AfterDawn logo

EMI: Bluebeat.com myy The Beatlesin musiikkia luvattomasti

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
2 kommenttia

Aiemmin tällä viikolla Bluebeat.com-sivusto sai runsaasti huomiota, koska sen valikoimiin oli ilmaantunut myyntiin The Beatlesin MP3-muotoisia musiikkikappaleita 0,25 dollarin hintaan.

Kappaleiden edullinen myyntihinta herätti heti epäilyksiä toiminnan laillisuudesta, mutta yritys vakuutti mm. Ars Technica -verkkojulkaisulle, että se on lisensoinut kaikki palvelun kautta myytävät kappaleet ja lisäksi rojaltimaksut on maksettu kappaleista, joten toiminta on täysin laillista.

Levy-yhtiö EMI on kuitenkin asiasta toista mieltä, ja levy-yhtiö onkin haastanut Yhdysvalloissa toimivan sivuston oikeuteen, kosta Bluebeat.com myy levy-yhtiön mukaan The Beatlesin kappaleita luvatta eteenpäin.


Vaikka The Beatles on yksi maailman myydyimmistä yhtyeistä, ei heidän musiikkiaan kaupata vieläkään netin laillisissa latauspalveluissa, koska yhtyeen etuja edustava Apple Corps ja levy-yhtiö EMI eivät ole päässeet vieläkään sopuun kappaleiden digitaalisista levitysoikeuksista.

The Beatlesin ohella Bluebeat.comin valikoimista löytyy mm. Metallican ja Led Zeppelinin kappaleita, joita myydään kuluttajille samaan 0,25 dollarin hintaan, joten todennäköisesti Bluebeat.com rikkoo myös muiden artistien ja yhtyeiden tekijänoikeuksia.

2 KOMMENTTIA

mjk1/2

Emi again...

vinkura2/2

Beatlesin tuotanto pitäisi saada pikaisesti iTunesiin ja Spotifyhin. Paljon puuttuu, kun Beatles puuttuu.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT