AfterDawn logo

H.264:n pakkaustehoa hiotaan Tampereella

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
1 kommentti

H.264/AVC-standardi on tullut tutuksi viime vuosina, kun se on alkanut syrjäyttämään monissa laitteissa jo vanhahtavaa MPEG-2-videopakkausta. Uutta videokoodekkia käytetään nykyään muun muassa Blu-ray-levyillä, YouTube-teräväpiirtovideoissa ja teräväpiirtotelevisiolähetyksissä.

H.264/AVC-koodekin kehittäneelle Joint Video Team -työryhmälle annettiin vastikään kaksi Emmy-palkintoa Advanced Video Coding -standardin teknisistä ansioista. Aktiivisesti mukana standardin kehityksessä ja Joint Video Teamin toiminnassa on ollut myös Nokia Research Centerissä Tampereella tutkimuspäällikkönä työskentelevä Miska M. Hannuksela.

Projektiryhmä, jota Hannuksela johti, teki viidenneksen H.264/AVC-standardiin hyväksytyistä teknisistä ehdotuksista. Hän oli myös merkittävässä roolissa H.264/AVC:n internet-siirtoprotokollaa käsittelevässä standardointityössä.


Hannukselan tuore väitöskirja tarkastetaan maanantaina 23.3.2009 Tampereen teknillisellä yliopistolla. Signaalinkäsittelyn alaan kuuluvassa väitöskirjassa (Error-Resilient Communication Using the H.264/AVC Video Coding Standard – Virhesietoinen tiedonsiirto käyttäen H.264/AVC-videokoodausstandardia) käsitellään H.264/AVC-videokuvan siirtoa suojaavia menetelmiä. Hannuksela esittelee väitöskirjassaan myös uuden, H.264/AVC-standardiin hyväksytyn menetelmän, jolla saavutetaan jopa 20 prosentin parannus pakkaustehokkuuteen.

"Monet videokuvassa näkyvät virheet johtuvat tiedonsiirtovirheistä, jotka ovat väistämättömiä internetissä, langattomissa verkoissa ja yleisradioverkoissa", Hannuksela toteaa.

"Tämä pienentää entisestään datansiirtonopeuden tai tallennustilan tarvetta", mainitsee Hannuksela puolestaan kuvatessaan uutta pakkausta tehostavaa menetelmäänsä.

1 KOMMENTTI

toke01/1

Jos QCIF-resolla saa 20% hyödyn, niin paljonkohan lähtee FullHD-resolla?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT