AfterDawn logo

Pandeyan omaisuus jäihin - TPB-kauppa tapahtuu keskiviikkona?

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
1 kommentti

The Pirate Bay -sivuston (TPB) siirtyminen Global Gaming Factory X -yrityksen (GGF) haltuun näyttää jälleen entistä epätodennäköisemmältä, sillä GGF:n toimintaa johtavan Hans Pandeyan omaisuus jäädytettiin viime viikolla Ruotsin oikeuslaitoksen toimesta.

Operaation takana on GGF:llä aiemmin työskennellyt Johan Sellström, jonka mukaan sekä GGF että Pandeya ovat hänelle velkaa satoja tuhansia euroja. Pandeya sanoo maksaneensa velkansa Sellströmille jo aiemmin antamalla hänelle osuuden asuntokaupoista, mutta Sellströmin mukaan velka on edelleen maksamatta ja samaa mieltä on myös Ruotsin oikeuslaitos. Pandeya voi valittaa oikeuslaitoksen päätöksestä, mutta hänen omaisuutensa pysyy jäädytettynä ainakin valituksen käsittelyyn saakka.

Pandeyalle tilanne on erittäin kiusallinen, koska hän yrittää maksaa TPB-kaupan omasta pussistaan, mutta omaisuuden jäädyttämisen myötä tämä ei kuitenkaan nyt onnistu. Pandeya ei aio kuitenkaan luovuttaa, vaan hän kertoi CNET-sivustolle lähettämässään kirjeessä viime perjantaina, että TPB siirtyy GGF:n haltuun 30. päivä tätä kuuta eli ylihuomenna.


Pandeya ei tarkentanut kirjeessään, että mistä hän aikoo saada kokoon sovitun 60 miljoonan kruunun kauppasumman.

1 KOMMENTTI

neverlife1/1

TPB draamaa taas parhaimmillaan. Jo monta uutista sitten tuli mieleen, ettei vaan Piraattisataman pojat olisi itse suunnitellut kaupan, sen peruuntumisen ja monet muut pikkuseikat, näyttääkseen "jaloa puoltaan" oikeuslaitoksille. Minun silmissäni näyttää siltä, että TPB:n ilmainen verkkokauppa tulee jatkumaan vielä pidempäänkin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT