AfterDawn logo

RIAA-oikeuskäsittely ei tulekaan katsottavaksi nettiin

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
7 kommenttia

Tammikuussa luvattomasta tiedostonjaosta epäillyn Joel Tenenbaumin asianajajana toimiva oikeustieteen professori Charles Nesson sai oikeudelta luvan lähettää RIAA-oikeuskäsittelyn internetissä videomuodossa. RIAA (Recording Industry Association of America) kuitenkin valitti tästä päätöksestä, ja Tenenbaumin harmiksi RIAA valitus hyväksyttiin, joten kuulemistilaisuuden videotaltiointia ei saa laittaa jakoon internetiin.

RIAA:n mukaan tapahtuman taltiointi ja lähettäminen rikkoo liittovaltion ohjesääntöjä, joka puolestaan aiheuttaisi sen, ettei oikeudenkäynti olisi reilu RIAA:ta kohtaan. Valituksen käsitellyt vetoomustuomioistuin oli asiasta samaa mieltä. Heidän mukaansa tuomari Nancy Gertnerin tammikuussa antama lupa perustui virheelliseen laintulkintaan, jonka takia lupa on nyt kumottu.

Nesson oli pettynyt vetoomustuomioistuimen ratkaisuun, mutta hän osasi omien sanojensa mukaan odottaa jotain tällaista. Nessonin mukaan tuomarit ovat kotoisin toiselta aikakaudelta, eivätkä he ymmärrä internetin eroavan muista valtamedioista. Nesson aikoo valittaa päätöksestä, mutta hänen mukaansa valitus ei todennäköisesti vaikuta Tenenbaumin oikeusjuttuun.


RIAA:n edustaja Cara Duckworth oli tyytyväinen vetoomustuomioistuimen ratkaisuun ja hän odottaa innolla varsinaisen oikeusjutun jatkumista.

Nessonin lisäksi nettivideointia tuki neljätoista Yhdysvalloissa toimivaa uutistoimistoa, joihin lukeutuivat mm. The Associated Press ja The New York Times.

RIAA syyttää Tenenbaumia seitsemän tekijänoikeudella suojatun musiikkikappaleen luvattomasta jakamisesta, ja tekijänoikeusjärjestö vaatii oikeusteitse syytetyltä 1 050 000 dollarin eli noin 805 000 euron korvauksia. Tenenbaum oli epäiltyjen rikosten tekohetkellä 17-vuotias.

7 KOMMENTTIA

jusunakki1/7

Nii'in, mitähän salaista RIAA:n metodeissa on...

Lainaus:

hän odottaa innolla varsinaisen oikeusjutun jatkumista


repesin tossa....en tiä miks

sumppi122/7

Lainaus:

RIAA:n mukaan tapahtuman taltiointi ja lähettäminen rikkoo liittovaltion ohjesääntöjä, joka puolestaan aiheuttaisi sen, ettei oikeudenkäynti olisi _reilu_ RIAA:ta kohtaan.


Lainaus:

RIAA syyttää Tenenbaumia seitsemän tekijänoikeudella suojatun musiikkikappaleen luvattomasta jakamisesta, ja tekijänoikeusjärjestö vaatii oikeusteitse syytetyltä 1 050 000 dollarin eli noin 805 000 euron korvauksia. Tenenbaum oli epäiltyjen rikosten tekohetkellä 17-vuotias.


...reilua?

eekoo3/7

Oli lataaminen ja jakaminen sitten kuinka laitonta tahansa niin nuo korvausvaatimukset ovat kyllä jo niin surkea vitsi että. Ilmeisesti aika monen potentiaalisen asiakkaan on nyt laskettu jättäneen ostamatta...

Mustis14/7

Lainaus:

RIAA:n mukaan tapahtuman taltiointi ja lähettäminen rikkoo liittovaltion ohjesääntöjä, joka puolestaan aiheuttaisi sen, ettei oikeudenkäynti olisi reilu RIAA:ta kohtaan.

Siis kertokaa nyt tyhmälle kansalaiselle minkä takia oikeudenkäynti ei olisi reilu RIAA:ta kohtaan mikäli se taltioitaisiin ja jaettaisiin verkossa?

Ihmiset näkisivät RIAA:n kaikki valheet vai mikä tuossa ei ole reilua?

Oikeutta käydään TO mafian johdolla ja penniäkään noista saaduista korvauksista tuskin päätyy muusikoille etc materiaalin varsinaisille tekijöille.

BoNeLeZz5/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti :

RIAA syyttää Tenenbaumia seitsemän tekijänoikeudella suojatun musiikkikappaleen luvattomasta jakamisesta


Siis Seitsemän ja siitä ne haluavat miljoonan dollarin korvaukset!

mjk6/7

RIAA pelkää että joutuisi naurunalaiseksi.. :-p, vaikka on sitä jo.

horgh7/7

Siis onhan tuossa virhe. Seitsemästä!!! kappaleesta miljoonakorvaukset! Eikö tämä nyt ole jo vitsi jopa jenkkilässä?

RIAA:n ahneudella ei tunnetusti ole mitään rajaa, mutta kai oikeuslaitoskin jo nauraa tällaiselle? Voisi RIAA:kin saada korvauksia paremmin, jos jotain rajaa vaatimuksilleen laittaisi. Nyt heille nauravat ainakin selän takana ihan kaikki!

Miljoonakorvaukset seitsemästä kappaleesta...ei hyvää päivää!

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT