AfterDawn logo

The Pirate Bay -oikeusjuttu jatkunee vasta ensi kesänä

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä

The Pirate Bay -oikeustaistelu Ruotsissa on jälleen kokenut viivästyksen, kun syytettyjen valitus tuomareiden mahdollisesta puolueellisuudesta on nyt siirtänyt hovioikeuden käsittelyn asiasta todennäköisesti ensi kesälle. Aikaisemman suunnitelman mukaan tapauksen käsittely piti alkaa ensi kuussa.

Tuomari Ulrika Ihrfeldt kertoi aikataulun muutoksista eilen, ja samassa yhteydessä hän arveli asian käsittelyn alkavan aikaisintaan ensi kesänä.

Syylliseksi käräjäoikeudessa todetun Carl Lundströmin asianajaja Per E Samuelson uskoo, ettei hovioikeus voi antaa puolueetonta päätöstä asiassa, jos kahdella sen tuomareista on kytköksiä tekijänoikeusjärjestöihin. Samuelson on valittanut Ihrfeldtin lisäksi Christina Boutzin kytköksistä, mutta hovioikeuden mielestä näiden tuomareiden ei tarvitse jäävätä itseään. Samuelson ei kuitenkaan luovuttanut asian suhteen, vaan hän aikoo saada puolueellisuuteen liittyvät näkökohdat korkeimman oikeuden käsiteltäväksi, jonka myötä varsinaisen oikeusjutun käsittelyä piti siirtää.


TPB:n ylläpitäjille ja heidän asianajajilleen aikataulun viivästyttäminen on varmasti mieluinen asia, koska he vaativat jo aiemmin oikeudenkäynnin siirtämistä aikataulullista syistä. Oikeus ei kuitenkaan tuolloin pitänyt syytettyjen omia menoja niin tärkeinä asioina, että aikataulua olisi tarvinnut muuttaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT