AfterDawn logo

TeliaSoneralta halutaan tiedot Swetorrentsin tyypeistä

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
9 kommenttia

Ruotsissa luvatonta tiedostojenjakoa harrastavien ihmisten kiusaaminen on jälleen jatkunut, ja tällä kertaa elokuva-alalla vaikuttavat Svensk Filmindustri (SF), Pan Vision, Filmlance International ja Yellow Bird haluavat selvittää Swetorrents-sivustoa pyörittävien tahojen henkilöllisyyden oikeuden kautta.

Ruotsissa keväällä voimaantullut uusi lainsäädäntö antaa yrityksille tähän mahdollisuuden, mutta Swetorrentsin tiedot omaava TeliaSonera sanoi, ettei se aio luovuttaa tietoja vapaaehtoisesti, koska yritys haluaa suojella asiakkaidensa yksityisyyttä.

Elokuva-alan yrityksiä jutussa edustaa piratismia vastaan taisteleva Antipiratbyrån, jonka mukaan Swetorrents ei kunnioita tekijänoikeuksia. Järjestön johtoon kuuluvan Björn Gregfeltin mukaan Swetorrentsin kautta jaellaan luvatta tekijänoikeudella suojattuja elokuvia, ja pahimmassa tapauksessa nämä elokuvat eivät ole edes vielä ehtineet elokuvateattereihin saakka. Gregfelt sanoo Swetorrentsin aiheuttavan tulonmenetyksiä Ruotsin elokuvateollisuudelle.


TeliaSonera on jo luvannut valittaa mahdollisesta tietojen luovutuspäätöksestä, jos oikeuslaitos tällaisen määrää. TeliaSoneran edustaja Patrik Hiselius sanoi The Localille heidän suojelevan asiakastietojaan, koska se on yrityksen velvollisuus.

Ruotsissa muutamat internet-operaattorit ovat poistaneet tiedot asiakkaidensa käyttämistä IP-osoitteista, jolloin luvattoman lataajan tietoja ei voida luovuttaa. Torrent-sivustojen kohdalla sama käytäntö ei kuitenkaan onnistu, koska yritysten täytyy tietää kuka maksaa sivuston pyörittämisestä tulevat kulut.

9 KOMMENTTIA

jehu801/9

Hyvä etteivät operaattorit tottele jokaista pyyntöä tai "määräystä" ja pyrkivät näin suojaamaan asiakkaan, sekä samalla tietenkin myös omaa etua. Valitettavasti siinä ei enää pyrkimykset auta kun lailla pakotetaan ja itse epäilen, että nykyisen "piratismi" vainon myötä tälläiset lait tulevat voimaan - se on vain ajan kysymys.

No jotain hyvääkin on viime aikoina tullut musiikkipuolelle - tietysti Spotify. Mistäs saataisiin samanlainen palvelu myös leffaharrastajille tietysti laajalla kirjastolla?

LordPepsi2/9

Noitiakin vainottii vielä 500 vuotta sitte.. Näin se maailma etenee :P Eimut aika turhaa vääntöö tää piraatteiden ettiminen.. Onneks ruotsin parhaimmat ja nopeimmat ISP t ei pidä lukua ip osoista ja niide omistajista

nuppi3/9

Suomessa Lex Karpelan myötä tekijänoikeusjärjestöt saavat nettipiraattien ip-osoitteet oikeuden luvalla. Lisäksi nettipiraattien nettiyhteys katkaistaan Lex Karpelan avulla. Suomessa TeliaSonera, Elisa ja kaikki muut operaattorit paljastavat kaikki tiedot nettipiraateista ja katkaisevat heidän nettiyhteytensä tarvittaessa. Hienoa on se, että kaikki operaattorit tottelevat, eikä kukaan valita päätöksistä Suomessa. Seuraava vaihe onkin kaikkien nettipiraattien internetyhteyden pysyvä katkaiseminen ja operaattorit joutuvat valvomaan sitä kuka heidän asiakkaistaan rikkoo tekijänoikeuksia ja sulkemaan heidät ulos netistä. Alla esimerkki tapauksia edellä mainituista asioista. Nettiyhteydet katkaistaan piraateilta.

http://fin.afterdawn.com/uutiset/arkisto/15031.cfm

http://fin.afterdawn.com/uutiset/arkisto/13900.cfm

http://fin.afterdawn.com/uutiset/arkisto/14467.cfm

Tekijänoikeusrikoksista tulossa miljoonakorvaukset ja 12 vuoden vankeustuomiot myös Suomeen.

http://www.digitoday.fi/yhteiskunta/2009...iin/20099550/66

zipzap4/9

Poistettu

zya5/9

Ah, kuinka ihanaa teosto maailmaa kohti olemmekaan menossa..varmaan teosto saa kohta luvan teloittaa kotikopsaajan ilman oikeudenkäyntiä

Lainaus:

"Luotettu tietokone" tarkoittaa tässä yhteydessä siis sitä, että nimenomaan tekijänoikeusteollisuus - eivät käyttäjät - voi luottaa ihmisten tietokoneisiin. Tietokoneiden prosessoreihin olisi järjestelmässä integroitu mikropiirit, joiden avulla voitaisiin varmistaa esimerkiksi se, että suojattuja kappaleita ei voisi kopioida tai että jokaisesta soittokerrasta pitää maksaa erikseen. Intelin ja AMD:n prosessoreihin tällainen piiri on tulossa (uutisia: The Register, O'Reilly Network, Wired), mutta Apple ei ole tähän vielä suostunut. TCPA/Palladium-järjestelmän ylläpitäjillä voisi olla sovelluksesta riippuen myös mahdollisuus poistaa tekijänoikeuksia rikkovat tiedostot käyttäjien kiintolevyiltä. Tietysti tällaista järjestelmää voisi myös väärinkäyttää muunkin epämiellyttävän materiaalin tuhoamiseen: järjestelmän avulla voisi esimerkiksi tuhota keskitetysti käyttäjien tietokoneilta kaikki tiedostot, jotka sisältävät merkkijonon "osama bin laden", ja ehkä vielä raportoida tästä keskuspalvelimelle. Teknisten suojausten käyttö johtaa monopoleihin: Word-tiedostoja (tai muita vastaavia tiedostoformaatteja) ei välttämättä saa Palladium-tietokoneissa auki muilla kuin Microsoftin Wordilla (nykyään muidenkin valmistajien ohjelmat, kuten Open Office ja StarOffice, pystyvät lukemaan Word-tiedostoja). Tekijänoikeuslain muutos mahdollistaa sen, että tällaisten järjestelmien kiertämisestä tulisi rikos. Henkilökohtaiset tietokoneetkin ovat siis muuttumassa valvotuiksi etämaksupäätteiksi.

Teknisesti suojattujen teosten käyttäminen voi vaatia nettirekisteröitymisen - mahdollisesti EU:n ulkopuolelle - ja pahimmillaan erillisen maksun ja ilmoituksen jokaisesta käyttökerrasta. Tällainen kehitys on erittäin huolestuttavaa jo pelkästään yksityisyyden suojan kannalta. Periaatteessa tämä voi johtaa esimerkiksi siihen, että joku voi kerätä tietokannan henkilöistä, jotka lukevat tiettyä poliittista suuntaa edustavien kirjailijoiden teoksia.

Lakiehdotus asettaa tekijänoikeusteollisuuden lyhyen tähtäimen taloudelliset edut kaiken muun edelle. Luonnoksessa ei juurikaan nosteta esille muita kuin oikeudenhaltijoiden tuloihin liittyviä argumentteja. Lakiehdotus säätelee yksityishenkilöiden toimintaa erilaisin uusin kielloin ja määräyksin uskomattomalla tarkkuudella, mutta ei mainitse sanallakaan teknisten suojausten väärinkäyttöä. Taide, tiede, kulttuuri ja muiden taloudelliset edut ovat tekijänoikeusteollisuuden tulojen rinnalla toissijaisia asioita.


Kuten levy-yhtiö BMG Finland Oy:n koordinaattori Jyrki Niskanen myönsi Helsingin Sanomissa 26.8.2002 julkaistussa artikkelissa, kopiosuojauksia ei ole tarkoitettu piraatteja vastaan. Ammattirikolliset pystyvät suojaukset aina kiertämään. Tekijänoikeuslakiehdotus tai kopiosuojaukset eivät siis juurikaan vaikuta piratismiin. Sen sijaan suojauksilla pyritään estämään laillinen kotikopiointi. Tekijänoikeusteollisuuden kommenteissa suureksi ongelmaksi onkin nostettu nuorten kaveriporukalle suorittama kopiointi.
On se niin hienoo...

WumWum6/9

Milloinkohan tämä loppuu? Miksi tekijänoikeusjärjestöt eivät anna mun ladata rauhassa? Kuka tämän lopettaa, joku tuomari Ruotsista?

Haluan kiittää The Pirate Bayta suojatusta verkkoyhteys kutsusta. Toivottavasti ME kaikki jaamme seuraavaksi suojatuissa verkoissa anonyymeina.

Tätä ei lopeta tekijänoikeusjärjestöt, ei tuomarit, ei piraattipuolueet VAAN tekniikka.

janne9467/9

Itsellä on elisan netti:). Pitäisköhän vaihtaa:)?

Sendo_8/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti nuppi:

Suomessa Lex Karpelan myötä tekijänoikeusjärjestöt saavat nettipiraattien ip-osoitteet oikeuden luvalla. Lisäksi nettipiraattien nettiyhteys katkaistaan Lex Karpelan avulla. Suomessa TeliaSonera, Elisa ja kaikki muut operaattorit paljastavat kaikki tiedot nettipiraateista ja katkaisevat heidän nettiyhteytensä tarvittaessa. Hienoa on se, että kaikki operaattorit tottelevat, eikä kukaan valita päätöksistä Suomessa. Seuraava vaihe onkin kaikkien nettipiraattien internetyhteyden pysyvä katkaiseminen ja operaattorit joutuvat valvomaan sitä kuka heidän asiakkaistaan rikkoo tekijänoikeuksia ja sulkemaan heidät ulos netistä. Alla esimerkki tapauksia edellä mainituista asioista. Nettiyhteydet katkaistaan piraateilta.

http://fin.afterdawn.com/uutiset/arkisto/15031.cfm

http://fin.afterdawn.com/uutiset/arkisto/13900.cfm

http://fin.afterdawn.com/uutiset/arkisto/14467.cfm

Tekijänoikeusrikoksista tulossa miljoonakorvaukset ja 12 vuoden vankeustuomiot myös Suomeen.

http://www.digitoday.fi/yhteiskunta/2009...9550/66



Hyvät naurut sain ainakin tekstistäsi. Tuo 12 vuoden vankeustuomio tarkoittaisi sitä, että keskimääräisesti joka viides ellei useampi suomalainen altistettaisiin 12 vuoden tuomiolle. Jakamista se ei ainakaan estä ja ensimmäisestä 12 vuoden tuomiosta nousisi niin suuri haloo, että koko hallitus kaatuisi. Tapat henkilön niin pääset Suomessa alle viiden vuoden. TO-järjestöt voivat vaatia vaikka 3 metrin paalua lataajan persuksiin, mutta ei se silti tarkoita, että sitä heille annettaisiin.

Yksi teollisuudenala saa nyt tässä liikaa valtaa. Parempi antaa olla ja torpata koko tapaus jonnekin unholaan. Hitlerkin halusi suojella teollisuutta ja kansaa omana aikanaan. Kuinkas siinä sitten kävikään kun antaa pikkusormen?

nuppi9/9

Netin katkaisemisesta pysyvästi nettipiraateilta ja 12 vuoden vankeustuomioista to-rikoksissa on jo salaisesti sovittu ja hyväksytty tekijänoikeusteollisuuden ja EU:n neuvotteluissa. Jokainen EU-maa joutuu ne säätämään laiksi ja sitä ei estä mikään enään.

http://www.iptegrity.com/index.php?optio...id=378&Itemid=9

http://www.aepoc.org/press_service/pr_090720.html

Suurin osa kansasta ei "wareta", joten siksi ei mitään kapinaa tule. Lex Karpela ja Lex Nokia olivat hyviä esimerkkejä siitä, että to-lait kovenevat ja suurin osa kansasta hyväksyy ne. Jokaisessa maassa on to-lait ja tuomiot koventuneet ja aina on suurin osa kansasta hyväksynyt ne. Tulevaisuudessakin suurin osa kansasta hyväksyy kovemmat lait ja tuomiot to-rikoksissa, mitä EU:n salaiset neuvottelut ja sopimukset jo todistavat.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT