AfterDawn logo

CBHD murskaa Blu-rayn Kiinassa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
18 kommenttia

Blu-rayn kanssa Kiinan markkinoilla kilpaileva CBHD-teräväpiirtoformaatti on saanut hyvän vastaanoton kuluttajien keskuudessa, sillä soittimien myynnin osalta myyntisuhde on Kiinassa tällä hetkellä 3:1 CBHD:n hyväksi.

Noin kolme kuukautta kauppojen hyllyiltä löytyneitä CBHD-soittimia ovat liikuttaneet erityisesti niiden edullinen hintataso sekä niiden kotimaisuusaste, jonka johdosta ne ovat saaneet runsaasti näkyvyyttä ja tukea eri firmoilta.

Myös CBHD-teräväpiirtoelokuvat ovat käyneet Kiinassa kaupaksi, ja niiden markkinaosuus on tällä hetkellä noin kolmen prosentin luokkaa. Tämän markkinaosuuden myötä CBHD-elokuvat ovat eri uutislähteiden mukaan selvästi Blu-ray-elokuvia suositumpia Kiinassa.

CBHD:n hyvä nousukiito ei välttämättä pysähdy Kiinaan, vaan soittimia myydään jo nyt Hongkongin kautta muihin Aasian maihin, joista erityisesti Intian valtavat elokuvamarkkinat olisivat otollinen kohde CBHD:lle.

Länsimaiden nimekkäistä elokuvastudioista CBHD-elokuvia julkaisee ainoastaan Warner Bros., koska muut studiot eivät juuri usko formaatin menestymiseen. Elokuvastudioiden lisäksi CBHD:n epäonnistumista povaavat Taiwanissa toimivat laitevalmistajat, jotka eivät suostu valmistamaan CBHD-soittimissa tarvittavia optisia asemia.

CBHD-soittimia myydään Kiinassa noin 2 000 yuanin (noin 200 euroa) hintaan ja CBHD-elokuvien hinnat liikkuvat 50 yuanin (5,20 euroa) tienoilla. Halvin Blu-ray-soitin maksaa Kiinassa noin 3 000 yuania (noin 300 euroa) ja Blu-ray-elokuvat kustantavat noin 150 yuania (15,60 euroa).

18 KOMMENTTIA

teosto1/18

Lainaus:

niii i.. suomessa BR leffa maksaa kusenverran enemmän. kaupasta ei paljoo alle 20e leffoja löydä. onneks on nettikauppoja mikkä myy jo hyvällä hinnalla..
tänävuonna tullut tilattua eräästä shopista 1800e arvosta leffoja. suurin osa br leffoja ja sarjoja

temexi2/18

Komeetta murskaa kiviä maailmankaikkeuden laidalla, eli kv.

teosto3/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti temexi:

Komeetta murskaa kiviä maailmankaikkeuden laidalla, eli kv.

mä en oikee ymmärtänyt pointtia?

temexi4/18

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti temexi:

Komeetta murskaa kiviä maailmankaikkeuden laidalla, eli kv.

mä en oikee ymmärtänyt pointtia?

Niin, sitä vaan että eipä tuolla paljoa ole merkitystä länsimaalaisille.

dRD5/18

Kannattaa pikkuhiljaa uskoa, että jos 1,3 miljardin ihmisen nouseva talousmahti tekee jotain, sillä on aika usein vaikutusta myös pieneen suomalaiseen :-) Hyvänä esimerkkinä tämä hiljattainen "vapaaehtoinen" sopimus suurimpien kännykkävalmistajien kesken Micro USB -laturiliitännän käyttöönotosta -- Kiina taisi ilmoittaa puolta vuotta aiemmin, että yhtään kapulaa ei maassa myydä tietyn pisteen jälkeen, jos sitä ei ladata USBin kautta. Joten, mitenkäs kävikään ;-)

temexi6/18

Otan vastaan vetoja 10:1 suhteella, että CBHD ei tule liittymään mitenkään meidän elokuvakuluttajien kuvioihin täällä ja tässä 1080p-generaatiossa.

tubbana7/18

temexi tainnut hätiköidä hieman ja sijoittanut pienen omaisuutensa blu-ray laitteisiin

temexi8/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tubbana:

temexi tainnut hätiköidä hieman ja sijoittanut pienen omaisuutensa blu-ray laitteisiin

PS3 on kyllä sellainen Blu-ray-soitin, mutta sijoituksena elektroniikka tuppaa olemaan varsin huonoa. =D

tonttila9/18

Otetaan huomioon paikallinen palkkataso ja elokuva tarjonta tuolle formaatille, niin sehän sopii kuin nyrkki silmään heille. Ei siellä kuitenkaan saa katsoa länsimaisia propaganda elokuvia ja BR:lle ei Kiina filmejä ole eikä varmaan tule joten antaa pikku kommunistien pitää omat kuvionsa niin kuin ennenkin. Eihän sieltä pääse edes YouTubeen jos en väärin muista.

mjk10/18

Heh, blu-ray dead.

Asiaan, on muuten aika erikoista että ns "puskantakaa" tuleva formaatti pesee mennen tulleen mukamas parempaa...kuten muistamme HD-DVD vs Blu-ray. Melkein uskon että, jos halvin BR-soitin maksaa 160€ ja CBHD soitin maksaa 60€ niin, pesisi se täällä euroopassakin BR:n. Aika paljon kyllä ellu yhtiöt ovat sitoutuneet BR:n taakse, saas nähdä rantautuuko se eurooppaan koskaan, suotavaa olisi koska BR-soitin on omasta mielestäni ei tuon hinnan arvoinen.

badmf11/18

Kiinassahan on aina ollut omat levyformaattinsa. Dvd-aikaan se taisi olla cvd, eli siis ei tässä mitään uutta ja ihmeellistä ole tapahtunut, vaikkakin yllätti tuo blu-ray soittimien määrä suuruudellaan.

tubbana12/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti badmf:

no toi ei kyllä pidä paikkaansa....

dRD13/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti badmf:

Kiinassahan on aina ollut omat levyformaattinsa. Dvd-aikaan se taisi olla cvd, eli siis ei tässä mitään uutta ja ihmeellistä ole tapahtunut, vaikkakin yllätti tuo blu-ray soittimien määrä suuruudellaan.

Ööö.. Kyllä Kiinassa ihan DVD oli yleisin formaatti samaan aikaan kuin täälläkin -- taino, jos ihan Suomeen vertaa, niin todnäk pari vuotta aiemmin jo kuin täällä. Sitä ennen, kun me vielä pelleiltiin analogisten videokasettien kanssa, Kaukoitä käytti VCD:tä, Laserdisciä ja SVCD:tä (käytännössä sama kuin CVD) laillisten ja laittomien leffoje levitykseen. Ja VCD/SVCD:stähän pitkälti jatkojalostettiin DVD, sen näkee jo teknisissä spekseissä.

Kupuntu14/18

Alkaa olla vähän myöhäistä CBHDn kannalta täälläpäin maailmaa. Mutta toki markkinoiden valtaus myös länsimaissa on mahdollista edelleen. Jos seuraavaan formaattisotaan saataisiin myös kilpailija Kiinasta/Aasiasta yleensä, joka olisi halvempi mutta myös muuten varteenotettava kilpailija, mekin voisimme nauttia halvemmista levyistä ja soittimista.

DuskLord15/18

Tuon hintaisia elokuvia tänne Suomenkin kamaralle niin ei tarvitsisi kenenkään varmasti jatkossa valittaa warettajista.

zipzap16/18

Poistettu

zipzap17/18

erilaitteet eri maissa auttavat aluekoodi asioissa levittäjiä. Eipähän myydä leffoja rajojen yli.

temexi18/18

Lainaus:

Nyt vasta kerrot ja minä kun olen vuosia sijoittanut rahani VHS-laitteisiin ja ajattelin joskus myydä voitolla.

Sadan vuoden päästä tuokin varmaan onnistuu, sääli vain että elinaikaodotus on aika zip tuolle.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT