AfterDawn logo

The Beatlesia myydään USB-omenoina

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
6 kommenttia

Näyttävien digitaalisten musiikkijulkaisujen joukko on jälleen saamassa yhden uuden jäsenen, kun The Beatlesin tuotannosta julkaistaan uusi versio, joka toimitetaan kuluttajille omenaa muistuttavassa paketissa.

200 punnan (280 dollarin) hintainen julkaisu pitää sisällään mm. 14 yhtyeen remasteroitua albumia, 13 dokumenttifilmiä ja harvinaisia valokuvia yhtyeestä.

Koko paketti toimitetaan omenanmuotoisessa kotelossa, jonka sisuksista löytyy 16 gigatavun tallennuskapasiteetilla varustettu USB-muisti, johon kaikki aineisto on tallennettu. Kaikki audio-tiedostot tarjoillaan sekä MP3- (320 kbps) että FLAC-muotoisina (44100 Hz ja 24 bittiä), joten tuotantoa voi kuunnella tietokoneiden lisäksi esim. pelikonsoleissa.


Omenoita tulee markkinoille ainoastaan rajoitettu 30 000 kappaleen painos, ja omansa voi tilata itselleen tai lahjaksi ystävälle yhtyeen omien verkkokauppojen kautta. Tuotteen toimitukset aloitetaan Euroopassa joulukuun 7. päivä ja Yhdysvalloissa joulukuun 8. päivä.

6 KOMMENTTIA

TheFox691/6

Kaikkea ne keksiiki...

tonttila2/6

Kyllä jos olisin tosifani joka tuollaisen ostaisi, haluaisin sisällön cd/dvd muodossa mieluiten. Näyttää paljon paremmalta hyllyssä ja toiseksi jos tikku hajoaa niin...

OILgame3/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tonttila:

Kyllä jos olisin tosifani joka tuollaisen ostaisi, haluaisin sisällön cd/dvd muodossa mieluiten. Näyttää paljon paremmalta hyllyssä ja toiseksi jos tikku hajoaa niin...

Uskoisin, että dvd:t hajoavat aika paljon helpommin kuin usb-tikut ja varmuuskopiontikin taitaa olla helpompaa usb-tikulta.

tonttila4/6

jos tikku hajoaa, kaikki on mennyttä. jos yksi levy hajoaa, se on vaan mennyttä. ja tikku joutuu kovemmalle käytölle jos sitä aina liitetään verrattuna yksi levy kerralla. Mutta helpompi 16gt tikusta on ottaa varmuuskopio kuin alkaa shrinkata tai ripata isoa nippua levyjä.

ja oikeasti tikku ei kyllä kovin helpolla hajoa, itsellä yks tikku on kokenut todella kovia ja liitinkin aivan vino ja toimii edelleen.

Aapeli945/6

Eiköhän näissäkin kuitenki takuu ihan ole ? :) Jajuu, ei usb muistia kyllä ihan helposti rikki saa, ittellä parivuotta kulkenu avaimien mukana, taskunpohjalla päivittäin, ja loistavasti toimii :P

robsku6/6

Oi, minusta toi olisi varsin kiva lepäilemässä cd-rivistön päällä (tai päädyssä jos hyllyssä olisi tilaa) :) Enkä kyllä hirveästi pelkäisi että tuollainen hajoaisi, ei ainakaan helpolla, vaatisi ihan yrittämistä ;)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT