AfterDawn logo

TorrentSpy valittaa 110 miljoonan dollarin tuomiosta

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
7 kommenttia

Viime vuonna torrent-tiedostojen etsimiseen keskittynyt TorrentSpy-sivusto sulki ovensa ja vähän tämän jälkeen sivustoa pyörittänyt Valence Media -yhtiö määrättiin maksamaan yli 110 miljoonan dollarin korvaukset elokuvateollisuuden etujärjestö MPAA:lle tekijänoikeusrikkomusten takia.

Valence Media ei kuitenkaan hyväksy viime keväänä annettua tuomiota, vaan yritys on nyt kahdeksan kuukautta myöhemmin valittanut oikeuden päätöksestä. Yritystä edustava asianajaja Ira Rothken kertoi CNET News -sivustolle, että oikeus ei toiminut oikein jutun käsittelyssä eikä tuomion langettamisessa. Rothkenin mukaan erityisesti oikeuden aiemmin langettama päätös käyttäjätietojen luovuttamisesta oikeuttaa valitukseen.


TorrentSpyn ja MPAA:n välistä oikeusjuttua ei käyty varsinaisesti loppuun saakka, vaan oikeus totesi TorrentSpyn syylliseksi, koska se tuhosi ja piilotteli juttuun liittyviä todisteita, kuten sivuston keskustelualueilla olleita viestejä ja lokitiedostoja vierailijoiden käyttämistä IP-osoitteista.

Rothken sanoo oikeuden päätöksen olleen ristiriidassa sivuston käyttöehtojen kanssa, jonka takia TorrentSpy ei halunnut luovuttaa käyttäjätietoja oikeudelle.

MPAA:n mukaan TorrentSpy ja vastaavat sivustot auttavat ihmisiä tekijänoikeusrikoksien tekemisessä, jonka takia niiden toiminta pitäisi kieltää.

7 KOMMENTTIA

zonezzz1/7

« Edellinen otsikko
Irlantilainen operaattori katkoo yhteydet luvattomilta lataajilta Seuraava otsikko »
Suurimmat operaattorit mukaan RIAA:n varoituskampanjaan?
Kommentoi!
Keskustele uutisesta!
markokaup (Junior Member) 29.1.2009 15:00 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti
Kännykällä (N73) kuuntelisin mielellään mutta esimerkiksi jos bussissa (hki - keskusta alueella) kuuntelee niin se on melkoista suhinaa ja pätkimistä.. Eli ei mikään loistava vaihtoehto.

Töissä kuuntelen koko työajan mutta kotona ei ole mahdollisuutta kuin nettiradioon ja sitä ei tule käytettyä juurikaan.

masa922/7

110 000 000 dollarilla kävisi reilu miljoona lasta kehitysmaissa peruskoulun luokat 1-9. Ei helvetti tätä kapitalismia, kun on isojen firmojen pomoilta karannut mopo hieman kädestä. Nykyinen lamahankin on pitkältä muutaman sadan rikkaimmain ihmisen ahneuden takia tullut.

Kimmoman3/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti masa92:

110 000 000 dollarilla kävisi reilu miljoona lasta kehitysmaissa peruskoulun luokat 1-9. Ei helvetti tätä kapitalismia, kun on isojen firmojen pomoilta karannut mopo hieman kädestä. Nykyinen lamahankin on pitkältä muutaman sadan rikkaimmain ihmisen ahneuden takia tullut.

Vai johtuu nousu/laskutalous muutamasta sadasta rikkaasta ihmisestä. Siinä on masa92:lla taloustieto hyvin hallussa ;=.

masa924/7

En ole nyt mikää taloustieteiden tohtori, mutta nykyinen talouskriisi sai alkunsa kun pankeilla oli halpaa rahaa liikaa kädessään. No tämä raha lainattiin sitten köyhille, jotka ostivat asuntoja sillä. Asuntojen hinnat tippuivat-> suuria luottotappioita pankeille. Pankit kaatuvat valtion syliin. Näin siis tuolla rapakon takana. Maailman talousveturin USA:n törttöily johti maailmalaajuiseen lamaan. Miksi? Pankit halusivat lisää rahaa-> kuka omistaa pankit? -> rikkaat. Kenen syytä kriisi? Pankkien -> eli rikkaiden. Hieman loogista päättelyä vain.

Bluejack5/7

No, ei varmaan tee Pikku hovit lisää laskua tossa konkassa.

zya6/7

Luuletteko tosiaan, että torrentspy maksaa 110 miljoonaa dollaria tai silla on varaa? Molempiin vastaus EI. Torrenspy yritys on muuten hakeutunut ja mennyt konkurssiin ja on täysin rahaton ja varaton yritys nykyään. Eli MPAA ei tule saamaan yhtään rahaa kyseisestä jutusta. Netistä löytyy aiheesta lisää.

zipzap7/7

Poistettu

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT