se ei nyt vain enää toimi että levy-yhtiöt saavat hirveitä summia noin. En toki sano että Waretus/piratismi on oikein mutta eivät nyt kenenkää 100 miljoonien summat myöskään.

Musiikki:
Kun kaikki valittavat että piratisimi syö markkinoita niin mites vaa heidän myynit vaan kasvaa?? Aika tekopyhää väittää että artisti menettää paljon siitä. Ainakaan omissa silmissä, koska en osta enkä muutenkaan ole valmis pistää penniäkää musiikkiin. Mulla on ilmaisversio spotifysta ja toki ajattelin myös testaa kuukauden premium versiota kun tulee symbianille. Mutta mä haluan maksaa palvelusta en itse musiikista.
Ja tämähän on nykyään artisteille ja muille hörhöille vaikeeta ymmärtää. Keikkaaminen on myös palvelua jota tuen, cd levyn osto on paskaa eikä voi vähempää kiinnostaa.
Sitäpaitsi Ethän sä omista cd:tä jota ostat, periaatteessa vaan vuokraat sitä kun haluat. Eihän sulla ole mitään oikeutta muokkaa tai tehä mitään muutakaan.
Eiks se kans menny sillai että piraatit ovat niitä musiikinostajia?!?

Pelit:
Tämä on kyllä paha, koska niitä pelejä tulee ladattua. Toki on pari aitoo ja pari aitoo pikkupelii ja yks lisäosa. Yritin alussa ilman modausta ostaa pelejä mutta se ei onnistunut. Vuoden pystyin olemaan ilman modausta ja saldona yks aito peli. Siinähän se konsoli pölyttyi. Monesti tuli katottua kaupoista pelejä mutta hinnan takia en vain voinut ostaa. Sillä hinnalla saan 3kk jujutsukurssin tai jossain jopa vuodella. Salikin maksaa semmoset 240e/v mutta millään pelillä ei ole samanverran arvoa kun jollain harrastuksella. Peliin kyllästyy viikossa tai parissa. Varsinkin jos on pelannnut läpi 10h niin ei sitä hyllystä enää ota. Alelaarista ei viitsi mitää pelii ottaa koska niitä kun pelaa 1h niin se on sillai et mitä telkkarist tulee. Ja koska olen niin laiska paska niin en jaksa myydä mitään pelejä huuto.netissä sitäpaitsi ajattelee sillai et joskus taas pelaan läpi. Niin Ei ole ikinä käynyt.

[pelit conclusion]
Pelibisnes vois muuttua enemmän myös palveluhenkisemmäks ja näin varmasti tulee tapahtumaan. Maksat jonku 20e/kk niin pääset pelaa niin paljon kuin haluat mitä vaa.
En usko enää entiseen pelaamistyylii, se on oikeasti mennen talven lumia.

HEH,HEH,HEE! (vahvistamaton)38/40

Internet nopeuden rajoittaminen ja väliaikaisia yhteyden katkeilua olisivat hyvä keino rajoittaa laitonta latausta!!!.Tämä ainakin alkaisi ärsyttämään laittomia lataajia ja laiton lataaminen jää pois!.
"Sitä saa,mitä tilaa"!!!. ;)

Bazilli39/40

Kuka puhui piratismista korppujen ja c-kasettien aikakaudella? Samalla tavalla niitä silloinkin kopioitiin. Artistista pitävä ostaa yleensä kuitenkin sen aidon formaatin jos tekele miellyttää. Ihmisillä ei vain ole parempaa tekemistä kuin jeesustella tällaisilla. Menkää töihin. Suomessa ei musiikilla rikastu vaikka netti katkaistaisiin kaikilta.

avthein40/40

Tosiasiassa myös lisääntyvä laillinen sisältö on jossain määrin pois viihdeteollisuuden myynnistä. Jostain käyttäjien täytyy ottaa aikaa myös laillisen tee-se-itse sisällönkin tekemiseen ja etenkin katseluun. Myös pelit ja muut nettiaktiviteetit voivat syödä aikaa.

Ei ole ihmekään että tekijänoikeustotalitarismilla pönkitetään myös epätervettä kilpailua, estämällä laillistenkin kilpailevien ilmiöiden tuloa.

Kehity tai kuole on luonnonlaki, se tulisi myös viihdekorporaatioiden tajuta...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT