AfterDawn logo

Microsoft tukee selaimen valintaa Windows 7:n osalta

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
31 kommenttia

Internet-selaimien välinen sota saattaa pian muuttua täydellisesti, sillä Microsoft tiedotti eilen, että se suostuu tuomaan Euroopan markkinoille Windows 7:n, jossa kuluttajat saavat itse valita mitä internet-selaimia he haluavat asentaa käyttöönsä.

Kuluttajien ei siis tarvitsisi metsästää itse suosituimpien selainten asennustiedostoja Windowsin asentamisen jälkeen, vaan Windows 7 näyttäisi listan selaimista, jotka Windowsin käyttäjä voisi ladata ja asentaa koneelle nappia painamalla. Microsoftin ehdotuksessa Internet Explorer seuraisi Windows 7:n mukana myös Euroopassa, mutta kuluttajat voisivat edelleen poistaa sen tarvittaessa kokonaan. Eri selainten asennusmahdollisuus näytettäisiin kuluttajille koneen ensimmäisellä käyttökerralla, jonka lisäksi työpöydälle lisätään pikakuvake, jonka kautta selainten valintasivun saa tarvittaessa esiin myöhemminkin.

Operan toimitusjohtaja Hakon Wium Lie kertoi CNET News -sivustolle olevansa erittäin iloinen Microsoftin ehdotuksesta, ja hänen mukaansa uudistus toisi käyttäjille todellisen valinnan mahdollisuuden. Myös Mozilla-säätiön johtaja John Lilly pitää kehitystä hyvänä asiana, mutta hän ei kommentoinut tilannetta sen tarkemmin, koska Microsoft ei ole vielä julkaissut muutosehdotuksen tarkempia yksityiskohtia.

Tavallisille kuluttajille suunnatun Windows 7:n lisäksi tietokonevalmistajille tarjottaisiin myös parempia räätälöintiominaisuuksia, jonka myötä tietokonevalmistajat voisivat itse valita mitä selaimia he haluavat jaella omien tietokonepakettiensa kanssa. Valmistajat voivat halutessaan jättää Internet Explorerin kokonaan pois oletusasennuksista, jos he näin haluavat.

Nykyisellään EU-komissio on pakottanut Microsoftin toimittamaan Eurooppaan Windows 7:n E-versiota, jossa ei ole oletuksena mukana lainkaan internet-selainta. Jos EU-komissio hyväksyy Microsoftin uuden idean, ei Euroopassa todennäköisesti nähdä käyttöjärjestelmän E-versiota lainkaan, vaan kuluttajat ja tietokonevalmistajat saavat suoraan itselleen uuden version Windows 7:sta, jonka on tarkoitus tulla myyntiin lokakuun 22. päivä.

Alla Microsoftin näkemys selainten asentamisesta.

31 KOMMENTTIA

BaldAngel1/31

Junafani2/31

Ilmeisesti ikkuna näytetään IE:n ekan käynnistyksen yhteydessä, eikä asennuksen aikana. Kukakohan normaali henkilö alkaa tuossa vaiheessa miettimään, että mitähän selainta alkaisi käyttämään?

cixu23/31

Hienoa!

*Thumbs up*

WumWum4/31

Micro$oftilla on miljardien liikevaihto ja vuodesta toiseen käsille menneitä käyttöjärjestelmiä. Talouskriisi, Vista, yhä vahvemmat kilpailijat ja suljettu koodi vievät Micro$oftin markkinat käyttöjärjestelmissä vapaassa pudotuksessa alaspäin.

Suosikaa avointa koodia. Micro$oft teki näin myös 20 000 rivillä:D

Tomppa125/31

Ilmeisesti kyseessä on aika samanlainen ikkuna kuin se viruksentorjuntaa ehdottava. Eli IEn (!) ikkuna johon aukeaa Microsoftin nettisivu, jolla on eri vaihtoehtoja (ensimmäisenä tietenkin MS:n oma). No ihan hyvä tämäkin, mutta pidin enemmän siitä edellisestä tavasta (ei selainta ollenkaan). :D

Hempik_N6/31

Asennuksen yhteyteen tuollaiset, silloin kun käyttäjältä kysytään tietoja, kuten product key sun muut, päätetään selain.

Pakettikoneissa tuo voisi tapahtua ensimmäisen käynnistyksen yhteydessä kun luodaan kayttäjätunnukset yms...

eekoo7/31

Tämähän on erittäin hyvä juttu. Kysymys vain kuuluu, mitä Matti Nykänen tekee uniformussa Arskan takana ^^

BaldAngel8/31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WumWum:

Micro$oftilla on miljardien liikevaihto ja vuodesta toiseen käsille menneitä käyttöjärjestelmiä. Talouskriisi, Vista, yhä vahvemmat kilpailijat ja suljettu koodi vievät Micro$oftin markkinat käyttöjärjestelmissä vapaassa pudotuksessa alaspäin.

Suosikaa avointa koodia. Micro$oft teki näin myös 20 000 rivillä:D

Joo suosikaa avointa koodia ja menettäkää järkenne siihen paskaan kun mikään ei toimi niinkun pitäis. Voisit vähän perustella myös miten windowsit ovat käsille menneitä? Joo on pari versioo jotka on aika fail, mutta pääosin aivan huippujärjestelmiä.

Artsigon9/31

Itselle olisi kelvannut toi IE joka tulee käyttiksen asennuksen yhteydessä. Sillä pärjää sen aikaa että asentaa ajurit, virussoftan ja hakee mozilla selaimmen.

Minuta imo turhaa touhua, joka asiasta pitää valittaa.

Mozilla ainut ja oikea. ;)

miika210/31

Sitten vaan EU:n pyörät raksuttamaan ja samanlainen valintaikkuna OS/X:ään. Ja näin luonnollisesti jokaisen vaihdettavan käyttöjärjestelmäosan kohdalle, Windows Media Playerin viereen valittavaksi VLC, MPCHC, BSplayer jne.

WumWum11/31

Lainaus:

Joo on pari versioo jotka on aika fail, mutta pääosin aivan huippujärjestelmiä.

:D *nauraa kippurassa*

Windows 7 IE-selaimesta: Vähän on skeptiset fiilikset Microsoftin selain vaihtoehtoihin. Saanut mun luottamuksen hävitettyä vuosien toimillaan. IE integrointi vahvasti käyttöjärjestelmään on ollut koko Windowsin elinehto Windowsin olemassaolon aikana. Yritetäänkö selain vain piilottaa sittenkin järjestelmän taakse? Kuinka Windowsin päivitykset toimii? Onko Microsoft on sallinut päivityssivustonsa toimivaksi muullakin kuin selaimeen asennettavalla lisämoottorilla?

Onko Microsoftin taktiikaksi tullut tehdä sekoitettua koodia, jossa ensin pöllitään 20 000 riviä avointa ja sekoitetaan Microsoftin omaa suljettua koodia sekaan? :D

Kyllähän tässä joku koira on haudattuna Windows 7:ssa. Onneksi en käytä Microsoftin tuotteita ykkösvaihtoehtona. Ihan hyvin on pärjätty ilmankin.

Yesse12/31

Hienoa!Microsoft antaa vaihtoehdoksi muutkin selaimet kuin vain IE.

BaldAngel13/31

Lainaus:

:D *nauraa kippurassa*

Taas näitä revolution-kakaroita...
Kyllä se windows nyt vaan on käyttöjärjestelmien parhaimmistoa, sanoi joku nubuntu-noob mitä tahansa. Vasta sitten kun nää opensource-nörtit oppii ajatteleen muitakin kuin toisia nörttejä suunnitteluvaiheessa, voi joku linux pärjätä windowsille. Jos linuxilla haluat jonkun yksinkertaisenkin asian kuntoon, täytyy joko a) käydä hirvee säkä että toimii out-of-the-box, tai sitten se yleisempi skenaario, eli b) googlata päivätolkulla virheilmotuksia ja kahlata foorumeita kysellen jotain ihme parametreja config-filuihin ja kernelin asetuksia että saat toimimaan *facepalm*
Vaihtoehto a toteutuu yleensä vain silloin jos käyttötarkoituksena on pelkästään nettisurffaaminen

jusunakki14/31

Lainaus:

Lainaus:

:D *nauraa kippurassa*

Taas näitä revolution-kakaroita....

Toi vaihtoehto B on niin totta....
Silti käytän ite linuxia, ei varaa ostella mitää windowseja opiskelijalla :S Hiukan meni tosiaan aikaa että sai käyttökuntoon, eikä kyllä vieläkään toimi kaikki täydellisesti.

WumWum15/31

Voihan sitä asioihin suhtautua kuin BaldAngel olankohautuksin ja nimittelemällä revolution-kakaraksi, noob-ubuntu wanna beeksi mutta se muuta itse asiaa miksikään.

Jos tyytyy elämään kädestä suuhun Microsoftilta, ei kauhean asiantuntevia komentteja voi olettaa esitettävän. BaldAngelin kommentit ovat toisaalta ihan hyviä peruskäyttäjän heittoja.

Jonkinlainen tervejärkinen kriittisyys monopoliasemassa olevaa yritystä kohtaan täytyy voida lukea.

IE on webkehittäjän painajainen, josta on korkea-aika päästä eroon Windowsin asennuksessa. Lisäksi IE yksinvaltius Windowsissa on markkina-aseman väärinkäyttöä, josta Micro$oft on saanut huomattavia sakkoja.

Windows 7 on paljon ottanut oppia Maceista ja Linuxista, joten kaikkea kunniaa sen ei tarvitse saada yksin.

superkick16/31

Jos microsoft julkaisisi koko ohjelmistotuoteperheensä ja niiden lähdekoodit ilmaiseksi, maksaisi 100e kaikille windowsin lataajille ja lahjoittaisi vielä applen macbookit kaupanpäälle niin nämä linuxapplefanipojat olisivat tuskin silloinkaan tyytyväisiä vaan itku kurkussa jatkaisivat vain entistä enemmän "micro$oftin" mollaamista :D

ArttuH5N117/31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti superkick:

Jos microsoft julkaisisi koko ohjelmistotuoteperheensä ja niiden lähdekoodit ilmaiseksi, maksaisi 100e kaikille windowsin lataajille ja lahjoittaisi vielä applen macbookit kaupanpäälle niin nämä linuxapplefanipojat olisivat tuskin silloinkaan tyytyväisiä vaan itku kurkussa jatkaisivat vain entistä enemmän "micro$oftin" mollaamista :D

[OT] Sehän olisi markkina-aseman väärinkäyttöä, latauksen yhteydessä pakottaa ottamaan vastaan 100€ ja macbook. Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus valita eurojen sijasta esimerkiksi puntia, tai macbookin sijasta kelloradioita. [/OT]

Mutta mutta. Järkevä ratkaisu kyllä, tämä että saa valita minkä selaimen nappaa. Itseltä meni vähän ohi, mutta miten se firefox (tai joku muu selain) saataisiin siihen "seiskaan", jos käyttiksen mukana ei tulisi mitään selainta millä mennä nettiin hakemaan?

EDIT: Ja tietysti usb-tikulla yms. homma onnistuu, (kyllä nyt sen verran tiedän :D ) mutta ei niille kömpelöimmille ja vasta-alkajille tämäkään ole mitenkään mukava yllätys.

AkQ18/31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WumWum:

Jos tyytyy elämään kädestä suuhun Microsoftilta, ei kauhean asiantuntevia komentteja voi olettaa esitettävän. BaldAngelin kommentit ovat toisaalta ihan hyviä peruskäyttäjän heittoja.

Suurin osa netinkäyttäjistä, meistäkin, on peruskäyttäjiä. Ei todellakaan huono kommentti BaldAngelilta.

yussef19/31

Hienoa, EU:n ehdotus selainta vailla olevasta käyttiksestä olisi kyllä tuonut harmaita hiuksia useimmille käyttäjille...

jartar20/31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WumWum:

Jonkinlainen tervejärkinen kriittisyys monopoliasemassa olevaa yritystä kohtaan täytyy voida lukea.

IE on webkehittäjän painajainen, josta on korkea-aika päästä eroon Windowsin asennuksessa. Lisäksi IE yksinvaltius Windowsissa on markkina-aseman väärinkäyttöä, josta Micro$oft on saanut huomattavia sakkoja.

Windows 7 on paljon ottanut oppia Maceista ja Linuxista, joten kaikkea kunniaa sen ei tarvitse saada yksin.

Linux käyttäjien mukaan "tervejärkisyys" on monesti sitä että windows on paska ja linux paras.

En pidä tätä kovinkaan viisaana ajattelutapana.

Windows ei ole täydellinen mutta monen mielestä se on riittävä ja tarpeeksi hyvä. Kannattaa muistaa myös se.

IE 8 ei ole taatusti webkehittäjien painajainen. Microsoft kun on oikeasti joutunut panostamaan tuotteeseen koska kilpailu on nykyään kovaa. Kuluttajien kannalta hyvä asia.

Mielipiteitä on monia siitä mikä on markkina-aseman väärinkäyttöä ja mikä ei. Kyseinen tuomio on vain EU:n mielipide.

Kyseinen ratkaisu on käyttäjien kannalta jokatapauksessa hyvä.

Mac ja Linux ovat varmasti ottaneet oppia Windowseista joten hommat menee myös toisinpäin.

Ohjelmointityössä on kuitenkin aika paljon "apinointia" että kun joku keksii hyvän asian niin muut kopioivat sen.

WumWum21/31

Jartar... wittu mitä paskaa kirjoitit!

Lainaus:

IE 8 ei ole taatusti webkehittäjien painajainen.

Montako websivustoa Jartar on tehnyt? - Älä sano, tiedän että luku on 0.

Lainaus:

Mielipiteitä on monia siitä mikä on markkina-aseman väärinkäyttöä ja mikä ei. Kyseinen tuomio on vain EU:n mielipide.

Kyllä teitä on moneen junaan. Joku perusjuntti viittii lähtee laukoo tänne tämmöistä paskaa. Mä luulin, että tää Afterdawn on tietotekniikkaan perehtyneiden sivu pääasiassa. Suurinosa näyttää olevan Iltalehden lukijoita.

Tomppa1222/31

Miksi pitää aina väittää (ja tapella), että linux käyttäjät aina ja ehdottomasti ajattelevat Windowsin olevan paska? Itse olen sitä mieltä, että linuxia on mielyttävämpi käyttää (kyllä olen käyttänyt Windowseja 95:sta asti aina 7:n RC1:een vaihtelevissa määrin, myös "työhön" (noin ei varsinaisesti voine sanoa ikäni vuoksi (tästä saatte olla mitä mieltä tahansa, eikä siitä keskustella nyt), mutta siis koulussa ja kirjoittaessani vanhemmilleni (heidän yritykselleen) nettisivuja)). :|

Nettisivuista puheenollen IE 6 oli aika huono standardien suhteen, koska edes käyttämäni sivun keskitys ei sillä onnistu oikein, mutta IE 7 jo tekee senkin oikein. Olen kyllä huomannut sen kompastelevan useammin kuin muiden ja kasista minulla ei ole oikein kokemusta... :/

Muuten tuota "Windows on paska" puhetta kuulee useimmiten nuorilta yli-innokkailta linuxfaneila (jollainen olen joskus ollut itsekin) ja heitä (onhan se vaikeaa) pitänee yrittää ymmärtää sen verran, että jättää ne kommentit omaan arvoonsa. :rolleyes:

Kirjotin itse näin aiemmin tähän:

Lainaus:

No ihan hyvä tämäkin, mutta pidin enemmän siitä edellisestä tavasta (ei selainta ollenkaan). :D

Ja tuolloin tarkoitin, että tuo olisi voinut tuoda Microsoftille hieman ongelmia ja mahdollisesti pientä markkinaosuuksien tasoittumista. Anyway tästä ei taidettu juuri keskustella, mutta huomautin vain. :)

PS. Käytän nettiselaimenani Operaa (Ubuntu 9.04 (x86_64):llä).

jartar23/31

Lainaus:

Miksi pitää aina väittää (ja tapella), että linux käyttäjät aina ja ehdottomasti ajattelevat Windowsin olevan paska? Itse olen sitä mieltä, että linuxia on mielyttävämpi käyttää (kyllä olen käyttänyt Windowseja 95:sta asti aina 7:n RC1:een vaihtelevissa määrin, myös "työhön" (noin ei varsinaisesti voine sanoa ikäni vuoksi (tästä saatte olla mitä mieltä tahansa, eikä siitä keskustella nyt), mutta siis koulussa ja kirjoittaessani vanhemmilleni (heidän yritykselleen) nettisivuja)). :|

Juuri tälläiset WumWum:in kaltaiset käyttäjät tukevat hyvin tätä mielikuvaa.

Monet tälläiset suhteellisen fanaattiset käyttäjät tulevat ylistämään linuxia ja dissaamaan microsoftia erittäin moneen aiheeseen jotka eivät koske linuxia mitenkään. Paha maku jää väkistekkin suuhun.

Joukkona tämä on todennäköisesti suhteellisen pieni mutta sitäkin äänekkäämpi. Mutta niinhän se monesti menee että pieni joukko pilaa muiden maineen.

Varmasti suuri osa Linux käyttäjistä on asiallista porukkaa. Ymmärtävät muiden mielipiteitä ja käyttävät Linuxia siksi koska se on hyvä.

Hyvä kun vaihtoehtoja on olemassa...

Lainaus:

Muuten tuota "Windows on paska" puhetta kuulee useimmiten nuorilta yli-innokkailta linuxfaneila (jollainen olen joskus ollut itsekin) ja heitä (onhan se vaikeaa) pitänee yrittää ymmärtää sen verran, että jättää ne kommentit omaan arvoonsa. :rolleyes:

Viisaita sanoja.

BaldAngel24/31

Lainaus:

Muuten tuota "Windows on paska" puhetta kuulee useimmiten nuorilta yli-innokkailta linuxfaneila (jollainen olen joskus ollut itsekin) ja heitä (onhan se vaikeaa) pitänee yrittää ymmärtää sen verran, että jättää ne kommentit omaan arvoonsa. :rolleyes:

Nimenomaan. Just kuten WumWum, kuullut jostain et on coolia dissata micro$oftia ja kaikki coolit tyypit käyttää linuxia. Sit se asentaa jonkun noobuntun ja on ihan proona että nyt ollaan on the dark side ja ollaan kovia hakkereita. Sit selataan foorumeita ja dissataan bill gate$sia ja M$:ää mut siihen se sitten jääkin kun oikeesti ei taidot riitä muuhun kun nettiselaamiseen sillä linuxilla. Sit dualbootataankin takas Vistaan

WumWum25/31

Olenko sanonut, että Linux on parempi kuin Windows? en.

- Kyllä se on te, joilla näitä pakkomielteitä on.

Lopettakaa tuo älytön Windows ihanointi, puhukaa teknisemmin ja asiaa.

Kiitos

yussef26/31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WumWum:

Olenko sanonut, että Linux on parempi kuin Windows? en.

- Kyllä se on te, joilla näitä pakkomielteitä on.

Lopettakaa tuo älytön Windows ihanointi, puhukaa teknisemmin ja asiaa.

Kiitos

Eli ylistäkää linuxia? ;P

Ei vaan..eihän tuo windows/linux keskustelu tähän yhteyteen taida kuulua, on foorumilla oma paikkansa sille..jatketaan ANKARAA vääntöä siellä ;)

Padam9127/31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WumWum:

Lopettakaa tuo älytön Windows ihanointi, puhukaa teknisemmin ja asiaa.

Kiitos

:DD
Joo, kauhea Windowsin ihannointi on ollut käynnissä täällä. Ja miksi pitäisi puhua teknisemmin, etkö ymmärrä tavallista ihmisten puhetta? Jos joku sanoo: "Windows on peruskäyttäjälle riittävä", niin mitä teknisempää siihen tarvitsee?

Yrität nostaa itseäsi muiden keskustelijoiden yläpuolelle tuolla seinästä revityllä asiantuntevuudellasi, vaikket osaa edes kirjoittaa. :(

ldxe28/31

...

jartar29/31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ldxe:

Tuleeko IE Windowsin mukana vai ei? Se ei ole se pääasia.
Mikäli IE Windowsista löytyy, se pitää pystyä poistamaan kuten muutkin ohjelmat, eikä mikään jää vaatimaan IE:n takaisin asennusta.

Itse olen Vistaa käyttänyt noin vuoden enkä muista yhtään tilannetta missä minun olisi ollut pakko käyttää IE:tä.

Näin ollen koska IE:tä ei ole pakko käyttää niin ainoa haitta sille että sitä ei voi poistaa on se että kovalevytilaa kuluu.

Tätä ei nykyisellään voi pitää kovin suurena ongelmana.

Lainaus:

Operan toimitusjohtaja Hakon Wium Lie kertoi CNET News -sivustolle olevansa erittäin iloinen Microsoftin ehdotuksesta, ja hänen mukaansa uudistus toisi käyttäjille todellisen valinnan mahdollisuuden.

Todellinen valinnan mahdollisuus on ollut jo kauan. Firefox on kasvattanut markkinaosuuttaan huimasti ja Opera junnaa vuodesta toiseen paikallaan.

Peilistä kannattaa syyllistä etsiä.

Itseä mietityttää se että mitä esim. Opera on tehnyt sen eteen että saa näin suuren hyödyn itselleen?

Lisäksi tuntuu uskomattomalta että yrityksen on pakko suositella ja mainostaa kilpailijoiden tuotteita.

Ainakin normaalissa markkinataloudessa tästä mainostamisesta pitäisi saada tuloja. Mitenkäs nyt?

Jos joku selainvalmistaja laittaa selaimen asennustiedostoihin mainosohjelmia niin kuka kerää niistä tuotot?

Moni kokematon käyttäjä asentaa vahingossa mainokset vaikka ei niitä oikeasti haluaisikaan. Tässä tilanteessa selaimen valinnasta tulisi pelkkiä ongelmia.

beaar30/31

Ihan kiva ajatus, että saisi jo asennusvaiheessa valita mitä nettiselainta käyttää, mutta eipä tuo montaa klikkausta säästä siitä, miten nykyään saa uuden selaimen ladattua ja asennettua. Turhaa kädenvääntöä EU:n kanssa. Jos kansa niin haluaa, niin tuokoot wintoosan ilman IE:tä tai tuolla ehdotetulla tavalla. :)

robsku31/31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti BaldAngel:

Lainaus:

:D *nauraa kippurassa*

Taas näitä revolution-kakaroita...
Kyllä se windows nyt vaan on käyttöjärjestelmien parhaimmistoa, sanoi joku nubuntu-noob mitä tahansa. Vasta sitten kun nää opensource-nörtit oppii ajatteleen muitakin kuin toisia nörttejä suunnitteluvaiheessa, voi joku linux pärjätä windowsille. Jos linuxilla haluat jonkun yksinkertaisenkin asian kuntoon, täytyy joko a) käydä hirvee säkä että toimii out-of-the-box, tai sitten se yleisempi skenaario, eli b) googlata päivätolkulla virheilmotuksia ja kahlata foorumeita kysellen jotain ihme parametreja config-filuihin ja kernelin asetuksia että saat toimimaan *facepalm*
Vaihtoehto a toteutuu yleensä vain silloin jos käyttötarkoituksena on pelkästään nettisurffaaminen

Huomaa että kirjoittajalla ei ainakaan omakohtaista kokemusta viime ajoilta olen joten omissa silmissä kredibiliteetti hävisi ennenkuin ehti syntyä... Hjuu, ei pitäisi ruokkia trollia.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT