AfterDawn logo

Myös Disney karsii vuokralevyjen sisältöä

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
1 kommentti

Maaliskuussa 20th Century Fox Home Entertainment kertoi suunnitelmista, joiden seurauksena tiettyjen elokuvien vuokrauskäyttöön tarkoitetuista DVD- ja Blu-ray-julkaisuista katoavat tietyt lisämateriaalit. Fox ei ole kuitenkaan ainoa julkaisija, jonka sisältö kokee kyseisiä muutoksia, vaan nyt myös Disney on kertonut tuovansa vuokra- ja vähittäismarkkinoille kahta eri versiota tietyistä elokuvista.

Foxin ja Disneyn toimintatavat eroavat toisistaan kuitenkin hinnoittelun ja rajoitusten osilta. Disney nimittäin myy vuokraajille julkaisujen molempia versioita, joten Foxista poiketen videovuokraamojen omistajien ei tarvitse hankkia parempia versioita vuokraamojen hyllyihin lähimarketista. Lisäksi Disneyn karsitut julkaisut ovat vuokraajille halvempia kuin paremmilla extroilla varustetut versiot.

Kesäkuussa Yhdysvalloissa markkinoille tulevat Morning Light-, Confessions of a Shopaholic- (Himoshoppaajan salaiset unelmat) ja Jonas Brothers: The 3D Concert Experience -julkaisut ovat ensimmäiset Disneyn kokeilut asian tiimoilta.


Vuokraamojen ohella myös kuluttajat voivat ostaa itselleen halvempia versioita elokuvista. Nämä halvemmat versiot eivät sisällä lainkaan suojamuovia myyntikotelossa, jonka lisäksi koteloiden sisällä ei ole lainkaan oheismateriaalia, vaan kotelosta löytyy pelkkä DVD-elokuva.

Video Businessin mukaan esim. Jonas Brothersin paremman DVD-julkaisun suositushinta on 39,99 dollaria ja tällä rahalla itselleen saa kaksi DVD-levyä. Ensimmäinen levy sisältää elokuvan pidemmän version ja toiselta levyltä löytyy puolestaan extra-materiaalia sekä tietokoneelle kopioitavissa oleva versio elokuvasta. Karsitun version suositushinta on puolestaan 29,99 dollaria ja tässä julkaisussa kuluttaja saa rahoilleen vastineeksi vain elokuvateatterissa näytetyn version elokuvasta yhdellä DVD-levyllä.

1 KOMMENTTI

kheetor1/1

Kuinkahan paljon tuokin säästää rahaa (kuinka paljon jonkun behind-the-scenes extran tuottaminen maksaa) oikeasti? En uskoa että paljon, ja jotku varmasti vuokraavat leffoja ekstrojenkin takia, jos on vaikka elokuvissa aikaisemmin käynyt katsomassa. Kumma veto.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT