AfterDawn logo

Facebook aloitti TPB-linkkien blokkaamisen

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
31 kommenttia

The Pirate Bay -sivusto (TPB) uudisti viime kuun lopulla torrent-tiedostojen jakamiseen tarkoitettua Facebook-linkkausta, jonka johdosta TPB:stä löytyvien torrent-tiedostojen jakaminen oman Facebook-profiilin kautta helpottui huomattavasti.

TPB:n ylläpitäjät eivät kuitenkaan kysyneet uudistukseen lupaa Facebookin ylläpitäjiltä, joten Facebookin suhtautuminen uudistukseen oli vielä viime kuun lopulla epäselvää. Nyt asiaan on kuitenkin saatu selvyys, kun Facebook aloitti TPB-linkkien blokkaamisen eilen.

TPB:stä löytyvien Share on Facebook -linkkien hyödyntäminen ei siis enää onnistu, jonka lisäksi omaan Facebook-profiiliin ei voi enää sisällyttää TPB-sivustolta löytyviä torrent-linkkejä. Facebookin edustaja Barry Schnitt kertoi TorrentFreak-sivustolle, että he pyysivät TPB:tä poistamaan Share on Facebook -ominaisuuden sivustoltaan, mutta koska TPB:n ylläpitäjät eivät tehneet asialle mitään, oli Facebookin pakko ryhtyä itse toimiin.

Schnittin mukaan kiista TPB:n laillisuudesta ja TPB:n käymä oikeustaistelu painoivat vaakakupissa, kun Facebook teki päätökseen. Facebook ei kuitenkaan estä esim. Mininova- ja isoHunt-sivustoilta löytyvien torrent-tiedostojen jakamista, joten sulku näyttää ainakin tällä hetkellä koskevan vain TPB:tä.

TPB:n Peter Sunde sanoi Facebookin harrastavan sensurointia. Sunde kertoi TorrentFreakille työstävänsä parhaillaan kiertokeinoa, jonka avulla TPB:stä löytyvien Share on Facebook -linkkien pitäisi jälleen toimia.

31 KOMMENTTIA

jusunakki1/31

toi kuulostaa kyllä niin turhalta ominaisuudelta että en tajua miks käyttää aikaansa moisen kehittämiseen -.-

Flibo2/31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jusunakki:

toi kuulostaa kyllä niin turhalta ominaisuudelta että en tajua miks käyttää aikaansa moisen kehittämiseen -.-

Se onkin suunniteltu niille joilla on ystäviä :/

jusunakki3/31

Lainaus:

ööh en ymmärrä miten se liittyy mihinkään?

parazitez4/31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jusunakki:

toi kuulostaa kyllä niin turhalta ominaisuudelta että en tajua miks käyttää aikaansa moisen kehittämiseen -.-

TPB on kulttuurimaailman TUKiAINEN :D siksi...

rmCowboy5/31

Lainaus:

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jusunakki:

toi kuulostaa kyllä niin turhalta ominaisuudelta että en tajua miks käyttää aikaansa moisen kehittämiseen -.-

Se onkin suunniteltu niille joilla on ystäviä :/

ööh en ymmärrä miten se liittyy mihinkään?

Hanki niitä ystäviä niin saatat itsekkin alkaa käyttää kyseistä ominaisuutta.

Edit: typo

Sebu926/31

Lainaus:

Hanki niitä ystäviä niin saatat itsekkin alkamaan käyttää kyseistä ominaisuutta.

Ensinnäkin suht paskaa suomenkieltä, "saatat itsekin alkamaan", ja toiseksi, ominaisuus on suht turha vaikka ystäviä riittääkin, mielestäni ainakin outoa pistää pelkkä linkki siitä minkä on ladannut.

Jos on esimerkiksi ladannut elokuvan, kirjoittaa mieluummin itse siitä. Paljon mukavempaa luettavaa kuin koneistettu teksti linkin kera.

Edit: Viestipyramidista suurin osa pois

jusunakki7/31

Lainaus:

Lainaus:

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jusunakki:

toi kuulostaa kyllä niin turhalta ominaisuudelta että en tajua miks käyttää aikaansa moisen kehittämiseen -.-

Se onkin suunniteltu niille joilla on ystäviä :/

ööh en ymmärrä miten se liittyy mihinkään?

Hanki niitä ystäviä niin saatat itsekkin alkamaan käyttää kyseistä ominaisuutta.

Sanoit käytännössä täysin saman asian kuin Flibo...en edelleenkään ymmärrä miten se liittyy mihinkään.

Yesse8/31

Ei yllätys.Ihmettelin miksi ei aikaisemmin ajateltu tuota.

Ibanez909/31

Jos on oikeita ystäviä ei käytä facebookkia -.-

ville77710/31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ibanez90:

Jos on oikeita ystäviä ei käytä facebookkia -.-

Kyllä sitä Facebookkia voi käyttää vaikka on "oikeitakin" ystäviä ? Vai onko se ehtosopimuksessa kielletty?

friis11/31

Lainaus:

Facebook ei kuitenkaan estä esim. Mininova- ja isoHunt-sivustoilta löytyvien torrent-tiedostojen jakamista, joten sulku näyttää ainakin tällä hetkellä koskevan vain TPB:tä.

Johdonmukaisuutta siihen toimintaan, sallikaa kaikki torrentpalvelut tai kieltäkää kaikki...

WillKane12/31

Vihdoinkin tiedän paikan, josta löydän ystäviä.

Kellopeli13/31

Mikä toi facebook on?

jusunakki14/31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Kellopeli:

Mikä toi facebook on?

aikuisten irc-galleria jota teinit kyllä parhaillaan jo valloittaa...

kekri7615/31

Joo ihan hyvä ku TPB Keksi keinon jotta kiertää noita pirun lakeja ja tekijänoikeuksia pitäs tehä laki aloite tekijänoikeus suoja IP-osoitteelle niin sais joka kerta rahaa ku joku yrittäis jäljittää sen alkuperän.....

Asgardi16/31

Kommentteja:

http://mikkokunnari.spaces.live.com

samfin17/31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ibanez90:

Jos on oikeita ystäviä ei käytä facebookkia -.-

Lisätään (löylyä kiukaalle) tähän vielä että jos on oikeaa elämää, niin ei käytä facebookia. Joillekkin se on henkeen ja vereen toi facebook, kuulemani mukaan. :)

Skull_Cro18/31

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ibanez90:

Jos on oikeita ystäviä ei käytä facebookkia -.-

Kyllä sitä Facebookkia voi käyttää vaikka on "oikeitakin" ystäviä ? Vai onko se ehtosopimuksessa kielletty?

Jep samaa mieltä facebookista kätevästi voi pitää yhteyttä niihinkin ketä harvemmin näkee.

EeroKakko19/31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ibanez90:

Jos on oikeita ystäviä ei käytä facebookkia -.-

Ei näin... Ei todellakaan näin.

akkalis20/31

Iphone voittaa naamakirjan

EeroKakko21/31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti akkalis:

Iphone voittaa naamakirjan

Ja GayPhone liittyy aiheeseen miten?

masa9222/31

Mitä enenmän oikeit ystäviä, sitä vähemmän käyttää naamakirjaa. Ainakin tutkimusten mukaan. Mitä enemän kavereita facebookissa, sitä luuserimpi on oikeassa elämässä.

haxorfox23/31

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti akkalis:

Iphone voittaa naamakirjan

Ja GayPhone liittyy aiheeseen miten?

IT-viikon/Digitodayn röllit ovat saapuneet Afterdawniin.

=/

Hybridi24/31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti akkalis:

Iphone voittaa naamakirjan

Toisinpäin! ;D (Vaikka en pidä kummastakaan)

berethiel25/31

Hauskinta tässä on kuitenkin se, että samaan aikaan mininova ja isohunt linkit toimii facebookissa. Ominaisuus on täysin turha, mutta silti outoa syrjintää. Piratebayltä kielletään ne lailliset ja laittomat facebookista. Silti facebook syyllistyy myös tekijänoikeusrikkomukseen koska selvästi sallii laittomien torrenttien jakamisen ja yrittää näytellä laillista palvelua, kun estää palvelun mitä ei ole edes tuomittu laittomaksi.

Bani66626/31

Mielestäni jos aikoo blokata "laittoman sisällön" voisi saman tien kohdistaa blokkauksen myös muihin kuin pelkästään yhteen palveluun.
Tosi epäreilua ja tekopyhää toi tollane...

Bani66627/31

EDIT: tuplapostaus poistettu. sori

jusunakki28/31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti haxorfox:

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti akkalis:

Iphone voittaa naamakirjan

Ja GayPhone liittyy aiheeseen miten?

IT-viikon/Digitodayn röllit ovat saapuneet Afterdawniin.

=/

tai sit jotkut ei tajua vitsiä

eijeih29/31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jusunakki:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Kellopeli:

Mikä toi facebook on?

aikuisten irc-galleria jota teinit kyllä parhaillaan jo valloittaa...

Moi. Entäs kun mut houkuteltiin ihan pimpoon Netblog ' iin, eikä sieltä ( kään ) pääse eroon. Jos joku on onnannut eroon koko paskasta, kerro heti : Tack. Thank You + Vielen Danke.

Jos laitat ns. ylläpitoon postia, että haluut lopettaa, vastauksena tulee säkillinen typerää jorinaa......... Ja lisää sontaa.

Lärvikirjaan en sentään ole rekannut ja - kuitekin - sieltä tulee skeidaa mun s.postiin. miks hitossa ?

Noista muista " jutuista ( TBP - linkit yms. ) mä en tiä mitään, sori ?

robsku30/31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ibanez90:

Jos on oikeita ystäviä ei käytä facebookkia -.-

Ai kumma, minä kun luulin että facebookissa ystävikseni hyväksymäni ovat ihan oikeasti jo kauan IRL tuntemiani hyviä ystäviäni...

Noh, live and learn ;)

robsku31/31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti masa92:

Mitä enenmän oikeit ystäviä, sitä vähemmän käyttää naamakirjaa. Ainakin tutkimusten mukaan. Mitä enemän kavereita facebookissa, sitä luuserimpi on oikeassa elämässä.

Viittaat tutkimuksiin sanoissasi muttet viittaa mihinkään tutkimukseen... Ja tuota ei kuitenkaan voisi, jos tutkimus onkin tehty, yleistää sillä jollain meista todella on vain IRL tuttuja facebookissa ystävinä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT