AfterDawn logo

Hannah Montana -elokuvaa luvatta kuvanneet kiinni Yhdysvalloissa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
14 kommenttia

Miley Cyrusin tähdittämä Hannah Montana: The Movie -elokuva saapui Yhdysvalloissa elokuvateattereihin viime viikonloppuna. Innostuneiden teinityttöjen lisäksi elokuva kiinnosti myös piraattikopioiden valmistajia, jotka kuvasivat luvatta kyseistä elokuvaa paikallisissa elokuvateattereissa.

Gerardo Arellanon ja Maribel Fernandezin kohdalla elokuvan luvaton kuvaaminen ei kuitenkaan onnistunut aivan täydellisesti, vaan poliisi pidätti kameraa käyttäneen Arellanon ja tämän seurassa olleen Fernandezin Chicagolaisessa elokuvateatterissa viime viikonloppuna. Tämän jälkeen poliisit tekivät iskun pariskunnan kotiin, josta löytyi 44 000 CD- ja DVD-levyä, joihin oli tallennettu luvattomia kopioita elokuvista.

Arellanon mukaan asunnossa olevat levyt eivät kuitenkaan ole hänen, vaan he kuuluvat hänen äidilleen, joka asuu samassa asunnossa. Arellano sanoo hänen äitinsä säästävän kaikki CD- ja DVD-levyt, joita talouteen on hankittu. Arellano kiisti myös osallisuutensa piraattituotteiden kauppaamiseen.


Piraattikopioiden lisäksi asunnosta löytyi välineitä, joiden avulla DVD-levyjä voidaan kopioida helposti. Lisäksi taloudesta löytyneeltä tietokoneelta oli vierailtu ranskalaisella internet-sivulla, joka myy elokuvien piraattikopioita.

Arellano oli todella yllättynyt pidätyksestä ja hän ei ole omasta mielestään tehnyt mitään väärää. Arellano sanoi kuvanneensa elokuvateatterissa kopiota, koska hän halusi näyttää elokuvaa tyttärilleen.

Viranomaiset eivät kuitenkaan uskoneet Arellanon selityksiä, vaan miestä syytetään tällä hetkellä mm. elokuvateatterissa tapahtuneesta luvattomasta kuvaamisesta ja varastetun tavaran kauppaamisesta. Myös Fernandezia syytetään luvattomasta kuvaamisesta.

14 KOMMENTTIA

kane_k1/14

ei varmaan ole ollut vaikeaa bongata teinien joukosta hitusen vanhempia herrasmiehiä :)

Pihlis122/14

Tollasen roskan levittämisestä tuleekin jäädä kiinni.

dRD3/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Pihlis12:

Tollasen roskan levittämisestä tuleekin jäädä kiinni.

Nyt kaivoit omaa kuoppaasi -- älä koskaan aliarvioi ~10v ikäisten naistenalkujen raivoa, kun heidän idoleitaan ivataan :-)

Yesse4/14

Nojoo, Hannah Montanan levittämisestä pitää jäädä kiinni:D.
Pikkutytöt kyl yleensä tykkää, eli kyl ne varmaan vähäsen rahaa teki.

parazitez5/14

koko perheen vareissa... :)

jormajoo6/14

Ylipäänsä CAMien levittämisestä tulee jäädä kiinni. Aivan järkyttävät kuvanlaadut aina.

akkalis7/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kane_k:

ei varmaan ole ollut vaikeaa bongata teinien joukosta hitusen vanhempia herrasmiehiä :)

Eikös tuo maribel ole nainen? vaikka kukapa nuista nyt ottaa selvää.

FatlError8/14

"Piraattikopioiden lisäksi asunnosta löytyi välineitä, joiden avulla DVD-levyjä voidaan kopioida helposti."

Mitäköhän sieltä löytyi, tietokone jossa on DVD asema. Sitä on aika vaikea kovin paljoo helepommin tehdä.

Pihlis129/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti FatlError:

"Piraattikopioiden lisäksi asunnosta löytyi välineitä, joiden avulla DVD-levyjä voidaan kopioida helposti."

Mitäköhän sieltä löytyi, tietokone jossa on DVD asema. Sitä on aika vaikea kovin paljoo helepommin tehdä.

Siis voi hyvinkin olla dvd/cd robotti tms. miksikä niitä nyt kutsutaan. Se polttaa levyjä ja tuuttaa niihin printin päälle.

opelman10/14

ennen tehtiin kuusen alla kotipolttosta ja vallesmanni jahtas. Nyt on sama meininki. ;) Omaan käyttöön saa polttaa mutta ei myyä. Ohan se aika kivan näköiseksi naiseksi kasvamassa tuo hannah montana. Onnex on disney kanava niin voi katsella sitä ;)

tonttila11/14

Joku kuitenkin on onnistunut ko. elokuvan kuvaamaan ku se on jo jaossa tuolla naapurimaalla. Kameraversioiden levittäminen pitäisi kyllä kieltää. Ei niin huonon kuvan takia kannata kaistoja tukkia. Kyllä mua ainakin nolottaisi istua teatterissa kamera kädessä ja vielä jäädä kiinni. Ja maksaako joku sellaisesta versiosta jotain? Ne on varmaan niitä mitä kaupiteltiin tallinnan satamassa "alkuperäisinä"..

kkuula12/14

Muistettava ettei kaikki ole niinpaljoa "sivistyneitä" että osaisivat itte ettiä ja ladata tietokoneelleen saatikka siirtää ne elokuvat tv:ltä katsottavaksi.
Heille on se helpompi vaihtoehto ostaa se piraattikopio.

Kukatahansa sivistynyt tietää tasantarkkaan ettei missään tapauksessa kannata mennä rahoja antamaan millekään rikollisille ja ostaa piraattia! Antaa nekin rahat ennemmin vaikka teostomafialle jos on pakko rahaa jonnekin hassata.

Onneksi omalle kohdalle sattui jo vuosituhannen vaihteessa kämppä missä oli 10/10 liittymä ilmatteeksi ja silloin vielä ilman mitään rajoituksia, oli se juhlaa.

ropelli9013/14

Jo pelkästään kyseisen elokuvan katselusta kiinni jäänyt on häpeä yhteiskunnalle/yhteiskunnille ja kyseiselle henkilölle pitäisi langettaa hirttotuomio. Piratismin harjoittaminen tässä tapauksessa on lieventävä seikka, sillä hän ei oikeasti halunnut nähdä elokuvaa vaan saada tuohta siittä.

tonttila14/14

fan club
Tätä suurta joukkoa kannattaa jo pelätä.. :)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT