AfterDawn logo

Channel 4:n ohjelmisto YouTubeen

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä

Britanniassa asuvien kuluttajien mahdollisuus seurata TV-tarjontaa internetin kautta on jälleen paranemassa huomattavasti, kun Channel 4 ja YouTube kertoivat yhteistyöstä, jonka myötä Channel 4:n kaikki omat ohjelmat tulevat katsottavaksi YouTubeen.

Suomessa asuvat kuluttajat eivät valitettavasti pääse ohjelmiin käsiksi ilman välityspalvelimen apua, sillä Channel 4:n sisältö on katsottavissa ainoastaan YouTuben brittiversion kautta. YouTuben lisäksi Channel 4:n ohjelmia voi edelleen seurata kanavan oman Video on Demand -palvelun kautta.

Channel 4:n toimitusjohtaja Andy Duncan kertoi Financial Times -lehdelle yhteistyön syynä olevan YouTuben suuremmat katsojamäärät, joiden avulla kanava haluaa houkutella lisää verkkokatselijoita. Lisäksi muutoksen toivotaan vähentävän kanavan ohjelmien luvatonta lataamista.


Kolmen vuoden mittaisen sopimuksen tarkempia taloudellisia yksityiskohtia ei julkistettu, mutta YouTuben muiden yhteistyökumppaneiden tavoin Channel 4 saa itselleen osan sen videoiden tuottamista mainostuloista. Sopimus ei ole yksinoikeudellinen, joten Channel 4:n ohjelmia saatetaan nähdä muissakin videopalveluissa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT