AfterDawn logo

JVC:n XV-BP1-soitin sisältää Matroska-tuen

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
3 kommenttia

DVD-soittimien kultaisina vuosina monille tekniikasta kiinnostuneille henkilöille oli tärkeää, että kotiin hankittu DVD-soitin tuki myös DivX- ja XviD-videoiden toistamista. Blu-ray-aikakaudella vastaavaksi asiaksi on noussut Matroska-tiedostojen tuki, joka on hiljalleen vallannut alaa myös suurimpien soitinvalmistajien keskuudessa.

Monet Blu-ray-soittimia valmistavat tahot ovat kuitenkin olleet vaitonaisia soittimiensa Matroska-tuesta, ja tämä kohtalo on käynyt myös JVC:n XV-BP1-soittimelle, jonka Matroska-yhteensopivuus tuli kunnolla julki vasta laitteen ohjekirjan julkaisun myötä, vaikka soitinta esiteltiin suurelle yleisölle tammikuussa järjestetyillä CES-messuilla.


Matroska-tiedostoformaatin tarjoamien monipuolisten ominaisuuksien vuoksi eri soitinten Matroska-tuet vaihtelevat suuresti mm. kappalekelauksen, tuettujen tekstitysformaattien ja tuettujen koodekkien osalta. XV-PB1:n ohjekirjan mukaan laite tukee Matroska-tiedostojen lisäksi myös AVI- ja MP4-tiedostoja, joissa video on H.264/AVC- tai XviD-muodossa ja audio Dolby Digital-, DTS-, AAC-, MP3- tai WMA-muodossa. Tekstitysten osalta tuetaan puolestaan mm. SubRip- (.srt), SubStation Alpha- (.ssa) ja MicroDVD-formaatteja (.sub).

Engadget-sivustolle asiasta kertonut Bill-nimimerkin taakse kätkeytyvä henkilö vahvisti soittimen toistaneen DTS-ääniraidan ja 1080p-resoluution H.264/AVC-videon sisältänyttä Matroska-tiedostoa ongelmitta DVD-levyltä. DVD-levyn lisäksi Matroska-tiedostoja voi toistaa myös CD-levyiltä sekä USB-massamuisteilta.

Blu-ray- ja DVD-elokuvien toistamisen lisäksi laite toistaa myös AVCHD-muotoista videota. Blu-rayn osalta laite on BD-Live-yhteensopiva, mutta ladattavaa BD-Live-sisältöä varten laitteeseen pitää liittää USB-massamuisti, koska soittimessa ei ole sisäänrakennettua flash-muistia.

JVC:n XV-BP1-soittimen lisäksi Matroska-tuki löytyy ainakin Oppon BDP-83-, LG:n BD370- ja BD390-soittmista sekä HDi-yrityksen Blu-ray-soittimista.

3 KOMMENTTIA

BoNeLeZz1/3

Onse kumma mikä tuossa sinisessä kiehtoo. ;)

poppah2/3

Hakkerois saman pleikkaan.

johtaja593/3

Sama ongelma on divx-soittimien tekstitystuessa, kun usein ohjekirjakaan ei kerro tukeeko subeja puhumattakaan siitä mitä subeja. Niinpä soitinta valitessa joutuu vastauksen etsimään foorumeilta.
On se kuitenkin hyvä että matroska tuki alkaa yleistyä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT