AfterDawn: IT-alan uutiset

NPD: Madden NFL 10 elokuun myydyin, PS3 Slim nousukiidossa

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 11.9.2009 10:43 Kommentteja (1)

NPD: Madden NFL 10 elokuun myydyin, PS3 Slim nousukiidossa Kuten monet analyytikot ennustivat, ei pelialan alamäki loppunut Yhdysvalloissa vielä elokuussa. Joitain elpymisen merkkejä oli kuitenkin ilmassa, sillä kokonaismyynti oli vain 16 prosenttia pienempi kuin viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla.
Konsolimyyntien osalta takkiin tuli 25 prosenttia, joka selittynee pitkälti Nintendon Wiin laskeneina myyntilukuina. Viime vuonna Wiitä myytiin samalla ajanjaksolla 453 000 konsolin verran, mutta tänä vuonna yllettiin vain 277 000 myytyyn konsoliin. Laskusta huolimatta Wii oli edelleen kuukauden myydyin uuden sukupolven pelikonsoli Yhdysvalloissa.

Nintendon onneksi DS-käsikonsolin myyntiluvut paranivat hieman viime vuoteen verrattuna, kun laitetta myytiin elokuussa 553 000 kappaletta (viime vuonna 518 000 kappaletta).

Toiselta sijalta uuden sukupolven pelikonsoleissa löytyi tutusti Microsoft, jonka Xbox 360 -pelikonsolia myytiin elokuussa 215 000 kappaletta (viime vuonna 195 000 konsolia).

Kolmannelta sijalta uuden sukupolven osalta löytyy Sony, jonka Yhdysvalloissa hieman liian aikaisin alkanut PS3 Slim -konsolin ennakkomyynti nosti selvästi laitteen myyntilukuja. Heinäkuussa PS3:sia myytiin 122 000 kappaletta, joten elokuun 210 000 laitteen myyntiluvut lämmittänevät Sonyn johtoporrasta (viime vuonna 185 000 kappaletta). PlayStation 2:n (144 000 -> 106 000) ja PSP:n (253 000 -> 140 000) myynnit laskivat kuitenkin selvästi, joten PS3 Slimin noste ei tuntunut auttavan Sonyn muita konsoleita.

Pelien osalta selvä ykkönen oli Madden NFL 10, jota myytiin eri alustoille yhteensä noin 1,9 miljoonaa kappaletta. Suosituin peli oli Xbox 360:lla, jonka omistajat ostivat peliä 928 000 kappaletta, ja tällä tuloksella peli ansaitsi lisäksi kuukauden myydyimmän alustakohtaisen pelin tittelin. PS3-versiota myytiin 665 000 kappaletta ja tällä lohkesi kärkilistan kolmas sija. Wiillä myydyin peli oli puolestaan listan toiselta sijalta löytyvä Wii Sports Resort, jota myytiin 754 000 kopiota.

Wiin pelaajille Madden ei kuitenkaan kelvannut, vaan heille peliä myytiin vaivaiset 67 000 kappaletta, eikä peli päässyt täten Wiillä myyntilistojen kärkeen.

Maddenin ohella pelaajat tykkäsivät myös Suomessa hyvin menestyneestä Batman: Arkham Asylum -pelistä, jonka yhteenlaskettu myynti Xbox 360- ja PS3-alustoilla oli lähes 600 000 peliä.

Syyskuun listoille analyytikot ennustavat vihdoinkin positiivisia uutisia, joista pitävät huolen sekä Xbox 360:n että PS3:n hinnanalennukset ja julkaistavat hittipelit, kuten Halo 3: ODST, The Beatles: Rock Band sekä Guitar Hero 5.

Edellinen Seuraava  

1 kommentti

111.9.2009 20:53

Eiköhän toi peli jenkeissä mene myydyksi aika paljonkin.Suomessa tuskin niin paljon.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Samsung nostaa Galaxy S9:n hintaa – Näin paljon se maksaa Samsung nostaa Galaxy S9:n hintaa – Näin paljon se maksaa (23.2.2018 15:09)
Sunnuntaina esiteltävästä Samsungin Galaxy S9:stä tiedetään jo lähes kaikki tietämisen arvoinen. Muotoilu, tekniikka ja myynnin aloituspäivä ovat olleet jo hyvän tovin tiedossa. Sen sijaan puhelimen ....
5G-läppärit rynnivät markkinoille aiemmin kuin luulitkaan 5G-läppärit rynnivät markkinoille aiemmin kuin luulitkaan (23.2.2018 14:46)
Nokia kokeili aikoinaan millaista kysyntää matkapuhelinverkkoon kytkeytyvällä kannettavalla tietokoneella on. Markkinat eivät reagoineet 3G-yhteydellä varustettuun kannettavaan erityisen hyvin, ....
SIM-kortit halutaan hävittää kokonaan – iSIMit tulevat SIM-kortit halutaan hävittää kokonaan – iSIMit tulevat (23.2.2018 14:36)
Älypuhelimet ovat tiiviisti pakattuja tietokoneita, joissa uusien ominaisuuksien tai suorituskyvyn lisääminen tarkoittaa lähes aina pinta-alan tarvetta muodossa tai toisessa. Tämän takia älypuhelinvalmistajat ....
1 kommentti
WhatsAppin jättänyt perustaja sijoitti kymmeniä miljoonia kilpailevaan viestisovellukseen WhatsAppin jättänyt perustaja sijoitti kymmeniä miljoonia kilpailevaan viestisovellukseen (22.2.2018 22:20)
WhatsApp on maailman suosituin viestisovellus, jonka käyttäjämäärissä lähelle pääsee vain toinen yli miljardin käyttäjän viestin, Facebook Messenger. Molemmat omistaa tietysti Facebook, joka ....
Bloomberg: Apple uudistaa AirPods-kuulokkeita parilla tärkeällä ominaisuudella Bloomberg: Apple uudistaa AirPods-kuulokkeita parilla tärkeällä ominaisuudella (22.2.2018 21:15)
Applen viime vuoden iPhone-julkaisut toivat merkittäviä uudistuksia yhtiön älypuhelinlinjastoon. Monille iPhone X:n näyttö ja käyttöliittymäuudistukset olivat merkittävin uudistus vuosikausiin, ....
1 kommentti

Uutisarkisto