AfterDawn logo

Zune HD varmistui - uudistuksina mm. selain ja HDMI-ulostulo

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
4 kommenttia

Microsoftin tulevasta Zune HD -mediasoittimesta on liikkunut erinäisiä huhuja jo useiden kuukausien ajan, ja eilen Microsoft julkaisi ensimmäiset viralliset tiedot uutuuslaitteesta.

Kuten huhut aiemmin ennakoivat, on Zune HD varustettu 3,3-tuumaisella 480x272-resoluution OLED-tekniikkaan perustuvalla kosketusnäytöllä, internet-selaimella (surffaus WLAN:in kautta), kiihtyvyysanturilla, HDMI-ulostulolla (vaatii erillisen telakan) sekä HD Radio -tuella. Värivaihtoehtoina ovat näillä näkymin ainakin musta ja platina. Markkinoille laite ehtii Yhdysvalloissa syksyn aikana.


Microsoft ei ole kuitenkaan vielä paljastanut soittimen muita tietoja (kuten tallennuskapasiteettia tai mahdollista pelitukea), joten lopullista arviota soittimen ominaisuuslistasta ei voi vielä tehdä.

HDMI-ulostulon suurin tuettu resoluutio on 720p, joten aivan täyteen teräväpiirtotarkkuuteen se ei yllä. Koska HD Radio -tuki on Euroopassa olematon, on mahdollista etteivät Zunet saavu vieläkään virallisesti Eurooppaan (tai *sormet ristiin* Eurooppaan saadaan oma Zune-malli esim. DAB-tuella).

Zune HD -mediasoitinta pääsee testaamaan ensi viikolla käynnistyvillä E3-messuilla, jossa Microsoft mm. esittelee laitteen Xbox Live -yhteensopivuutta ja paljastanee todennäköisesti lisää tietoja soittimesta.

4 KOMMENTTIA

Slug01/4

Mikä HD Radio? Saako sieltä teräväpiirtoääntä?:D

tonttila2/4

Painapa uutisessa olevaa linkkiä mikä, yllätys yllätys, löytyy juuri tuosta "HD radio" sanasta.

Kaakatus3/4

Komean ja ennen kaikkea kestävän oloinen laite. Tähän mennä iPod on ollut ainoa laite joka tuntuu oikeasti kestävän taskussa kulkemista. Itselläni ei mikään muovinen kännykkä tai soitin kestä takuuajan loppuun saakka.

Hybridi4/4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Slug0:

Mikä HD Radio? Saako sieltä teräväpiirtoääntä?:D




Huomaa kyllä "Newbien", pitäsköhän sitä ensin ottaa vähän asiasta selvää ennekuin alkaa narisemaan? :D

Mutta muuten todella komean näköinen laite, rakastan Microsoftin tuotteita... ;)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT