AfterDawn logo

Edustajainhuone hylkäsi jenkkien digisiirtymän venyttämisen

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä

Yhdysvalloissa jo lähes varmana pidetty digisiirtymän venytys kesäkuulle on saanut kovan takaiskun, kun ehdotus ei saanut tarvittavaa kannatusta edustajainhuoneessa. Täten senaatin maanantaina hyväksymä digisiirtymän venytys ei astu voimaan, vaan analogisten antenniverkon TV-lähetysten loppu näyttää tulevan jo helmikuun 17. päivä, kuten alun perin oli suunniteltu.

Ehdotuksen hyväksyminen sellaisenaan olisi vaatinut vähintään 290 kongressiedustajan tuen, mutta ehdotuksen puolesta äänesti 258 edustajaa. Ehdotusta vastaan olivat erityisesti monet republikaanisen puolueen edustajat. Republikaanien Joe Barton pitää viivästystä tarpeettomana, jonka lisäksi hän haluaa analogisten lähetysten vapauttamat kaistat käyttöön mahdollisimman pian.

Pähkäily digisiirtymän venyttämisestä ei ole kuitenkaan vielä ohi, sillä asiasta keskustellaan edustajainhuoneessa uudestaan todennäköisesti ensi viikolla. Ehdotukseen tehtävien muutosten jälkeen asiasta voidaan äänestää uudelleen, joten digisiirtymän venyminen Yhdysvalloissa on edelleen mahdollista.


Nielsen Media Researchin arvioiden mukaan Yhdysvalloissa oli viime viikolla noin 6,5 miljoonaa antenniverkon kautta televisiota katsovaa kotitaloutta, joissa ei vielä ole digi-TV-lähetysten katsomista varten tarvittavaa digisovitinta. Kansalaiset ovat saaneet valtiolta 40 dollarin alennuskuponkeja digisovittimien hankkimiseen, mutta hankkeeseen varatut varat loppuivat kesken, jonka johdosta ainakin miljoona ihmistä on vielä ilman omaa alennuskuponkia. Senaatti on jo alustavasti hyväksynyt 650 miljoonan dollarin lisärahoituksen näille alennuskupongeille, joten alennuskuponkeja pitäisi jatkossa riittää kaikille kotitalouksille.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT