AfterDawn logo

BDA: Elokuvia ei nähdä yli 50 gigatavun Blu-ray-levyillä

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
8 kommenttia

Blu-ray-levyjen tallennuskapasiteetti on ollut viime aikoina kuuma puheenaika, sillä TDK esitteli tämän kuun alussa 320 gigatavun tallennuskapasiteetilla varustettua Blu-ray-levyä, jonka myötä tietyt tahot esittivät toiveita elokuvien ja TV-sarjojen siirtämisestä kyseisille levyille.

Blu-ray-formaatin kehityksestä vastaava Blu-ray Disc Association (BDA) on kuitenkin ilmaissut oman kantansa keskusteluun, jonka perusteella tilavampia Blu-ray-levyjä ei nähdä elokuvien tai TV-sarjojen tallennusmedioina. BDA:n johtoportaassa toimivan Andy Parsonsin mukaan suurin ongelma on uusien levyjen yhteensopivuus nykyisten Blu-ray-soittimien kanssa, joka olisi liian monimutkainen asia saavutettavaksi.

Nykyiset kaupalliset Blu-ray-julkaisut sisältävät maksimissaan kaksi 25 gigatavun kerrosta, mutta esim. TDK:n uutukaisessa kerroksia on kymmenen ja jokaiseen kerrokseen menee dataa 32 gigatavun verran. Täten monet nykyiset Blu-ray-asemat vaatisivat fyysisiä muutoksia, jotta ne voisivat lukea uutuuslevyjä, eikä BDA halua pakottaa kuluttajia uusien soittimien hankintaan.


BDA:lla uskotaan kuitenkin, että suuremmalla tallennuskapasiteetilla varustetut levyt löytävät paikkansa markkinoilta, ja levyjen kohderyhmäksi on asetettu varmuuskopiointia harrastavat tahot. Arvelujen mukaan myös tulevaisuuden pelikonsolit voisivat hyödyntää tällaisia levyjä.

8 KOMMENTTIA

Diazzi1/8

No parempi se olisi jo tässä vaiheessa pakottaa ne uudet soittimet ostamaan kun kovin monella ei noita vielä ole (vrt. DVD)

mjk2/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Diazzi:

No parempi se olisi jo tässä vaiheessa pakottaa ne uudet soittimet ostamaan kun kovin monella ei noita vielä ole (vrt. DVD)

Aivan, mutta toisaalta myös se kiintolevy ja nettiyhteys rupeaa olemaan jo ns "suurikaistaista" jolloin esim: BR-ellun voisi ostaa netistä kovolle.

Ainakin yksi taho ajattelee jollakin tavalla kuluttajiakin kun elluala ei sitä tee...

Diazzi3/8

Lähinnä arvostaisin jos telkkarisarjan koko tuotantokausi mahtuisi 1080p:nä yhdelle levylle.

oappi4/8

@Diazzi

Eiköhän aika monen sarjan tuotanto kausi mahdu sille 50gb kiekolle jos kuvanlaatu on dvd tasoa. Olis tietenki kiva jos studiot antais tehdä oman custom levyn (omalla polttavalla bd asemalla) johon saisi änkeä useamman leffan/jakson, mutta ei taida toteutua kun studiot pelkää näiden kopioiden päätyvän myyntiin.

Standardien vaihdossa on se et jos standardia kovin usein muutetaan niin helposti käy niin et kaikki vaan odottaa seuraavaa versioo, eikä sillä hetkellä myytäviä laitteita menis kaupaks. Näistä Tdk:n levyistä tulee varmaan vähän samanlainen tuote ku vhs:ssä oli sp/lp/ep moodit, ja leffat on aina siinä ekassa versiossa, jota kaikki tukee. Nauhottavat laitteet voi sitte tallentaa niihin "tiiviimpiin" muotoihin jollon ainakin televisiosta voi sitten nauhottaa niin monta jaksoa yhdelle levylle kun siihen mahtuu.

Supo5/8

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Diazzi:

No parempi se olisi jo tässä vaiheessa pakottaa ne uudet soittimet ostamaan kun kovin monella ei noita vielä ole (vrt. DVD)

Aivan, mutta toisaalta myös se kiintolevy ja nettiyhteys rupeaa olemaan jo ns "suurikaistaista" jolloin esim: BR-ellun voisi ostaa netistä kovolle.

Ainakin yksi taho ajattelee jollakin tavalla kuluttajiakin kun elluala ei sitä tee...


Missä on ja missä ei.Olisi todella kiva joskus päästä käyttämään sitä "laajakaistaa" näiden nykyisten paskayhteyksien tilalle.Operaattoreilla ei ainakaan ole kiire antaa asiakkaille nopeita yhteyksia kun hitaimmilla voi hyvin rahastaa porukkaa.

parazitez6/8

kiinteä 12/1 on kiinteä 12/1 ... koko "laajakaista" on typerä markkinointitermi

zipzap7/8

Poistettu

rarehanu8/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti oappi:

@Diazzi

Eiköhän aika monen sarjan tuotanto kausi mahdu sille 50gb kiekolle jos kuvanlaatu on dvd tasoa. Olis tietenki kiva jos studiot antais tehdä oman custom levyn (omalla polttavalla bd asemalla) johon saisi änkeä useamman leffan/jakson, mutta ei taida toteutua kun studiot pelkää näiden kopioiden päätyvän myyntiin.

Standardien vaihdossa on se et jos standardia kovin usein muutetaan niin helposti käy niin et kaikki vaan odottaa seuraavaa versioo, eikä sillä hetkellä myytäviä laitteita menis kaupaks. Näistä Tdk:n levyistä tulee varmaan vähän samanlainen tuote ku vhs:ssä oli sp/lp/ep moodit, ja leffat on aina siinä ekassa versiossa, jota kaikki tukee. Nauhottavat laitteet voi sitte tallentaa niihin "tiiviimpiin" muotoihin jollon ainakin televisiosta voi sitten nauhottaa niin monta jaksoa yhdelle levylle kun siihen mahtuu.

Mitäs järkeä Blu-Ray levylle on tallentaa DVD tasoista kuvaa. Joudut hommaamaan Blu-Ray soittimen että näet DVD tasoista kuvaa, HALOO onko ketään kotona. Jos haluaa katsoa DVD tasoista kuvaa kannattaa pysyä putkitelkkarissa ja DVD-soittimessa ei hounompi kuvanlaatu häritse niin paljon.

Ei VHS:n sp/lp/ep ole tuote vaan laitteen ominaisuus, ihan samalla tavalla nykyäänkin laitteissa joissa on kovalevy ja polttava dvd-asema on nauhoitus mahdollista eri laaduilla.

Mikä on eka versio mitä kaikki tukee?

Tuo kapasiteetin BD ei tule yleistymään ehkä koskaan, ensinnäkin hintansa johdosta ja toiseksi, siihen mennessä kun hinta alkaisi olemaan kohdallaan kuluttajakäyttöön toinen levyformaatti luultavasti syrjäyttää sen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT