AfterDawn logo

Muualla puhelut halpenevat, Suomessa kallistuvat

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
4 kommenttia

Viestintävirasto on teettänyt jälleen jokavuotisen tutkimuksen Euroopan maiden matkapuheluhinnoista. Muualla hinnat ovat reippaassa laskussa, mutta Suomessa matkapuheluhinnat ovat jopa nousseet hieman viime vuodesta.

Hintatutkimuksen mukaan Euroopan maissa matkapuheluhinnat ovat laskeneet viime vuoden aikana keskimäärin 14-27 prosenttia. Suomessa korotusta on ollut sen sijaan 2-3%.

Vaikka Suomessa hinnat eivät ole laskeneet, sijoittuvat maamme matkapuhelinoperaattorit silti Euroopan edullisimpaan päähän. Mobiililaajakaistapalveluiden hinnoittelussa Suomi säilytti asemansa Euroopan edullisimpana maana.

Suomi sijoittui jokaisessa tutkimuksen osassa viidenneksi edullisimmaksi maaksi. Suomalaiset matkapuhelut olivat viime vuonna tutkimuksen mukaan noin 50 prosenttia edullisempia kuin vertailuryhmän keskiarvo. Edullisimmaksi maaksi osoittautui Islanti, minkä selittää lähinnä maan valuutan devalvoituminen euroon nähden.

Vuodesta 2001 lähtien tehdyssä vuosittaisessa tutkimuksessa mukana olivat Euroopan unionin vanhat jäsenmaat sekä Norja, Islanti, Viro ja Sveitsi.

4 KOMMENTTIA

samfin1/4

On tääkin varsinainen lama. Kaikki hinnat nousee järjestäen. Jotenkin toivon sisällä sisimmässäni, että mennään paljon syvemmälle lamassa jos se olis ainoa keino millä kaikki hinnan nostot saataisiin kuriin. Ihmisen ahneudella kun ei ole mitään järkeä... Kunnes osuu omaan nilkkaan.

danarate2/4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti samfin:

Olen täysin samaa mieltä. Nykyään ahneudella ei näytä olevan rajoja.

Hybridi3/4

Lainaus:

Olen sitten varmasti samaa mieltä =)

Bani6664/4

No ei mikään ihme, kun puhelinlaskut on ruvennu oikeesti maksamaankin jotain yli 10 e nykyään. Prepaid taitaa vieläkin olla halvin liittymätyyppi?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT