AfterDawn logo

Nuoret ovat tottuneet MP3:n puutteisiin

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
20 kommenttia

Stanfordin yliopiston musiikin alan professori Jonathan Berger on tullut siihen lopputulokseen, että nuoret ovat vuosi vuodelta tottuneempia MP3-pakatun musiikin puutteisiin. Asiasta kirjoittaa O'Reilly Radar -sivustolla Dale Dougherty.

Bergerillä on tapana soittaa joka vuosi uusille oppilailleen musiikkia niin MP3-pakattuna kuin parempilaatuisenakin äänitteenä. Hänen saamansa palautteen mukaan suurin osa nuorista pitää pakkauksen mukanaan tuomaa äänenlaadun huononemista luonnollisena osana musiikkia.

Ilmiötä Berger vertaa muun muassa vinyylilevyihin – ylimääräiset rätinät ja paukkeet miellyttävät vanhempia hifistejä, koska he ovat tottuneet niihin.

Musiikin ystävänä Jonathan Berger ei tietenkään ole ollut innoissaan jatkuvasti lisääntyvistä MP3-musiikin puolustajista. Hieman pettyneenä ja turhautuneena hän kertoikin nuorten tottuneen vuosien saatossa MP3-pakkauksen mukanaan tuomiin sihinöihin. Nyt he ovat alkaneet pitää niitä osana musiikkia.


Jo vuonna 1992 julkaistun MP3-standardin pakkaus perustuu kärjistäen siihen, että äänestä poistetaan "ylimääräiset" taajuudet, joita ihmiskorva ei helposti erota. Tuloksena on enemmän tai vähemmän häiriöääniä, kun informaatiota poistetaan alkuperäisestä äänitteestä. Suuri merkitys on myös pakkaustavalla, koska eri laitteet voivat tehdä sen hieman eri tavoin. Yleisesti on todettu, että varsin yleinen 128 kbit/s -bittinopeus ei riitä pakkaamattoman äänen tarpeeksi laadukkaaseen MP3-pakkaukseen. Suositeltavampia bittinopeuksia ovatkin 192 kbit/s ja 256 kbit/s.

20 KOMMENTTIA

Solonen1/20

Itse kuuntelen suurimmanosan ajasta 65KBPS ja WMA muodossa ja itseäni ei ole häitinnyt kun en ole "kultakorva" joka tarvitsee suurempaa tasoa

Ddarud2/20

Lienet myös näitä "SD tai HD, hälläväliä." :P.

Vanadium3/20

128 kbit/s pakattua mp3:sta ei kyllä viiti kuunnella. Kännykän soittäänenä se vielä menee, mutta stereokäytössä tai edes tietokoneen kaiuttimista kuunneltaessa sitä ei voi käyttää. Itse olen jo pitkään käyttänyt 320 kbit/s tarkkuutta, enkä ole omalla korvalla huomannut mitään laadun heikkenimisiä. On asia erikseen jo valmiiksi heikkotasoiset CD-äänitteet, joita niitäkin on markkinoilla luvattoman paljon. Musiikki on järkyttävää puuroa, eikä soittimia tahdo erottaa toisistaan. Itseasiassa ilahduttavan hyvin miksattuja levyjä on todella vähän, mikä on todella sääli.

Miqueltoz4/20

Itse käytän Mp3 @320+, mutta saatan vaihtaa kohta FLAC:iin
Kun se kotiteatteri on niin ei oo mitään järkeä käyttää huonompaa...

KuuUkko5/20

Tähän on pakko heittää oma kommentti ;)

Olen käyttänyt myös MP3 tarkkuutta 320 kbps, alias "-alt preset insane". Tässä se hyvä puoli, että ei tarvitse missään vaiheessa konvertata biisejä uudelleen jos joskus ostaa paremmat äänentoistopurkit :D Tällähetkellä minulla on Logitech 2.1

Auton ja kännykän MP3-soittimeen olen muuntanut tiedostot 128 kbps tilansäästösyistä. Tietokoneessa tosin tilaa riittää, joten tilansäästösyihin ei voi vedota. Kaikki ostamani CD:t siirtyvät kiltisti tietokoneen MP3-bittimuotoon, onhan niitä pajon mukavampi kuunnella WinAmpilla CD:n vaihtelun sijasta.

EVGA6/20

Se on aivan totta että 128 kbit/s ei ole järin kivaa kuunneltavaa.
Tosin jotkut väittävät etteivät kuule eroa edes 128-320 kbit/s välillä.
Kaiuttimet tietysti vaikuttavat asiaan huomattavan paljon.

Itse kuuntelen mp3 320 kbit/s tai FLAC muodossa. FLAC on kyllä paras, koska on pakattu häviöttömästi.

Koko on tosin FLAC:illa melko iso per/kappale @20-30 mt mutta ei ole mikään syy jättää sen takia käyttämättä.

kkuula7/20

Ensinnäkin musiikki kuunnellaan yleensä keskimäärin sen verran heikkolaatuisilla (90% myydyistä laitteistoista) / väärinsäädetyillä yms. vehkeillä ettei tuolla 128/320 erolla ole mitään väliä.

Löytyy niitäkin jotka ei ole vielä sulattaneet dynamiinkan menetystä siirryttäessä levysoittimesta cd-tasoon, cd ei voi edes teoriassa yltää samaan dynamiikkaan tai erotteluun.

Pelottaa vain tällaisten tutkimusten tulokset, voi olla että musiikki taantuu laadultaan tähän MP3-tasoon..

kane_k8/20

sitä sanotaan että nuorilla/lapsilla on tarkka kuulo. en itse ilmeisesti reilu 10 vuotta sitten, kun aloitin musiikin siirtämisen levyltä koneelle juurikaan erottanut alkuperäisen ja 128kbps mp3 eroja, tai sitten sitä ei vaan välittänyt. joskus jopa 112kbps tuli pakattua kovalevytilan säästäminen mielessä..
nykyään flac on must ja kännykällä kuunneltaessa mp3 on min. 192kbps.

aDewil9/20

itse kuuntelen musaa aika paljon päivän aikana ja suosin sen takia enempi OGG VORBIS formaattia kun se open source formaatti, joka on laadultaan parempi kuin mp3nen kun haluun musan kohtuu tilaan.

jonkin verran olen kans monkey audiolla (APE tiedosto pääte) joka on vaikuttaut laadukkaalta kans kun kuuntelee koti konneella ison vahvarin kautta:
http://www.monkeysaudio.com/

FLAC on kans hyvä mutta en itse ole pakanut musiikkia vielä kuin noilla aikasimmilla.

MP3 käytän vain sillon kun se on ihan viimenen vaihto ehto.
musaa kuuntelen noin 90% hereillä ollessa ja kannettavana soittimena käytän HP IPAQ RX1950(pocket windows 5) kämmen mikroon PocketMusic ohjelmaa musan toistoon kun windows media player vetää alta riman äänen laadussa.
tämä kompinaatio on ollut parempi kuin erilliset MP3 soittimet äänen laadultaan.

jannne10/20

Lainaus:

Löytyy niitäkin jotka ei ole vielä sulattaneet dynamiinkan menetystä siirryttäessä levysoittimesta cd-tasoon, cd ei voi edes teoriassa yltää samaan dynamiikkaan tai erotteluun.

Paitsi että CD pieksee vinyylin dynamiikassa 6-0 jo ihan fyysisten rajoitusten takia: http://www.hydrogenaudio.org/forums/index.php?showtopic=61758

Eri asia onkin sitten se että moni CD on masteroitu ihan paskasti, mutta vinyyliversiota ei ole raiskattu samalla tavalla.

arcanix11/20

Minä käytän mp3@320, mutta mp3@192 on myös ihan kuuntelukelpoinen. Äänikirjat ja soittoäänet yleensä 56-64.

Raattis12/20

Ite olen joskus testaillut muutamaa biisiä konverttaamalla, enkä huomannut ero ainakaan 192:sta 128:aan vaihdettaessa. Oikeastaan vasta 64:ssä alkoi tuntuvasti muuttua saundi, mutta parin kympin kuulokkeilla ei sitäkään juuri huomannut. Normaalisti kuuntelen laadukkailla stereon kaijuttimilla, mutten muuten kuin joskus vittuillakseni namikat kaakossa.

Päädyin sitten johonkin ~90kbit/s tarkkuuteen, kun piti saada surkeaan pariin sataan megaan survottua mahdollisimman paljon musaakkia. Eli itelleni on tärkeempi se itse biisi, ei niinkään äänen laatu.

Pienenä käytin CRT-näytöissä niin suurta resoluutiota kuin mahdollista hertzeistä välittämättä. Monia muita se tuntui haittaavan, kun itse en edes huomannut kuvat "tärisemistä".

wipe200013/20

Lainaus:

Löytyy niitäkin jotka ei ole vielä sulattaneet dynamiinkan menetystä siirryttäessä levysoittimesta cd-tasoon, cd ei voi edes teoriassa yltää samaan dynamiikkaan tai erotteluun.


Tähän olisi tosiaan kiva kuulla perustelut.

Tietääkseni parhailla levysoittimilla + vinyylilevyillä ei päästä kovin paljon yli 70 dB:n signaali/kohina-suhteeseen (SNR), suorakaiverruslevyilläkään ei taida 80 dB toteutua. Sen sijaan jo keskitasoisella CD-soittimella 90 dB:n SNR on käsittääkseni ihan realistista (teoreettinen maksimi-SNR 16-bittisillä CD:illähän on 98 dB).

Erottelu onkin sitten jo vaikeammin määriteltävä ja mitattava asia.

aihou14/20

Itse kyllä vedän rajan tuohon 192 kbps:iin. 128:ssa alkaa kuulua jo ikään kuin "huojuntaa".

D00mer15/20

Tämän takia ite kuuntelen tracker musaa(.mod tai .xm), paljon paremman laatuista mitä mp3, tosin 99,8% nykyajan mp3/kannettavista soittimista ei tue ko. muotoa, ehkä nämä älypuhelimet jonkun softan avulla (esim. symbian s60 lcg jukebox, tosin maksullinen eikä soita tracker musaa yhtä hyvin mitä modplugplayer), mutta omassa luurissa (6121c) loppuu akku liiankin helposti, joten sillä on turha kuunella musiikkia.

Muut ei-tracker musani pidän mp3 muodossa, 192 tai sitten 256 laatuisena.

Itelle on kyllä sama onko sd vai hd, mutta alle 128 mp3 en suostu kuuntelemaan

Flibo16/20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti D00mer:

Tämän takia ite kuuntelen tracker musaa(.mod tai .xm), paljon paremman laatuista mitä mp3

Aika erikoista mielestäni rajoittaa musiikkimakua tiedostotyypin takia.

D00mer17/20

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti D00mer:

Tämän takia ite kuuntelen tracker musaa(.mod tai .xm), paljon paremman laatuista mitä mp3

Aika erikoista mielestäni rajoittaa musiikkimakua tiedostotyypin takia.


Tämä sen takia kosta tykkään tracker musiikista enemmän mitä ns "aidosta musiikista", mutta itteä ei kiinosta kuunella nykyajan bändejä, sillä harvemmin olen kuullut yhtäkään 07-09 thtyä biisiä joka olisi ostamisen arvoinen, sekä tracker musiikki on ilmaista, ja tykkään siitä, joten ei tarvi turhaan ostaa yhtä levyä yhden hyvän biisin takia

OneMember18/20

128kbit/s pakatusta musiikista olen yrittänyt päästä eroon, ja nykyään kaikki on vähintään 192 kbit/s mitä tulee koneelle.

Tietysti huonolaatuisia nettiradiokanavie tulee aina välillä kuunneltua o.0


Kun laitteet päivittyy paremmiksi, niin on myös musiikin laadussa havaittavissa eroja. Aivan turha soittaa +400 euron laitteilla huonosti pakattua tavaraa...


Jos aikaa (ja toinen 1 teratavun ulkoinen kovalevy) olisi, niin sitten kaikki musiikkini olisi mieluiten 320+ tai FLAC-muodossa.

stillborn19/20

320-laatu toimii jo hifilaitteissa kiitettävästi.

Sendo_20/20

128 ei omaan korvaan kyllä kuulu hyvältä.

Flac ja 256kbit/s> mp3:set yleensä ollut käytössä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT