AfterDawn logo

Myös oikeus hyväksyi luvattomia lataajia kiusaavan lain

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
30 kommenttia

Luvattomien lataajien kiusaaminen Ranskassa on nyt saanut lopullisen siunauksensa, kun Ranskan perustuslakineuvosto hyväksyi torstaina tekijänoikeusrikollisilta internet-yhteyden katkaisevan lain.

Edellisellä kerralla perustuslakineuvosto ei hyväksynyt lakia, koska se oli perustuslainvastainen. Poliitikot kuitenkin muokkasivat hieman lakipykäliä tämän jälkeen ja parlamentin osalta muokattu lakiehdotelma hyväksyttiin syyskuussa, jonka jälkeen se on odottanut perustuslakineuvoston hyväksyntää.

Perustuslakineuvoston hyväksynnän myötä maahan perustettaan uusi virasta, joka tunnetaan Higher Authority for the Distribution of Works and the Protection of Copyright on the Internet -nimellä (HADOPI). HADOPI kerää tietoja henkilöistä, jotka tekevät internetissä tekijänoikeusrikoksia, ja ilmoituksia tekijänoikeusrikoksista se ottaa vastaan kaikilta tahoilta. HADOPI myös huomauttaa luvatonta latausta harrastavia tahoja sähköpostilla ja kirjeitse kyseisistä luvattomista toimista.


Jos sama henkilö syyllistyy HADOPI:n valvovan silmän alla kolmeen tekijänoikeusrikokseen, siirretään kyseisen henkilön internet-yhteyden tulevaisuus yhdestä tuomarista koostuvan pikatuomioistuimen käsittelyyn. Tuomari voi päätöksellään katkaista internet-yhteyden syytöksien kohteena olevalta henkilöltä jopa vuodeksi ja tarvittaessa rangaista ensikertalaista 1 500 euron sakoilla ja tekonsa uusivaa rikollista 3 000 euron sakoilla.

HADOPI:n toiminta on tarkoitus potkaista käyntiin ensi vuoden puolella. Toiminnan normaaliksi tasoksi on arvioitu noin tuhat katkaistua internet-yhteyttä per päivä, joten uusi laki pitää ainakin tuomarit kiireisenä.

HADOPI:n antaman rangaistuksen lisäksi tekijänoikeudenhaltijat voivat edelleen haastaa ihmisiä oikeuteen tekijänoikeusrikoksista. Ranskassa kovin rangaistus luvattomasta nettijakelusta on kolme vuotta vankeutta ja 300 000 euroa sakkoa. Lisäksi rikoksen kohteena olleet tahot ovat oikeutettuja korvauksiin.

Ruotsissa keväällä voimaan tulleen uuden tekijänoikeuslain tavoin myös Ranskassa nähdään todennäköisesti roima pudotus internet-liikenteen määrässä ja vastaavasti VPN-palveluiden suosiossa, kun HADOPI aloittaa toimintansa.

30 KOMMENTTIA

6volttia1/30

-

masa922/30

Jep jep :) Kun AD:n tekstejä analysoi hieman enemmän, niin kyllä huomaa mikä on ylläpidon kanta laittomaan lataamiseen.

BaldAngel3/30

no selkeestihän tuo laki kiusaa ranskalaisia warettajia, en ymmärrä miten väänsitte sen jotenkin AD:n ylläpidon kannaksi asiaan??? Järki päähän nyt

---

pian ihmettelevät että miks yhtäkkiä suurin osa nettiliikenteestä ei olekaan enää torrent liikennettä, vaan salattua liikennettä mihin heillä ei ole mitään mahdollisuuksia päästä käsiksi. VPN palvelut yleistyvät ja kehittyvät ja tulevat ihmisten tietoon, jolloin nekin jotka eivät ennen ole viittineet warettaa rupeavat warettamaan ja laiton nettilataaminen vaan lisääntyy. Siinähän juhlivat hienoja lakejaan sitten

teosto4/30

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti BaldAngel:

no selkeestihän tuo laki kiusaa ranskalaisia warettajia, en ymmärrä miten väänsitte sen jotenkin AD:n ylläpidon kannaksi asiaan??? Järki päähän nyt

---

pian ihmettelevät että miks yhtäkkiä suurin osa nettiliikenteestä ei olekaan enää torrent liikennettä, vaan salattua liikennettä mihin heillä ei ole mitään mahdollisuuksia päästä käsiksi. VPN palvelut yleistyvät ja kehittyvät ja tulevat ihmisten tietoon, jolloin nekin jotka eivät ennen ole viittineet warettaa rupeavat warettamaan ja laiton nettilataaminen vaan lisääntyy. Siinähän juhlivat hienoja lakejaan sitten

ikävä tosiasia on että vpn yhteydet kielletään varmasti yksityisiltä.
jos tuo laki tulee suomeen niin näin tulee suomessa käymään.

zipzap5/30

Poistettu

BaldAngel6/30

Lainaus:


ikävä tosiasia on että vpn yhteydet kielletään varmasti yksityisiltä.
jos tuo laki tulee suomeen niin näin tulee suomessa käymään.


jaa että salatut yhteydet kielletään :D ei tule onnistumaan
sammuttaisivat samantien koko internetin niin pääsisivät ongelmasta

Scorpiozx7/30

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti zipzap:


Ranskassa: Jos koko ajan on 365 000 käyttäjää ilman nettiä, eli ei kannata maksaakaan vaan irtisanoa liittymä. mitä lie keskiverto yhteyden hinta 29 eur se tietää 10,5 miljoonan euron menetyksiä operaattoreille per kuukausi. Sata milliä vuosi.
Kun yksi tuomari hoitaa nuo tuhat lataajaa, se tietää oikeudenkäynnille 25,2 sekunnin kestoa (7h tyopäivä). Siinä pitää lukea syytetyn tiedot, syyte ja puolustautua.

Mutta jos jäisit kiinni warettamisesta, niin eikös tuo laki tule estämään internet-yhteyden irtisanomisen? Eli sinä maksat liittymästä, mutta et hyödy siitä mitään. Koska eihän ne operaattorit muuten tohon hommaan rupea. Ellei HADOPI maksa operaattoreille vastaavaa summaa korvauksena, joka on erittäin epätodennäköistä.

BaldAngel8/30

Lainaus:


Mutta jos jäisit kiinni warettamisesta, niin eikös tuo laki tule estämään internet-yhteyden irtisanomisen? Eli sinä maksat liittymästä, mutta et hyödy siitä mitään.


lol? :D herääs ny

BlasterX9/30

Lainaus:

Lainaus:


Mutta jos jäisit kiinni warettamisesta, niin eikös tuo laki tule estämään internet-yhteyden irtisanomisen? Eli sinä maksat liittymästä, mutta et hyödy siitä mitään.


lol? :D herääs ny

Niinpä, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, totta koko juttu. Eli jos liittymä suljetaan lataamisen takia, niin liittymästä piti kai jatkaa maksamaan vuosi tai jotain sinne päin. Tämä siksi, että saadaan hiljennettyä osa operaattoreiden vastarinnasta, ja menetyistä asiakkaista.

SandboX10/30

Tuskin kukaan katkaistusta liittymästä maksaa...uskosimpa että noin typerä laki muuttuu aika nopeasti tappioiden seurauksena.

teosto11/30

Lainaus:

Lainaus:


ikävä tosiasia on että vpn yhteydet kielletään varmasti yksityisiltä.
jos tuo laki tulee suomeen niin näin tulee suomessa käymään.


jaa että salatut yhteydet kielletään :D ei tule onnistumaan
sammuttaisivat samantien koko internetin niin pääsisivät ongelmasta

katsoppa kiinan mallia.. siihen suomikin on kovasti menossa.
lasketaampas nyt hiukan yhteen.

ja koko suomen yksityisyyden suoja on murentumassa pikkuhiljaa.. nyt viedään seuraavaksi toimittajilta lähdesuoja johtuen tapaus pääministeristä... joten ei tuo vpn yhteyksien kieltäminen ole kovin kaukana..
laskeketaan samaan kaavaan myös to mafian omat oikeudet sekä se että ymmärtääkseni suomessa on keskustelu asteella jo tuo ranskan tapainen lakisysteemi. ja jos siitä keskustellaan on se varmasti jo läpi.. kyllä toi to mafia sytytää banaaneja apinatarhaan tarpeeksi sen läpiviemiseksi..

ei mene enää kuin vuosi..

SandboX12/30

Nettiliikenteen tarkkailuun perustavaa lakiehdotusta on arvosteltu muutenkin. Lain pelätään mm. vain teknologiseen "varustelukisaan", jossa nettipiraatit keksivät uusia tapoja naamioida toimintansa ja levittää tiedostoja.

SandboX13/30

"Toiminnan normaaliksi tasoksi on arvioitu noin tuhat katkaistua internet-yhteyttä per päivä, joten uusi laki pitää ainakin tuomarit kiireisenä."

Toi on 30 000 kk ,ISP firmat joutuu irtisanomaan porukkaa samaa tahtia.
tekee hyvää telecomin itsemurhatilatoille,mutta tosiasiahan on ,ettei kukaan oo niin tyhmä ku ranskalainen.

Sendo_14/30

salattuja yhteyksiä tuskin tullaan kieltämään. Kotona työskentelevät käyttävät hyvin usein VPN-yhteyksiä firmaansa ja sen sovellutukset ovat muutenkin aika moninaisia. Miten perustellaan lailla se että ketään ei saisi salata tekemisiään netissä. Ainakin itseäni hieman riipii ajatus että jonkun firman tai tahon tiedoissa lukee vaikka omalla kohdalla.

- Afterdawn 24 min, kirjoitti kantansa
- Iltalehti 30 min: selaili uutiset sen ja sen
- Helsingin Sanomat 25 min: selaili sen ja sen uutisen
- Kauppalehti 20 min: selaili tuoreet uutiset
- Tarkisti sähköpostinsa 20 min.

Samantien hiippari tuohon ikkunan alle, mikäs sen mukavampaa.

BlackSbth15/30

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SandboX:

"Toiminnan normaaliksi tasoksi on arvioitu noin tuhat katkaistua internet-yhteyttä per päivä, joten uusi laki pitää ainakin tuomarit kiireisenä."

Toi on 30 000 kk ,ISP firmat joutuu irtisanomaan porukkaa samaa tahtia.
tekee hyvää telecomin itsemurhatilatoille,mutta tosiasiahan on ,ettei kukaan oo niin tyhmä ku ranskalainen.

Ranskalaiset ovat kuin Gallian kukko, pää ylväästi pystyssä, mutta jalat polviaan myöten paskassa!

WumWum16/30

Tässä pitää itsekin laittaa palvelimet pystyyn johonkin toiseen maahan, kun tämmöisiä lakeja sorvataan. Meinaa on kysyntää anonymiteetille.

Demus17/30

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WumWum:

Tässä pitää itsekin laittaa palvelimet pystyyn johonkin toiseen maahan, kun tämmöisiä lakeja sorvataan. Meinaa on kysyntää anonymiteetille.

Tässä on oikeasti erittäin tuottoisa liiketoiminta... varsinkin jos aloittaa ennen suurten yritysten ryntäystä. Kysyntä anonyymiteetille kasvaa ja ihmiset ovat valmiita jopa maksamaan siitä kohtuullista korvausta.

Jos ratkaisu takaisi anonyymiteetin, sitä olisi helppo käyttää ja se olisi varmatoiminen (nopeudet säilyis, ei katkeilis jne) vois saavuttaa hetkessä maailmanlaajuisen suosion.

Se että anonyymiyhteydet kiellettäis on täysin mahdotonta... eihän kukaan estä käyttämästä sellaisen maan palveluja, jossa lainsäädäntö on sallivampi vai katkastaanko "vääräuskoisten" maiden piuhat netistä? Lisäksi erilaisia ratkaisuja on jo olemassa ja lisää on tulossa, kieltäminen olisi kuin tuulimyllyjä vastaan taistelis... mut siinäkään ei ole mitään uutta ku seuraa to-mafian viimeaikaisia toimia.

Ibanez9018/30

Täällä tyypit jaksaa jauhaa To mafiasta mitä ei edes ole vaan ihan lakeja he noudattavat jota te että näyttäisi noudattavan (ainakaan tekstien perusteella) Kyllä myönnän että itsekkin joskus olen jotain ladannut kuten varmasti melkein kaikki. Mielestäni tämän lain pitäisi ottaa kiinni niitä ketkä tienaavat rahaa jakamalla laitonta tavaraa ja ne ketkä jakavat. Jos jakaminen saataisiin lopetettua niin ei kukaan voisi sitä ladata.

zya19/30

itse asiassa Suomeenkin ollaan lobbaamassa Ranskan mallia.

Lainaus:

Vihreiden Heli Järvinen kannattaa piraattien nettiyhteyksien katkaisemista.

Suomen vihreät ovat tekijänoikeusnäkemyksissään todella kaukana Ruotsin sisarpuolueestaan, joka on jo monessa yhteydessä ehtinyt esiintyä piraattien rinnalla tekijänoikeusreformia vaatimassa. Vihreiden naisten puheenjohtajaksi viime viikonvaihteessa kahden vuoden jatkopestin saanut Heli Järvinen lataa blogissaan niin vanhakantaisia tekijänoikeusnäkemyksiä, että Ranskan presidentti Sarkozykin olisi niistä ylpeä. "Tekijänoikeus on ainut keino, millä musiikilla, kirjoittamisella ja muulla luovalla työllä voi elää" Järvinen kirjoittaa. Tieto- ja viestintätekniikan nopea kehitys saa hänet huolestuneena vaatimaan kulttuuriministeri Wallinia ryhtymään toimiin tekijänoikeusjärjestelmän sopeuttamiseksi uuteen toimintaympäristöön. Järviselle tämä 'sopeuttaminen' merkitsee kuitenkin vanhan, jo liitoksistaan natisevan tekijänoikeusjärjestelmän paaluttamista entistä lujemmin voimatoimien ja pelotteiden avulla.

"Hyvitysmaksu tulee laajentaa koskemaan matkapuhelimien mp3-soittimia", Järvinen vaatii. "Laittomasti internetissä liikkuvat tuotteet tulee saada pois markkinoilta, jotta laillisesta kaupasta tulee mahdollista. Mahdollisia keinoja voisivat olla varoitus koneen käyttäjälle, jos joltakin koneelta lähetetään eteenpäin paljon piraattituotteita. Ja viime kädessä nettiyhteyden voi myös katkaista, jos laiton toiminta ei lopu." Käytännössä tämä tarkoittanee Suomeen samanlaista kolmesta poikki -systeemiä kuin minkä Sarkozyn oikeustohallitus runnoi läpi Ranskassa ja mitä poliitikot ja lobbaajat ovat pyrkineet saamaan aikaan useissa muissa maissa.

Piraattiliiton Samuli Pahalahti luonnehtii Järvisen blogikirjoitusta edustavaksi kokoelmaksi järjettömiä väärinkäsityksiä.

"Siinä tuodaan esille tiivistetyssä paketissa niin monta harhakuvitelmaa digiajan yhteiskunnasta, että ei voi kuin ihmetellä missä tynnyrissä sellaisen kirjoittaja on elänyt viimeiset vuodet", ihmettelee Pahalahti. "Valitettavasti monella poliitikolla taitaa kuitenkin olla yhtä hatarat tiedot sekä tekijänoikeuksien tuottamista haitoista kulttuurin kukoistukselle että ankaran rangaistuslinjan tehottomuudesta."

Jo kirjoituksen alku, jossa todetaan tekijänoikeuden olevan ainoa tapa saada elanto luovasta työstä, on täysin väärä Pahalahden mielestä. "Internethän on pullollaan esimerkkejä päinvastaisesta! Ei informaation vapaan kopioinnin mahdollisuus tietenkään tarkoita, että rahaa ei voisi enää ansaita. Monet bändit, niin aloittelevat kuin nimekkäät, ovat onnistuneet kehittämään itselleen sopivia bisnesmalleja, jotka eivät tukeudu lainkaan tekijänoikeuksille. Kyse ei ole siitä, että tekijänoikeusjärjestelmä pitäisi sopeuttaa nykymaailmaan - kyse on siitä, että musiikkibisneksen pitää sopeutua nykymaailmaan." Pahalahden mukaan asennemuutosta kaivataan siis ensisijaisesti bisneksen tekijöiden puolelta, eikä suinkaan kuluttajien. Musiikin tuottajat ovat jo ensimmäisistä gramofoneista asti pelotelleet uuden teknologian haittavaikutuksilla, mutta tähän mennessä uusi teknologia on vain tuonut mukanaan yhä monipuolisempia ansaintamahdollisuuksia ja samalla rikastuttanut koko kulttuuria ennennäkemättömillä tavoilla.

http://www.piraattiliitto.org/uutiset/20...semista

zya20/30

tuplat

Sokar8021/30

Jostain luin et patongin purijoista 46% " syyllistyy " piratismiin

No kohta menee operaattoreilla huonosti kun ei kukaan osta yli 512kbit\s netti koska eihän mitään 24mbit\s tai 100mbit\s turbo nettiä tarvii s-posti tai foorumille kirjoiteluun

FrostRose22/30

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti zipzap:

Jos Suomeen tulee, toisten wlan yhteyksien käyttö ei ole rikos, joten ainahan sitä voi naapurin yhteydellä ladata.
En vieläkään ymmärrä millä siinä tapauksessa todistetaan yhtä tai toista.

Se vaan että naapurin luvaton netin käyttäminen on rikos. Laskettiin tietomurroksi tai jotain. Voit tosin kävellä keskustaan, ja napsia sieltä niitä yleisiä wlaneja, joihin saa kirjautua laillisesti. Kattoa sitten kun HADOPI lyö kiinni parlamentin, kirjastojen ja koulujen wlaneja.

DataM23/30

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ibanez90:

Täällä tyypit jaksaa jauhaa To mafiasta mitä ei edes ole vaan ihan lakeja he noudattavat jota te että näyttäisi noudattavan (ainakaan tekstien perusteella) Kyllä myönnän että itsekkin joskus olen jotain ladannut kuten varmasti melkein kaikki. Mielestäni tämän lain pitäisi ottaa kiinni niitä ketkä tienaavat rahaa jakamalla laitonta tavaraa ja ne ketkä jakavat. Jos jakaminen saataisiin lopetettua niin ei kukaan voisi sitä ladata.


Itseasiassa TO-mafia nimi tulee juurikin heidän mafiamaisesta tyylistään, johon kuuluu myös kiristys ja lahjonta jota TO-mafia harjoittaa. Ja lisäksi tämä laki ei tule tavoittamaan piraatteja jotka tienaavat rahaa vaan normaalit perheet ja wlan yhteyksien omistajat jotka nyt menettävät yhteytensä ja TO-mafia tienaa heidän kustannuksellaan. Tästä laista ei tule olemaan mitään hyötyä millekkään yhteiskunnalle vaan ainoastaan suurta närkästystä ja haittaa mutta kun nämä lain runnojat eivät näe nenäänsä pidemmälle niin tässä ollaan.

masa9224/30

Lainaus:


Itseasiassa TO-mafia nimi tulee juurikin heidän mafiamaisesta tyylistään, johon kuuluu myös kiristys ja lahjonta jota TO-mafia harjoittaa.

Nimeä yksikin tapaus, jossa joku to järjestöön kuuluvan on tuomittu mainituista teoista. Lisäksi porukka mollaa täällä Kiinaa... Miettikääs että mikä oli ainoa maa jonka talouskasvu kasvoi eikä kutistunut talouskriisin aikana...

DataM25/30

Lainaus:

Nimeä yksikin tapaus, jossa joku to järjestöön kuuluvan on tuomittu mainituista teoista.

EN sanonut että ketään olisi edes syytetty kyseisestä toiminnasta, sanoin vain että toiminta muistuttaa mafian toimintamallia esim. TPB ratsiaa johtaneen poliisin lahjonta.

parazitez26/30

no tälläinen lyödään nyt ainakin tavoilla... vpn, usenet, ftp, virtual server, jne.

voihan bevismaskin v2.0

Sendo_27/30

Lainaus:

Lainaus:


Itseasiassa TO-mafia nimi tulee juurikin heidän mafiamaisesta tyylistään, johon kuuluu myös kiristys ja lahjonta jota TO-mafia harjoittaa.

Nimeä yksikin tapaus, jossa joku to järjestöön kuuluvan on tuomittu mainituista teoista. Lisäksi porukka mollaa täällä Kiinaa... Miettikääs että mikä oli ainoa maa jonka talouskasvu kasvoi eikä kutistunut talouskriisin aikana...


Eihän mafiamaiseen toimintaan tarvitse mitään tuomioita. Uhkailu, kiristys ja lahjonta kun tuntuu kuuluvan to-järjestöjen repertuaariin.

"Nettiyhteyttäsi on käytetty to-suojatun materiaalin jakoon, poista materiaali verkosta tai rangaistus b ja c seuraa. Tämä kirje on tarkoitettu nähtäväksi vain kyseiselle henkilölle ja julkaisu kielletty"

omasta mielestäni tuollainen teksti on uhkaus ja kiristys kaikki samassa paketissa, ilman minkäännäköistä kyselyä onko liittymän omistaja edes syyllinen.

Ja tuosta Kiinasta. Helppohan sen on toimintaansa kasvattaa kun kansa menee sinne minne valtio käskee. Jos ei niin tulee leikkauksia ihmishengissä mitattuna. Siellä on vielä varaakin kasvaa ottaen huomioon mistä lähdettiin liikkeelle.

masa9228/30

Lainaus:


"Nettiyhteyttäsi on käytetty to-suojatun materiaalin jakoon, poista materiaali verkosta tai rangaistus b ja c seuraa. Tämä kirje on tarkoitettu nähtäväksi vain kyseiselle henkilölle ja julkaisu kielletty"

omasta mielestäni tuollainen teksti on uhkaus ja kiristys kaikki samassa paketissa, ilman minkäännäköistä kyselyä onko liittymän omistaja edes syyllinen.

Ota huomioon, että henkilöllä, joka vastaanottaa kirjeen, on hyvä aika lopettaa laiton toimintansa. Tämä koska täytyy syyllistyä kolmeen rikokseen. Toisin saanoen saat kaksi varotusta ennen kuin tuomio rapsahtaa. Jos se kolmas sitten tulee, on aivan turha lähteä ketään syyttelemään. Omaa hölmöyttähän se on jos jää kolmannen kerran kiinni samoista laittomuuksista.

SandboX29/30

Eikös suomen laissa uhkailu ja kiristys ole molemmat lainvastaista toimintaa,mutta tolle pienimulkkusten onmpeluseuralleko se on sallittuu (to-mafia)

JBluesP30/30

"- Afterdawn 24 min, kirjoitti kantansa
- Iltalehti 30 min: selaili uutiset sen ja sen
- Helsingin Sanomat 25 min: selaili sen ja sen uutisen
- Kauppalehti 20 min: selaili tuoreet uutiset
- Tarkisti sähköpostinsa 20 min.

Samantien hiippari tuohon ikkunan alle, mikäs sen mukavampaa."


Siinä voi alkaa mielenkiinto nettiä kohtaan mennä varsinkin kun alunperin netti oli se paikka missä kaikki voivat anonyyminä tehdä sitä ja tätä ...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT