AfterDawn logo

Suomen Piraattipuolue: Stallman murehtii turhia

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
10 kommenttia

Kerroimme lauantaina kuinka GNU-projektin ja Free Software Foundationin perustajana tunnettu Richard Stallman on huolissaan avoimen lähdekoodin tulevaisuudesta, koska piraattipuolueet tukevat tekijänoikeussuoja-ajan lyhentämistä, joka tekisi myös GPL:n ja muiden vastaavien lisenssien suojaamista lähdekoodeista nopeammin ns. Public domain -materiaalia.

Stallmanin tekemän keskustelunavauksen jälkeen monet tahot ovat kommentoineet asiaa ja keskusteluun on ottanut osaa myös Suomen Piraattipuolue, jolta ilmaantui lehdistötiedote asian tiimoilta.

Lehdistötiedotteen mukaan Stallman murheet ovat turhia, koska tekijänoikeussuoja-ajan lyhentäminen aiheuttaisi haittaa ainoastaan muutamissa tapauksissa, jonka johdosta Suomen Piraattipuolue ei tue erikoisehtojen tekemistä avoimen lähdekoodin julkaisuille.


Puolueen mukaan sen tukema 5-10 vuoden tekijänoikeussuoja on ohjelmistomaailmassa hyvin pitkä, eikä vanhempia ohjelmaversioita juuri käytetä. Koska jokaisen uuden version myötä tekijänoikeussuoja alkaa alusta, menettävät ainoastaan ohjelmien vanhemmat versiot tekijänoikeussuojan tuomat edut, eikä puolue usko vanhempien ohjelmistoversioiden kiinnostavan kehittäjiä, koska saatavilla on uusia ja parempia versioita ohjelmistoista.

Myöskään Stallmanin tukema idea kaiken lähdekoodin saamisesta Public domain -jakeluun pakollisen koodivaraston kautta ei saa kannatusta puolueelta, koska "tällaisen varaston ylläpito sekä maailman kaikkien julkaistujen ohjelmistojen valvonta ei ole realistinen tavoite".

Stallmanin antamaa palautetta arvostetaan kuitenkin piraattien leirissä ja Suomen Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto kommentoi Stallmanin toimia seuraavasti: "Richard Stallman on ollut aktiivisesti mukana piraattipuolueiden välisellä keskustelulistalla, ja hän on esittänyt hyviä näkökulmia. Kyse onkin pikemminkin yksityiskohtiin puuttumisesta, sillä Stallman tukee monia Piraattipuolueen tavoitteita".

10 KOMMENTTIA

WumWum1/10

yeah but no but yeah but... jokin tässä asiassa mua vaivaa, en tiedä vielä kylläkään mikä.

Xaboom2/10

Onko piraattipuolueessa ketään joka oikeasti ymmärtäis jotain ohjelmoinnista ja ohjelmien kehityksestä?

Lainaus:

Myöskään Stallmanin tukema idea kaiken lähdekoodin saamisesta Public domain -jakeluun pakollisen koodivaraston kautta ei saa kannatusta puolueelta, koska "tällaisen varaston ylläpito sekä maailman kaikkien julkaistujen ohjelmistojen valvonta ei ole realistinen tavoite".

Jotakin järkeä sentään tässäkin pelleilyssä.

Demus3/10

Loogista... mutta ei ihan. Kysehän ei ole ohjelmien käyttäjistä, jotka tietysti loogisesti ajateltuna pyrkivät käyttämään niitä viimeisimpiä versioita ohjelmista, vaan ohjelmistokehittäjistä.

On hieman eri ottaa 5 vuotta vanha lähdekoodi (esim. linux kokonaisuudessaan) ja tehdä siitä oma suljettu tuote, kuin ohjelmoida kaikki nollasta.

Myös valvonta siitä, onko koodi todella 5 vuotta vanhaa ja parannettu yrityksen toimesta vai uudempi korjattu GPL-lisenssin alainen on minusta hieman ongelmallista, jo senkin takia, koska esim. MS tuskin tulee julkaisemaan tuotteidensa lähdekoodeja. Myös ideavarkaudet tulevat tällä tavoin helposti toteutettaviksi "laillisin" keinoin.

Positiivista on kuitenkin se, että asioista keskustellaan eikä vaan säädetä jotain harkitsemattomia lakeja kuten yleensä on tapana.

ilaiho4/10

Kyllähän Solaris 8:aa ja Windows 2000:a on ihan tuotantokäytössä vieläkin. Molemmat softat lähestyvät kymmenen vuoden ikää. Jopa Windows NT 4 -palvelimia on joitain käytössä. Työpöydällä 5 vuotta voi olla lähes ikuisuus, mutta ei palvelimissa.

Xaboom5/10

Lainaus:

eikä puolue usko vanhempien ohjelmistoversioiden kiinnostavan kehittäjiä, koska saatavilla on uusia ja parempia versioita ohjelmistoista.

Ilmeisesti piraattipuolue ajattelee että se koodi olisi 5-10 vuodessa jotenkin vanhentunutta ja koko roska korvattaisiin jokaisessa versiossa uudella.

Lamma6/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Demus:

Myös valvonta siitä, onko koodi todella 5 vuotta vanhaa ja parannettu yrityksen toimesta vai uudempi korjattu GPL-lisenssin alainen on minusta hieman ongelmallista, jo senkin takia, koska esim. MS tuskin tulee julkaisemaan tuotteidensa lähdekoodeja. Myös ideavarkaudet tulevat tällä tavoin helposti toteutettaviksi "laillisin" keinoin.

Se pelote, joka nyt saa monet pidättäytymään OS-tuotteista, kääntyisi päälaelleen. Jos tavara menee 5v päästä Public Domainiin, voi 5v vanhaa koodia hyödyntää riskittä. (Olettaen toki, että myös patenttien suoja-aika on tuo 5v.) Kuitenkin hyödynnetty koodi olisi mainitsemistasi syistä lähes pakko julkaista GPL:llä lisenssirikkomus syytteiden ja haasteiden välttämiseksi.

Edit: Tällä hetkellä OS-riski on siis se, että jostain ilmaantuu joku patentin haltija. Tästä syystä yritykset karsastavat OS-tuotteita. Esimerkkinä vaikkapa HTML:n ääni- & videoformaatti debatti.

Jsusi7/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Demus:


On hieman eri ottaa 5 vuotta vanha lähdekoodi (esim. linux kokonaisuudessaan) ja tehdä siitä oma suljettu tuote, kuin ohjelmoida kaikki nollasta.

Vapaan softan ajatushan (sanotaan vaikka GPL) on, että siihen tehdyt muutokset saadaan muidenkin käyttöön. Jos koodissa on jotain oleellista muutettavaa, eiköhän se viiden vuoden aikana ole tehty. Hieman eri asia tosiaan on, mikäli meinaa toteuttaa jotain omaa ja uutta vaikkapa linux-kernelin. Väitän kyllä, että tässäkin tapauksessa olisi yritykselle kannattavampaa ottaa tuore versio ja pistää koodit jakoon.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Demus:


Myös valvonta siitä, onko koodi todella 5 vuotta vanhaa ja parannettu yrityksen toimesta vai uudempi korjattu GPL-lisenssin alainen on minusta hieman ongelmallista, jo senkin takia, koska esim. MS tuskin tulee julkaisemaan tuotteidensa lähdekoodeja. Myös ideavarkaudet tulevat tällä tavoin helposti toteutettaviksi "laillisin" keinoin.

No tilanne ei kyllä ole mitenkään erilainen verrattuna nykyiseen. Niin pitkään kun ohjelman kehittäjä ei julkaise ohjelmiensa koodeja, on tällaisen varkauden varmentaminen todella vaikeaa. Toisaalta ainakin itse olen siinä käsityksessä että juuri MS:lla ollaan suorastaan vainoharhaisia kaikkea ulkopuolista koodia kohtaan. Kaikki, mikä vähänkään voisi viitata varastettuun lähdekoodiin, on yritykselle valtava taloudellinen ja imagollinen riski.

coocie988/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ilaiho:

Kyllähän Solaris 8:aa ja Windows 2000:a on ihan tuotantokäytössä vieläkin. Molemmat softat lähestyvät kymmenen vuoden ikää. Jopa Windows NT 4 -palvelimia on joitain käytössä. Työpöydällä 5 vuotta voi olla lähes ikuisuus, mutta ei palvelimissa.

Jos yrityksiltä kysytään, niin suoja-aikojen pitäisi olla ikuisia. XP on myös melko vanha käyttöjärjestelmä, jota ei olla hetkeen vaihtamassa minnekään.

dotJarska9/10

Lainaus:

"Puolueen mukaan sen tukema 5-10 vuoden tekijänoikeussuoja on ohjelmistomaailmassa hyvin pitkä, eikä vanhempia ohjelmaversioita juuri käytetä."

Onko tuo ihan oikea vakavissaan tehty kannanotto? Ihan oikeasti?

kolmis10/10

Melkein voisin lyödä vetoa Microsoft ei anna lähdekoodejaan esim. Linux kehittäjille ihan tuosta noin vaikka käyttäisikin muiden koodia ihan ojossa.

Kyllä tähän joku muutos tarvitaan muuten menee ihan pelleilyksi.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT