AfterDawn logo

The Pirate Bay sulkee trackerit ja poistaa torrentit

Matti Robinson Matti Robinson
30 kommenttia

The Pirate Bayn perustajajäsen ja keulahahmo Peter Sunde on valottanut TorrentFreakille TPB:n tulevaisuutta. Kuten aiemmin tänään kerroimme, ruotsalainen Global Gaming Factory X AB (GGF) on ostamassa The Pirate Bay -sivustoa noin 5,5 miljoonalla eurolla. Sunde kertoo, että muutoksen tuulet vievät mukanaan omat tracker-palvelimet ja samalla TPB:n palvelimilta poistuvat torrent-tiedostot.

Sulkemisoperaation taustalla on lähitulevaisuudessa avattava kolmannen osapuolen palvelu, joka tulee tarjoamaan torrentteja TPB:n lisäksi myös muille sivustoille. Toistaiseksi tuntemattoman palvelun integroimista torrent-sivustoille tullaan TorrentFreakin mukaan helpottamaan ohjelmointirajapinnan eli API:n avulla.

Vaikka Peter Sunden haastattelu selventää osaltaan The Pirate Bayn tulevaisuutta, niin edelleen osto-operaatio herättää paljon kysymyksiä. Muun muassa GGF:n aikomus maksaa korvauksia tekijänoikeuksien haltijoille enteilee maksullisesta palvelusta, mutta valitettavasti yritys ei ole kertonut miten raha korvauksiin kerätään.


Edelleen on epäselvää myös kuinka tiedostojakoteknologiaa kehittävän Peerialismin tuotteet istutetaan osaksi The Pirate Baytä.

30 KOMMENTTIA

MJMX1/30

prkl!

somebodyy2/30

Mitähän ne nyt ovat keksineet.. ?

Spion^3/30

Onpas tyly uutinen, näinköhän pojat on kyllästyny oikeustaisteluihin ja päättää ottaa rahat taskuun, vielä kun jotain jää käteenkin!?

jarpe774/30

mikäs siinä. Myy piratebayn pois, rahoilla maksaa ehkä lankeavat sakot ja pian jossain nousee joku uusi torrenttipaikka pystyyn. Yksinkertaista.

Rallipate5/30

The Pirate Bay, RIP

spukke6/30

Ensimmäinen oikeudenkäynti meni täysin farssiksi joten ymmärrän hyvin jos joku menetti mielenkiinnon nähdä mitä tulevissa asteissa olisi tapahtunut. Jos ensimmäinen meni kuten meni on syytä olettaa että seuraavatkin olisi mennyt samalla tavalla. Eli mediamafian rahan voimalla niinkuin siellä halutaan. Mikään ei ole ikuista kuitenkaan. Hyvä että jäpät sai kuitenkin loistavien vuosien jälkeen rahaa taskuun mukavasti. Ovat sen ansainneet todellakin. Vanhat lähtee uudet tulee niin se on ollut ja on oleva. Jollei ole runsaasti rahaa/valtaa turha oikeuteen on mennä. Tiedän että mulle tulee ikävä mut onneksi on tarpeeksi muita lohduttajia.

_Henkka_7/30

"It`s the end of the line?"

Yesse8/30

Tietty nää vaan luo jonkun uuden torrent sivun:D.

teppoI9/30

Mistä loppumisesta ihmiset puhuu? Jutun tarkoituksena ei ole mikään muu kuin siirtyä jakamaan torrent-tiedostoja muiden sivustojen kesken. Näin ollen torrent-tiedoston olemassaolo on täysi riippumaton verkkosivusta, jolloin oikeudenkäynnin jälkeenkin voidaan taata se, ettei torrentit häviä mihinkään.

Nykyäänhän jos TPB toiminta määrättäisiin lopetettavaksi häviäisi kaikki sen torrent-tiedostot, mutta uuden mallin mukaan TPB:n häviäminen ei vaikuttaisi torrenttien olemassaoloon.

Thimon10/30

TorrentFreak on jo päivittänyt uutistaan.

Dreamlore11/30

Häävittiinkö nyt muka oikeasti jotain? Suurin osa TPB:ssä olevista torrenteista oli muutenkin pelkkää paskaa.

191912/30

Voi kyllä on ikävää, että pikku urpot joutuu nyt maksamaan hevipaskastaan ja nollasarjoistaan. Ja nyt me mennään hei itkien pankkiin.

TuPP313/30

ei! EII!!!

yamaneko14/30

Ei hetkauta kyllä yhtään. Kaiken mitä olen halunnut, olen saanut, laillisestikin :)

zya15/30

Lainaus:

The talk about TPB are going to be a pay site is wrong, the CEO that said that does not know what he is talking about.
Now, the BIG change is that the tracker is going to be outsourced to a new formed company that wont know what they track, just that they connect peers, and the torrent listings will be handed by an other new company that will have torrents but they will not know either content or who is using the torrents. This setup will be practically impossible to take down or find anyone liable to sue.
The 3d party company services will have APIs, so you can on your blog or whatever have your own small torrent listings just as you now pull in twitter feeds. remember how the twitter design totally havoced the iranian attempts to block it as ppl just used another side that pulled in the feeds and read it there instead? well that goes for torrents and TPB to.
All in all, this is not the end of the world as some are seeing it but a rather interesting technical improvement.
And dont worry, not a dime will go to the media industries spectrial prize money what i know of but a really nice fund for doing cool stuff.
/krs - co.founder of TPB and PB, not involved in TPB anymore and have no stake in any cash.

Torrentfreak

Eli piratebay jatkaakin sittenkin normaalisti ainoastaan pieniä muutoksia tapahtuu. Muutosten jälkeen piratebayta on mahdoton saada suljettua oikeuteen haastamisilla ja tuomioilla jos tulee ei ole yhtään merkitystä eikä vaikutusta. Nerokkaita nuo TPB kolmikko.

kikuu16/30

Hyvä juttu enää mininova ja bjunke ja muutamat muut ovat jäljellä. :)

geru17/30

Jos kaverit tuosta sievoisen tukun tuohta saavat niin antaa palaa. Trackereitähän saa aina uusia, ja viidellä millillä toteuttaa jo varmaan vaikka minkämoisia sivustoja.

tomuaivo18/30

Kuuntelin tuossa tuollaisen :

http://www.whatsnext.se/2009/06/30/podca...y/#comment-7805

...nähtäväksi jää.

tubbana19/30

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 1919:

Voi kyllä on ikävää, että pikku urpot joutuu nyt maksamaan hevipaskastaan ja nollasarjoistaan. Ja nyt me mennään hei itkien pankkiin.


Niin koska TPB oli maailman ainoa paikka josta torrentteja löytää

superkick20/30

En kyllä näkisi yhtään huonona asiana sitä että piratebaysta tulisi palvelu joka myös "myy" softaa ja musiikkia p2p tekniikan avulla, oli todellinen liiketoimintamalli sitten minkälainen tahansa. Steam ja kumppanit kaipaavat aina kilpailua. Jos pienikin osa siitä "asiakaskunnasta" maksaa latauksista niin sekin on jo iso juttu.

SandboX21/30

Ei hetkauta ei,raha ku tulee rahan työ ja sitä piisaa,silti olen p2p käyttäjien puolella vaikka kaikki onkin myös mulla ostettavissa.

akse22/30

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti superkick:

En kyllä näkisi yhtään huonona asiana sitä että piratebaysta tulisi palvelu joka myös "myy" softaa ja musiikkia p2p tekniikan avulla, oli todellinen liiketoimintamalli sitten minkälainen tahansa. Steam ja kumppanit kaipaavat aina kilpailua. Jos pienikin osa siitä "asiakaskunnasta" maksaa latauksista niin sekin on jo iso juttu.

Jooh jos tosta oikeesti tulis laadukas palvelu ni kyl voisin maksaa jos saa hyvällä laadulla kaikki kamat tuolta :)

IhQnObO23/30

Pelottaa ja paljon, vaikka mitä lupailee niin tuntuu että piratebay on mennyttä kamaa jo.

LoBer24/30

Joku tossa mainitsikin, jäljellä olevat rahat taskuihin, maksetaan sovittelurahat, pystytetään The Multi Pirate Bay ;)

parazitez25/30

Brokep's-TiAMO's-Anakata's thepiratebay.org

http://en.wikipedia.org/wiki/Sid_Meier%27s_Pirates!

"... Also, as the player character ages, fighting becomes more difficult, and deteriorating health will eventually force the character into retirement. The game ends when the player retires, at which point he is given a position in his future life, from beggar to King's advisor, based on accumulated wealth, land, rank, marital status, and other accomplishments."

JPie26/30

Hyvä juttu että pirate baykin siirtyy lailliselle puolelle.

Komikus27/30

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JPie:

Hyvä juttu että pirate baykin siirtyy lailliselle puolelle.

Onko Pirate Bay ollut laiton?

Flibo28/30

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JPie:

Hyvä juttu että pirate baykin siirtyy lailliselle puolelle.

Onko Pirate Bay ollut laiton?

No eikö se noissa oikeudenkäynneissä näkynyt?

Awttu29/30

nojöö, mä oon muutenki ollu aina mininovan kannalla.

SandboX30/30

Missä oikeuden käynneissä???...pelkkää rahan voimaa siellä toteutettiin oikeen teatteri tyyliin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT