AfterDawn logo

Bluetooth 3.0 valmiiksi tämän kuun 21. päivä

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
12 kommenttia

Tänä keväänä 11 vuotta täyttävä Bluetooth Special Interest Group -ryhmä ilahduttaa kuluttajia ja laitevalmistajia tämän kuun 21. päivä, kun se julkaisee Bluetooth 3.0 -spesifikaatiot.

Bluetooth 3.0:n suurin uudistus aiempiin Bluetooth-versioihin verrattuna on mahdollisuus siirtää tietoa nopeammin Bluetooth-laitteiden välillä. Nopeampi tiedonsiirto vaatii kuitenkin sen, että tietoa siirtävistä laitteista löytyy myös WLAN-tuki. Laitteet siis tunnistavat toisensa edelleen Bluetoothin kautta, mutta varsinainen tiedonsiirto hoidetaan WLAN-verkon kautta.

Kasvaneella tiedonsiirtonopeudelle on viime vuosina tullut kysyntää myös mobiililaitteiden kohdalla, koska laitteita käytetään yhä enemmän esim. videoiden katseluun ja musiikin kuuntelemiseen, jolloin Bluetoothin nykyinen teoreettinen 3 Mbps -tiedonsiirtonopeus tuntuu ikävän hitaalta.


Toinen Bluetooth 3.0:n isompi uudistus on Enhanced Power Control -toiminto (EPC), jonka pitäisi vähentää Bluetooth-laitteiden välisiä yhteyskatkoja tilanteissa, joissa toinen laite siirretään esim. salkkuun.

Tällä hetkellä ei ole vielä tietoa valmistajista, jotka tulevat hyödyntämään Bluetooth 3.0:n etuja uusissa laitteissaan. Ensimmäisiä Bluetooth 3.0 -yhteensopivia laitteita odotetaan kuitenkin markkinoille muutaman kuukauden sisällä.

12 KOMMENTTIA

OneMember1/12

Johan tätä olemme odotelleet pitkään ja hartaasti... kuin aurinkoa nousevaa.

jusunakki2/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti OneMember:

Johan tätä olemme odotelleet pitkään ja hartaasti... kuin aurinkoa nousevaa.


joo...
ollaan...

Xaboom3/12

Yrittävät ratsastaa mun synttärien maineella.

cyka (vahvistamaton)4/12

Olenkin ihmetellyt sinisen hampaan kehityksen hitautta. Kaikessa edetaan, mutta kannynvalinen siirto on etenaakin hitaampi.

Miten kavi sitten sen Nokian uuden ´bluetooth´ (en muista nimea, mutta siita kerrottiin tallakin palstalla) keksinnon kanssa, ei lyonyt itsensa nakojaan lapi.

cyka (vahvistamaton)5/12

Olen jo pitkaan ihmetellyt sinisen hampaan vaatimattomuutta. Kaikessa muussa ollaan otettu suuria edistysaskelia, mutta kannynvalinen sinihammasnopeus on paata huomaavan hidas.

Mitenkohan kavi sen Nokian patentin kanssa, jonka piti olla ´uusi bluetooth´?

Phiidöör (vahvistamaton)6/12

Mielestäni näissä jutuissa (kännyköiden lähiyhteydet) kehitys on ehkäpä muita asioita vaativampaa: nopeuden tuplaus ei riitä, vaan pitää olla tuplasti nopeampi samalla tai vähemmällä virrankulutuksella.
Voisihan tämä Nokian Wibree (tmv.) olla parempi, mutta ongelmana tietenkin on muiden valmistajien tuki. Ei ne standardit aina hyviä ole, mutta ne on sentään standardeja...

Abexi7/12

Aika laimea uudistus omasta mielestäni. Eikös nyt sitten ennen ole wlanin avulla voinut ottaa yhteyttä ja siirtää tavaraa vaikka puhelimeen?
Tuntuu vain jotenkin hölmöltä että tietokoneiden välillä tuo langattomasti jakaminen onnistuu lähes yhtä nappia painamalla, ja kohdekone löytyy ilman bluetoothia. Nyt sitten oli pakko törkätä bluetooth tuohon väliin myös.

Nooh mutta kyllä tämä varmasti hieman ainakin helpottaa käyttöä = aina parempi.

Bani6668/12

Joo, minäkin vähän ihmettelen tätä, mitä järkeä on käyttää sinisiä hampaita kun molemmilla laitteilla on wlan? Oman kokemukseni perusteella tiedän/luulen, että wlan on nopeampi, eli mitä järkeä käyttää bluetoothia, joka vaatii wlanin molempiin laitteisiin kun voi suoraan käyttää wlania, joka on nopeampi?

Jonathan (vahvistamaton)9/12

Jonathan (vahvistamaton)10/12

Nokia on luopunut Vibreen jatkokehittelystä. Teknologia tulee olemaan osa bluetooth standardistoa joskus tulevaisuudessa.

Au että mitä järkeä käyttää bluetoothia wlanin asemesta? Virrankulutus ja helppous ainakin. Kannattaa huomioida että modernit bluetoothit eivät vaadi aina paritusta, kuten ennen. Wlan taasen vaatii tukiaseman, joka tietenkin yleensä voi olla jompikumpi yhdistettävistä laitteista, mutta se ei mobiililaitteill ole aina niin helppoa kuin voisi luulla ja listt ihan turhan vaiheen tiedonsiirtoon.

Phiidöör (vahvistamaton)11/12

Ja se virrankulutus: WLANin hyödyntäminen intensiivisessä bluetoothien välisessä tiedonsiirrossa on varmasti tehokkaampaa. Mutta se tuskin ei ole tehokasta, jos käytetään WLANia vähäiseen tiedonsiirtoon pitkällä aikavälillä.
WLANin hyödyntäminen, veikkaisin, ei varmaan monimutkaista puhelimen piirirakennetta turhanpäiväisesti, jos vaihtoehtoisesti mietittäisiin bluetooth-sirun varustamista jollai vastaavanlaisella suurempaan lähetyskapasiteettiin pystyvällä tekniikalla. (vähän mutua taas)

wipe200012/12

Käsittääkseni Nokian aikanaan itsenäiseksi kehittelemä Wibree sulautui osaksi Bluetooth-standardia ja on jo sisäänrakennettuna uusimmissa BT-piireissä muistaakseni Bluetooth low energy -nimellä.

WLANin ongelma mobiililaitteiden datansiirrossa on aina ollut ja on edelleenkin sen suuri tehonkulutus sekä piirien selvästi BT:tä korkeampi hinta.

BT 3.0:n piti kyllä tuoda mielestäni merkittävämpiäkin parannuksia, katsotaan nyt vielä jokunen päivä, onko aiempia suunnitelmia virallisesti yksinkertaistettu.

Toisaalta HD-videokuvan siirtoon melkeinpä vaaditaan joku UWB:n tapainen vielä WLANiakin nopeampi siirtotapa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT