AfterDawn logo

Microsoft: Xbox konsoleiden vuoden valopilkku

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
16 kommenttia

Microsoft on julkaissut virallisen reaktionsa NPD Groupin julkaisemiin Yhdysvaltojen heinäkuun konsolimyyntilukuihin, jotka osoittivat konsolimyynnin jyrkän alamäen jatkuvan. Microsoft näkee tilanteen eri valossa ja toteaa Xbox 360:n olevan "toimialan ainoa valopilkku" vuonna 2009.

Microsoftin huomauttaa Xbox 360 on ainoa konsoli, jonka myynti Yhdysvalloissa on kasvanut vuoden 2009 aikana. Vaikka heinäkuun osalta myyntiluvut kääntyivätkin hieman laskuun, on koko alkuvuoden myynti kasvanut 17 prosentilla verrattaessa viime vuoden samaan seitsemän kuukauden jaksoon.

Vaikka Microsoftkaan ei voi juuri riemuita myyntiluvuillaan, on yhtiön suoritus kompuroivalla pelialalla parhaasta päästä. Kokonaisuutena konsoleiden laitemyynti tipahti heinäkuussa 37 prosenttia vuoden takaiseen. Nintendon Wiin myynti koki suurimman kolauksen tippuen 555 000 konsolista 253 000 konsoliin. Sonyn PlayStation 3 -konsolin myynti taas tipahti 225 000:stä 122 000:een. Xbox 360:n myynti taas tippui viime vuoden heinäkuuhun verrattuna 205 000:stä 203 000:een.

16 KOMMENTTIA

jusunakki1/16

eipä tullut yllätyksenä

otsikosta ja kuvasta saa kyllä käsityksen että kyseessä on xbox, vaikka kyseessä on tietenkin xbox 360 :P

BaldAngel2/16

ei hyvin mee $onyllä ja pleikalla

ei kyllä ihmekkään kun kokoajan vaikeuksia yltää samoihin graffoihin kun xbox360:lla, eikä saa kaikkiin peleihin edes lisäsisältöä kuten xbox360 ja PC, ja jos saa niin sillonkin myöhässä.

Sokar803/16

Pleikan ongelma on Blu-ray vaikka se samalla on myyntivaltti niin sen kanssa hinta nousee perus pelaajalle liian kalliiksi

suuriman osan X-boxi peleistä saa WC:hen joten Jipii eiku Wii on ainut uus juutu vieläkin

BaldAngel4/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sokar80:

Pleikan ongelma on Blu-ray vaikka se samalla on myyntivaltti niin sen kanssa hinta nousee perus pelaajalle liian kalliiksi

suuriman osan X-boxi peleistä saa WC:hen joten Jipii eiku Wii on ainut uus juutu vieläkin


ja toinen pleikan ongelma on sen paska näytönohjain ja vielä paskempi prossu vaikka prossu onkin paperilla tehokas niin käytännössä ei

ja sulla on aika helmi WC jos sillä voi pelata xbox pelejä, haluan kans

mjk5/16

Olin tässä taannoin firmanpalaverissa jossa oli yksi jenkki analyytikko, nimeä en nyt muista (joku michael...oli) niin puhuttiin juuri silloin näistä nexgen-konukoista ja sanoi että Sonyn ps3:n aikilleenkantapää tulee olemaan se BR ja ps3:n kalliit valmistus kustannukset, xbox oli taas herran mielestä ihan "kohtuullinen" tosin ihmetteli silloin ms:n tahtoa saada lisävarusteena HD-DVD.tä piti sitä myös riskinä. Parhaan arvosanan silloin sai wii.

Taisipas herra jotain ymmärtää....

No Taitaapi se wii viedä tän erän :-p, tosin eipä tuo wii ole noiden kahden teholuokissakaan. Eli xbox taisi olla kuitenkin niskanpäällä.

Agent_0076/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mjk:

Olin tässä taannoin firmanpalaverissa jossa oli yksi jenkki analyytikko, nimeä en nyt muista (joku michael...oli)


Michael Pachter?
http://endsights.com/wp-admin/images/michael_pachter.jpg

mjk7/16

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mjk:

Olin tässä taannoin firmanpalaverissa jossa oli yksi jenkki analyytikko, nimeä en nyt muista (joku michael...oli)


Michael Pachter?
http://endsights.com/wp-admin/images/michael_pachter.jpg




Saattoipa tuo olla :p, en tosin muista ihan tarkaan kun on jo aikaa..mutta kuva näyttää tutulta, en ole kyllä ihan varma. Oli vain puhetta kun oli näitä omistajia jotka sijoittaisivat pelifirmaan jne että sellaista :-p.

Michelola8/16

joo minullakin oli PS3 mutta jäi ihan hyödyttömäksi kun HTPC:n rakensin kun ei siitä pleikkarista saanut täysveristä htpc:tä millään. Myin pois ja ostin xbox360 pelaamiseen, säästi rahaa

Sokar809/16

Myönnettäköön että X-box 360 pelejä ei saa PC:hen

Lainaus:

tosin eipä tuo wii ole noiden kahden teholuokissakaan

Shigeru Miyamoto sanoi että he ei aijo lähteä taistelemaan kahta jättiläistä vastaan räjähtävillä action peleillä vaan keskittyy koko perheeseen ja onhan se N laite ollut aina perhe painoteinen

Wii - pelikonsoli kutsuu koko perheen pelaamaan! Pelejä

kaveri porukassa tuo wii on paras ite en omista sitä

Metal Gear 4

WumWum10/16

Ei hyvin mene microsoftilla.

Tulokset tippuu, pelikonsolissa on tekovirhe, iso-standardi ooxml on pöllittyä koodia, Vista ei myy, Windows7 on raskaampi kuin ennakkoon ilmoitettiin, Google hyppii nenille ja mediaa täytyisi voidella, jotta kirjoitukset pysyisivät positiivisina.

Onneksi heillä on rahaa, jotta nämä asiat saadaan varmaan pian kuntoon. Jos ei kuntoon niin pyyhittyä nätisti maton alle.

Michelola11/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WumWum:

Ei hyvin mene microsoftilla.
Tulokset tippuu


Lainaus:

Microsoftin huomauttaa Xbox 360 on ainoa konsoli, jonka myynti Yhdysvalloissa on kasvanut vuoden 2009 aikana

Owned.
Muu oli täysin offtopic eikä liittynyt mitenkään xbox360:een, pelkkää sun teiniangstailua kun isot pojat kertonu et wintoosa sucks ja linux rulzZZ

WumWum12/16

Ihan miten vain.

WumWum13/16

Kannattaisi varmaan tutustua kaikkien vähän itse mitä Microsoft on touhunnut. Michelola voisi myös tutkia omaa pientä pääkoppaansa monen muun ohella ja miettiä omia näkökulmiaan.

Tuo on niin säälittävää sanoa kaikesta kritiikistä "isot pojat ovat kertoneet, että wintoosa sucks ja linux rules" ja pitää jonain teinipoikien puheena.

mjk14/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WumWum:

Kannattaisi varmaan tutustua kaikkien vähän itse mitä Microsoft on touhunnut. Michelola voisi myös tutkia omaa pientä pääkoppaansa monen muun ohella ja miettiä omia näkökulmiaan.

Tuo on niin säälittävää sanoa kaikesta kritiikistä "isot pojat ovat kertoneet, että wintoosa sucks ja linux rules" ja pitää jonain teinipoikien puheena.

Niimpä, mutta ei pahalla kommenttisi välillä heijastelee tätä.

zacksa15/16

niin siis, xbox on niin lähellä pc:tä, että sen pelit on todella helposti puukotettavissa niin että niitä voi pelata tietokoneella. joten jätän konsolin ostamatta ja pelaan niitä pelejä tietokoneella.

robsku16/16

Lainaus:


ja toinen pleikan ongelma on sen paska näytönohjain ja vielä paskempi prossu vaikka prossu onkin paperilla tehokas niin käytännössä ei

En paljoa (mitään) tiedä sen enempää PS3:n kuin xbox 360:n raudasta, mutta jos näytönohjain on PS3:ssa huomattavasti huonompi kuin boxissa niin miksi GTA4 (ainakin arvostelujen mukaan) tarjoaa paremmat graffat pleikalla? Huonoa toteutusta xbox versiossako vain?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT