AfterDawn logo

Google kertoo eteläkorealaisille, kuinka YouTube-esto kierretään

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
2 kommenttia

Hakukonejätti Google on poistanut Etelä-Koreassa asuvilta YouTube-videosivustonsa käyttäjiltä videoiden lisäys- ja kommentointimahdollisuuden, Yahoo! Tech kertoo.

Päätös on tämän kuun alussa Etelä-koreassa voimaan tulleen lain peruja. Laki määrää, että internet-julkaisujen postittajan koko nimen on oltava näkyvissä jokaisen julkaisun yhteydessä. Henkilöllisyys on todistettava henkilökortista löytyvän yksilöllisen numerosarjan avulla.

Google ei aio kertomansa mukaan tukea tätä toimintaa, sillä yritys kannattaa anonyymiä sananvapautta. Lakia Google ei kuitenkaan riko, sillä Etelä-Korean kansalaisille ei enää tarjota mahdollisuutta lisätä videoita palveluun. Myöskään kommentointi ei onnistu.

"Puollamme ilmaisunvapautta ja käyttäjien mahdollisuutta pysyä anonyyminä", YouTuben Aasian aluepäällikkö Lucinda Barlow kertoo.


Googlen asettama esto ei kuitenkaan ole ainakaan vielä vedenpitävä. Palveluun voi lisätä sisältöä myös Etelä-Koreasta, kunhan käyttäjä keksii vaihtaa nykyisen asuinmaansa toiseksi. Google ei peittele kiertomahdollisuutta, vaan kertoo siitä avoimesti eteläkorealaisille käyttäjilleen julkaisemassaan blogiviestissä.

2 KOMMENTTIA

Sendo_1/2

Siis. Mites tällaisen olen missannut. Missä vaiheessa Etelä-Korea on ottanu Pohjoisen kaverista mallia?

Tässä rupeaa olemaan jo sen verran kovaa poliisivaltion makua, että oikein maistuu pahalle. Miksi kaikessa mitä aina teet pitäisi olla nimesi tai vastaavaa? Onhan tietysti helpompi löytää ns. rikolliset, mutta anonyymiys on turva ja mukavuus monelle internetin käyttäjälle.

Voit tuoda mielipiteen esille, mitä et uskalla lähipiirillesi sanoa vaikka politiikasta, ilman mahdollisia seurauksia vaikka työnantajaltasi etc. Voit keskustella aiheista, joista et kehtaa tuttavien kanssa puhua tai löytää apua ongelmaan, jota et uskalla muualta hakea. Luulin jossain vaiheessa, että Etelä-Korea on edistynyt maa. Tämä kumottiin nyt sitten kertaheitolla.

nlitement2/2

Monet luulevatkin, että Etelä-Korea ja Pohjois-Korea ovat ikään kuin musta ja valkoinen. Etelä-Koreassa on monia tiukkoja typeriä lakeja vaikka he valmistivatkin 40"-TV:si tai kännykkäsi.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT