AfterDawn logo

Warner tekee yksittäisiä DVD-elokuvia kuluttajan tilauksesta

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
13 kommenttia

Suurimmat elokuvastudiot ovat julkaisseet aikojen saatossa tuhansia elokuvia DVD-levyillä, mutta valitettavasti kaikista elokuvista ei ole saatu markkinoille DVD-julkaisuja. Nyt elokuvajätti Warner on parantanut tätä tilannetta hieman, kun se avasi verkkokauppaansa Warner Archive -osion, jonka kautta kuluttajat pystyvät ostamaan tiettyjä ennen julkaisemattomia elokuvia ja TV-sarjojen jaksoja DVD-levyillä.

Kaikki tilatut tuotteet valmistetaan yksittäiskappaleina, jonka takia niiden hintataso on varsinkin vanhemmille elokuville korkea 19,95 dollaria. Toimitusaika tilauksille on Yhdysvalloissa noin viikon verran.

Aluksi tarjolla on noin 150 nimikettä 1920-1980-lukujen väliseltä ajanjaksolta, ja valikoimia on tarkoitus laajentaa joka kuukausi 20 nimikkeen verran.

Warnerin edustajan mukaan DVD-levyjen massajulkaisu kannattaa taloudellisesti vasta siinä vaiheessa, kun levyjä pystytään myymään vähintään 15 000 - 20 000 kappaletta. Tämän takia kaikista Warnerin elokuvista ei ole julkaistu DVD-versiota.

DVD-tilauksien lisäksi elokuvia voi ostaa digitaalisessa muodossa 14,95 dollarin hintaan. Valitettavasti Warner tarjoaa ladattavaksi ainoastaan Microsoftin DRM-tekniikoilla suojattuja WMV-tiedostoja, ja näidenkin tiedostojen lataaminen on rajoitettu ainoastaan Yhdysvalloissa asuvien kuluttajien etuoikeudeksi.

13 KOMMENTTIA

rmCowboy1/13

Ei "ennen julkaisemattomia" vaan "ennenjulkaisemattomia" :).

Mutta miksi kukaan ostaisi "roskaa", jos kerran yhtiökin on siitä "luopunut".

CodecDude2/13

Ennemmin dvd-image torrentilla jakoon. :-) Ja jos noista ikivanhoista leffoista pitää vielä jokunen ropo saada irti niin pistää vaikka tuon imagen salasanalla suojattuun rar. tiedostoon ja salasanan tähän saa vaikka s-postiin kun maksaa pari dollaria/euroa.

Forcer3/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti CodecDude:

Niin ja tuota salasanaahan ei voisi sitten kertoa muille...

teosto4/13

Lainaus:

jokaselle lataukselle jonkinsortin generaattori tempasee uuden passun?

tää tosin ei toimais tossa torrenteissa mutta toimais mahdollisesti jos nää leffat jaettais esim sivujen kautta

Joker_5/13

Mikää ihmeen fiksaatio ihmisillä on rar-formaattiin? Melko turhaa paketoida pakattua videota sataan eri rar-pakettiin.

Aunustico6/13

Ihan mainio ajatus. Eipä tuo hintakaan ole paha, mikäli jonkin elokavn todella DVD:lle haluaa.

JJ_Niemi7/13

Lainaus:

Mikää ihmeen fiksaatio ihmisillä on rar-formaattiin? Melko turhaa paketoida pakattua videota sataan eri rar-pakettiin.

Siksi, että jos vaikka lataat 10gb:n tiedostot ja sitte huomaatkin että se on korruptoitunut, ja joudut hakemaan sen sitten uudelleen. .Rar pakettien ideana on se että jos yks tiedosto on latausvaiheessa mennt paskaksi, ei tartte ladata koko julkaisua, vaan ainoastaan sen yhden .rar filun.

Siikki8/13

No ensin asiaan, eihän nyt 20dollaria paljon ole. Sitten offtopic

Lainaus:

Siksi, että jos vaikka lataat 10gb:n tiedostot ja sitte huomaatkin että se on korruptoitunut, ja joudut hakemaan sen sitten uudelleen. .Rar pakettien ideana on se että jos yks tiedosto on latausvaiheessa mennt paskaksi, ei tartte ladata koko julkaisua, vaan ainoastaan sen yhden .rar filun.

No imuroit esim. millä tahansa bt clientillä sen, niin siinä on hash checkki jo itsessään? Dc:ssä saa saman ominaisuuden. NO tietenkin FTP:llä ei kyseistä ominaisuutta taida olla ja nykyään nopeiden internet yhteyksien aikaan taitaa olla pelkästään scene sääntöjen takia splittaukset yms?

CodecDude9/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Forcer:

Niin ja tuota salasanaahan ei voisi sitten kertoa muille...

Niin tottahan sen voi kertoa, mutta kuten jo joku aikasemmin sanoi voidaanhan se salasana generoida vaikka joka lautauselle omansa tai vaikka vaihtaa tietyn ajan välein (nämä eivät kyllä oikein torrentin kanssa toimi).

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Joker_:

Mikää ihmeen fiksaatio ihmisillä on rar-formaattiin? Melko turhaa paketoida pakattua videota sataan eri rar-pakettiin.

Tuo nyt oli vaan heitto tavasta millä pistää video pakettiin, jossa sen saa salasanalla suojattua.

Rar/zip/tms. on kyllä aika kätevä tapa esim. silloin kun tarvitsee siirrellä usempaa videota (tai mitätahansa tiedostoa), riittää kun lataa yhden tiedoston.

Fidelaar10/13

eiköhän yksi syy tuohon rar-paketointiin isojen filujen kohal ollu tuon korruptoituneisuuden lisäks se et ennen torrentteja tai multiclinuja saatto ladata saman läjen eri pakettia eri käyttäjältä eli 'manuaalinen multiklinu'.

Pihlis1211/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti rmCowboy:

Ei "ennen julkaisemattomia" vaan "ennenjulkaisemattomia" :).

Mutta miksi kukaan ostaisi "roskaa", jos kerran yhtiökin on siitä "luopunut".

Se että yksi kahdestatoista Virtasesta tykkää jostakin ei tee siitä roskaa.

Tälläisiä palveluita saisi tarjota myös monet muut yhtiöt. Suomessa sellainen voisi olla vaikka Yle.

rmCowboy12/13

Yle nauraisi sinut ulos toimistosta jos menisit tuollaista ehdottamaan. He menettäisivät suurimman osan katsojista, eli vanhuksista tuollaisella teolla. :)

zipzap13/13

Poistettu

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT