AfterDawn logo

TVkaista laajenee Saksaan ja Italiaan

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä

Kerroimme viime marraskuussa, kuinka TVkaista oli laajentanut palveluaan myös Ruotsiin. TVkaistan laajentuminen ei kuitenkaan ole rajoittunut tähän, vaan TVkaista laajenee jatkossa Saksaan ja Italiaan.

Palvelu ei kuitenkaan kulje näissä maissa TVkaista-nimellä, vaan Tvinno-nimellä. Saksalaisista kanavista palvelun kautta pystyy seuraamaan RTL:n, RTL2:n, SuperRTL:n, VOX:in, n-tv:n, Sat1:n, ProSiebenin, Kabel1:n, N24:n, 9Liven, ZDF:n, 3Satin ja Kikan ohjelmia. Italiassa näkyvistä kanavista mukana ovat puolestaan Rai1, Rai2 ja Rai3. Tvinnon kautta pystyy katselemaan myös TVkaistan Sverige-palvelun tapaan Ruotsissa näkyviä SVT1-, SVT2-, TV3-, TV4- ja Barnkanalen-kanavia.


Tvinno on tällä hetkellä avoimessa Beta-testauksessa, joka jatkuu helmikuun 14. päivään saakka. Täten kaikki halukkaat voivat nauttia kyseisten kanavien tarjonnasta ilmaiseksi ystävänpäivään saakka. Tvinnon käyttö onnistuu myös Suomesta.

Tvinnosta vastaava Pasi Lahtinen kertoi Digitodaylle, että palvelun toivotaan tavoittavan vuoden loppuun mennessä kymmeniä tuhansia asiakkaita. Tvinnon kuukausimaksun suuruus tulee näillä näkymin olemaan 10–20 euroa, ja maksun voi maksaa luottokorttien ohella myös Paypal-maksulla.



Barnkanalen-kanavan Sagor från zoo -ohjelma VLC-mediasoittimessa

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT